null Seksuaalivähemmistöön kuuluva Ringa Hohti ei tohtinut liittyä kirkkoon ennen kuin muutti Helsinkiin – aikuisriparilla hän oppi, että Jumala tykkää hänestä, vaikka jotkut ovat sanoneet toisin

Ringa Hohti menee kesällä naimisiin. Puolisolle kirkkohäät ovat tärkeät, joten Hohti liittyi kirkkoon.

Ringa Hohti menee kesällä naimisiin. Puolisolle kirkkohäät ovat tärkeät, joten Hohti liittyi kirkkoon.

Ajankohtaista

Seksuaalivähemmistöön kuuluva Ringa Hohti ei tohtinut liittyä kirkkoon ennen kuin muutti Helsinkiin – aikuisriparilla hän oppi, että Jumala tykkää hänestä, vaikka jotkut ovat sanoneet toisin

Rippikoulun käyminen on aikuiselle erilainen päätös kuin 15-vuotiaalle. Pappi ei voi antaa riparilaiselle uskoa, mutta voi toimia peilinä tämän ajatuksille.

Valtaosa suomalaisista menee 15-vuotiaana rippileirille. Ne, jotka liittyvät kirkkoon ensimmäistä kertaa aikuisina, eivät pääse leirikeskukseen laulamaan Tilkkutäkkiä, mutta hekin joutuvat käymään rippikoulun.

– Rippikoulun käyminen on aikuiselle ihan erilainen päätös kuin 15-vuotiaalle, joka menee ryhmän mukana. Siinä on monesti taustalla hyvinkin pitkällinen pohdinta, kertoo Vantaan Tikkurilan seurakunnan pappi Terhi Viljanen.

Aikuisriparit eivät ole pääkaupunkiseudulla mitään massaviihdettä, mutta kävijöitä on jonkin verran. Tikkurilan seurakunnassa rippikoulun kävi viime vuonna kymmenen aikuista.

– Normaalisti määrä on lähempänä kahtakymmentä, mutta korona kai vaikutti asiaan.

”Kaikki pohdinnat ovat ok riippumatta siitä, miten ne suhtautuvat kirkon oppiin”, pappi Terhi Viljanen sanoo.

”Kaikki pohdinnat ovat ok riippumatta siitä, miten ne suhtautuvat kirkon oppiin”, pappi Terhi Viljanen sanoo.

Vantaalla on ollut tapana järjestää yksi aikuisripariryhmä vuodessa, vuorovuosin kaupungin itä- ja länsilaidalla. Suurin osa aikuisena riparille tulevista haluaa kuitenkin käydä riparin kahdestaan papin kanssa. Viljasen mukaan moni aikuinen ujostelee puhua uskonasioista isolle porukalle.

– Kaikki pohdinnat ovat ok riippumatta siitä, miten ne suhtautuvat kirkon oppiin. Minä kerron, mikä on luterilaisen kirkon näkökulma, ja sitten pohdimme yhdessä, miten se sopii riparilaisen maailmankuvaan.

Pappi ei voi synnyttää ihmisessä uskoa, mutta Viljanen ajattelee, että hän voi olla peili toisen ajatuksille.

– Me annamme rippikoululaisille välineitä käsitellä uskonasioita ja mahdollisuuden kokeilla, miltä Jumalan lähestyminen tuntuu.

Kirkkoon liittyminen ei tuntunut mahdolliselta

Syy oli se klassinen: kirkkohäät. Helsingissä asuva Ringa Hohti avioituu ensi kesänä, ja puolisolle papin aamen on tärkeä.

– Minustakin on kiva, että häihin tulee pappi. Maistraatin vihkikaava ei ole niin kaunis, Hohti sanoo.

Hohdin lapsuudenperheessä ei kuuluttu kirkkoon. Kun hänen kaverinsa menivät riparille, hänkin harkitsi kirkkoon liittymistä. Se ei kuitenkaan tuntunut mahdolliselta.

– Asuin takapajulassa ja tiesin jo silloin, että en ole hetero. Ihmiset eivät olisi antaneet minun olla kirkossa omana itsenäni, hän selittää.

– Mutta pääkaupunkiseudulla on erilaista. Täällä järjestetään sateenkaarimessuja ja annetaan kaikkien ihmisten tulla.

”Olen aina ajatellut, että Jeesus on hyvä tyyppi ja että tulisin hänen kanssaan hyvin toimeen”, Ringa Hohti sanoo.

”Olen aina ajatellut, että Jeesus on hyvä tyyppi ja että tulisin hänen kanssaan hyvin toimeen”, Ringa Hohti sanoo.

Kun Hohti meni Kallion kirkolle tapaamaan rippipappiaan Jaana Parttia, tämä kertoi heti alkuun olevansa sateenkaarityön pappi.

– Hän sanoi sen ennen kuin minä olin edes maininnut, että olen itse sateenkaari-ihminen. Hän ymmärsi, miksi minulla on ollut vaikea suhde kirkkoon.

Hohti ja Partti tapasivat parin viikon välein. Keskustelut kulkivat liturgisista väreistä kirkkohistoriaan ja ikoneista Raamattuun – ja toki Jeesukseen.

– Olen aina ajatellut, että Jeesus on hyvä tyyppi ja että tulisin hänen kanssaan hyvin toimeen, jos hän tulisi tänne. Rippikoulussa tuli olo, että Jumala tykkää minusta, vaikka jotkut ihmiset ovat sanoneet minulle toisin.

Ei ole olemassa huonoja syitä liittyä kirkkoon

Kirkkohäät ovat yleisin syy, miksi aikuiset tulevat riparille. Toinen tavallinen syy on se, että tulijaa on pyydetty kummiksi. Espoonlahden seurakunnan pappi Olli-Pekka Ylisuutari, onko se hyvä syy liittyä kirkkoon, että haluaa kirkkohäät?

– On! Mikä ettei. Minusta ei ole olemassa huonoja syitä liittyä kirkkoon.

Viime vuonna Espoonlahdessa kuusi aikuista kävi yksityisrippikoulun ja kaksi aikuista osallistui ripariryhmään. Espoon seurakunnat tekevät yhteistyötä niin, että jossain päin kaupunkia on ympäri vuoden aikuisripariryhmä pyörimässä.

”Jos ihminen kykenee konfirmaatiossa lausumaan uskontunnustuksen, mikäpä minä olen sen tarkemmin arvioimaan hänen motiivejaan tai sydämensä tuntoja”, pappi Olli-Pekka Ylisuutari tuumii.

”Jos ihminen kykenee konfirmaatiossa lausumaan uskontunnustuksen, mikäpä minä olen sen tarkemmin arvioimaan hänen motiivejaan tai sydämensä tuntoja”, pappi Olli-Pekka Ylisuutari tuumii.

Yhteistyöhön luotetaan myös rajan takana Helsingissä, missä esimerkiksi keskusta-alueen seurakunnat järjestävät aikuisriparinsa kimpassa.

Ylisuutari ei ole enää pariin vuoteen vetänyt rippikoulua niin, että jokaisen riparilaisen kanssa täytyisi käydä läpi samat asiat. Riparilla jutellaan niistä kristinuskoon liittyvistä asioista, jotka kiinnostavat riparilaisia.

Pappi voi myös kertoa riparilaisille, miten itse tulkitsee hankalia opinkohtia. Ylisuutari ei esimerkiksi usko piinalieskahelvettiin, vaan ajattelee, että kadotus on yksinäisyyttä, johon ihminen ajautuu, jos ei avaudu rakkaudelle.

Ylisuutari ei ajattele, että hänen tehtävänsä olisi arvioida riparilaistensa uskoa.

– Jos ihminen kykenee konfirmaatiossa lausumaan uskontunnustuksen, mikäpä minä olen sen tarkemmin arvioimaan hänen motiivejaan tai sydämensä tuntoja.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.