Lea Heinon isä kaatui jatkosodassa, kun Lea oli viisivuotias. Hänen mukaansa tuntuu kauhealta ajatella, että maailmassa on nytkin lapsia, jotka joutuvat kokemaan sodan.
Suomi unohti sotaorvot – Lea Heinolle jäi isästään jäljelle vain valokuva
Pääkaupunkiseudun sotaorvot viettävät kirkkopyhää Helsingin tuomiokirkossa.
Talvi- ja jatkosotien seurauksena jäi sotaorvoiksi 55 000 lasta. Pääkaupunkiseudun sotaorpojen kunniapuheenjohtaja Lea Heino, mitä isän kuolemasta elämääsi seurasi?
– Olin viisivuotias, kun isäni Aarne Miettinen kaatui Vuoksenrannan Kaskiselän kylässä 13.8.1944. Muistan, kun asiasta kerrottiin äidilleni. Hän makasi peräkammarin sängyssä. Meidät lapset vietiin äidin luo. Katsoin äidin ja isän kuvaa, puristin sormia sängyn maalipintaan ja itkin.
– Minä, kaksi sisartani ja pikkuveli, kaikki alle kouluikäisiä, jäimme ilman isää. En ole koskaan saanut isän neuvoja enkä tukea elämässäni. Äidille jäi iso velkainen maatalo ja kaikki tilan raskaat työt. Äitini suri isää niin paljon, ettei hän halunnut puhua isästä. Juttelimme sisarusten kanssa keskenämme ja silitimme hänen kuvaansa. Muuta meille ei isästä jäänyt.
Tuntuuko siltä, että Suomi unohti sotaorponsa useiksi vuosikymmeniksi?
– Taatusti tuntuu. Vasta vuonna 2013 valtiovalta tunnusti meidät, ja saimme sotaorpotunnuksen. En tiedä, liittyikö hiljaisuus siihen, ettei haluttu muistaa, kuinka valtavia tappioita sota aiheutti ja miten paljon jäi isättömiä lapsia.
Miksi on tärkeää, että sotaorvoilla on oma yhdistys?
– Kun työelämä jäi taakse, heräsin siihen, että olisi aika löytää muita sotaorpoja. Sellaisia, jotka olivat kokeneet samat asiat. Kun perustimme yhdistyksen, selvisi, että vertaistukea oli moni muukin kaivannut ja tarvinnut.
Sotaorpojen kirkkopyhää vietetään 17.10. klo 10 Helsingin tuomiokirkossa. Kirkkokahvien jälkeen on Pääkaupunkiseudun sotaorvot 20 vuotta -juhla.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
.jpg)
”Rauhallista, pommitonta joulua”, toivottivat helsinkiläiset toisilleen talvisodassa – Raili Järvinen muistaa sodasta pommisuojana toimineen perunakellarin tuoksun
Hyvä elämäHelsinkiläinen Raili Järvinen oli talvisodan alkaessa kuusivuotias. Hän pakeni pommituksia maalle. Pääkaupunki ei saanut joulurauhaa.
