null Suomen uskontojohtajilta rohkaiseva julkilausuma: ”Meidän turvamme on Korkeimman suoja”

Lähdekuvat: Istock

Lähdekuvat: Istock

Ajankohtaista

Suomen uskontojohtajilta rohkaiseva julkilausuma: ”Meidän turvamme on Korkeimman suoja”

”On hyvä hiljentyä huomaamaan keväiseen elämään heräävä luonto. Kriiseillä on alkunsa ja loppunsa”, uskontojohtajat kirjoittavat.

Suomalaiset uskontojohtajat ovat julkaisseet yhteisen julkilausuman koronakriisin keskellä.

Uskontojohtajat kehottavat ihmisiä pitämään huolta toisistaan soittamalla ja tarjoamalla apua arjessa. ”Osoitamme lähimmäisenrakkautta välttämällä tartuttamista ja näin huolehtimalla omasta lähipiiristämme ja myös vieraista ihmisistä. Ketään ei saa jättää yksin, vaan tulee etsiä tapoja kuunnella ja tukea toisiamme ilman fyysistä läheisyyttä ja kontaktia.”

Uskontojohtajat korostavat, että toivo ja myönteinen usko tulevaan ovat voimavaroja vaikeina aikoina. ”On hyvä hiljentyä huomaamaan keväiseen elämään heräävä luonto. Kriiseillä on alkunsa ja loppunsa.”

”Rukouksemme eivät vähene rajoittaessamme seurakuntiemme kokoontumisia. Päinvastoin, rukouksemme on yhteinen ja vahva”, julkilausumassa sanotaan.

Uskontojohtajat pyytävät varjelusta koko ihmiskunnalle ja erityisesti sairastuneille. ”Meidän turvamme on Korkeimman suoja.”

Julkilausuman ovat allekirjoittaneet Suomen juutalaisten seurakuntien puheenjohtaja Yaron Nadbornik, luterilaisen kirkon arkkipiispa Tapio Luoma, ortodoksisen kirkon arkkipiispa Leo, Helsingin katolisen hiippakunnan asiainhoitaja isä Marco Pasinato, Suomen Islam-seurakunnan puheenjohtaja Gölten Bedretdin, Suomen Islamilaisen neuvoston puheenjohtaja Anas Hajjar ja Suomen ekumeenisen neuvoston pääsihteeri Mari-Anna Auvinen.

Julkilausuman voi lukea kokonaisuudessaan täältä.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.