Raili Järvisestä jatkosodan aikana vuonna 1942 ja nyt.
”Rauhallista, pommitonta joulua”, toivottivat helsinkiläiset toisilleen talvisodassa – Raili Järvinen muistaa sodasta pommisuojana toimineen perunakellarin tuoksun
Helsinkiläinen Raili Järvinen oli talvisodan alkaessa kuusivuotias. Hän pakeni pommituksia maalle. Pääkaupunki ei saanut joulurauhaa.
Sota tuli lopulta yllättäen 30.11.1939 ilman sodanjulistusta. Ensimmäiset punatähtiset koneet ilmestyivät pääkaupungin taivaalle kaksikymmentä minuuttia yli yhdeksän aamulla.
Koneista pudotettiin päivän aikana lentolehtisiä, joissa kerrottiin, etteivät neuvostoliittolaiset tule suomalaisten luokse valloittajina. He tulevat vapauttamaan Suomen kansan.
Sanoja säestivät pommit, joiden viesti oli totuudenmukainen.
Ensimmäisen sotapäivän pommituksissa Helsingissä kuoli 91 ihmistä. Pommitusten seurauksena kymmenettuhannet ihmiset, etupäässä naiset ja lapset, pakenivat naapurikuntiin, kuten nykyisen Vantaan ja Espoon kyliin, ja kauemmas.
Esimerkiksi Övre Nybackan tilalla Helsingin Pitäjän kirkonkylässä ylimääräiset huonekalut kärrättiin saliin, jotta lämpimiin kamareihin pystyttiin majoittamaan mahdollisimman monta perhettä.
Kun kynnelle kykenevät miehet olivat rintamalla, Helsinkiin jäi vähimmillään noin 65 000 asukasta.
Isä vei lapset turvaan mummolaan
Raili Järvinen oli sodan syttyessä kuusivuotias. Hänellä ei ole tuolta ajalta montakaan muistoa, mutta ne harvat ovat sitäkin traagisempia. Ensimmäinen muisto liittyy siihen, kun hänen isänsä vei raskaana olleen äidin ja tyttären mummolaan Teijoon. Isä itse lähti rintamalle.
– Kerran isä pääsi kotilomalle. Muistan, että hänellä oli yllään sotilaspuku. Sen jälkeen en isää enää nähnyt, Järvinen kertoo.
Perhe oli köyhä, eikä talossa ollut radiota, josta olisi voinut kuulla uutisia. Naapuritaloon ei ollut sisälle menemistä, joten äiti ja tytär kuuntelivat uutisia salaa naapurin ikkunan alla pakkasessa. Äiti oli niin huolissaan isästä, että jokainen tiedonmurunen rintamalta oli hänelle kullanarvoinen.
Raili Järvisellä on kädessään sotaorpoudesta kertova rintamerkki.
Samaan aikaan, kun Raili ja hänen äitinsä Taimi Virtanen valmistautuivat joulunviettoon maalla, perheen isä Väinö vietti joulua tykistökeskitysten alla. Kenties pappi piti siellä jossakin vaiheessa jouluhartauden. Ainakin miehille jaettiin kotoa lähetettyjä kirjeitä ja paketteja.
Vaateliikkeiden miestenvaatetarjonta painottui lämpimiin vaatteisiin. Viimeiset jouluksi rintamalle lähetetyt paketit lähtivät 15. joulukuuta.
Suomessa vieraillut Yhdysvaltain Punaisen Ristin edustaja Wayne Taylor totesi Helsingin olevan ”Euroopan pimein kaupunki”.
Jouluvaloja Helsingissä ei ollut, sillä kaupunki oli öisin pimennetty.
Joulun aikaan Helsinkiä valaisi sinne satanut lumi. Väestönsuojelutiedotteessa todettiin, ettei lunta saanut siirtää pois. Se suojasi kaupunkia värillään ja vaimensi palopommien vahinkoja.
Perunakellarin kosteus, kynttilän valo ja pelko
Joulurauhaa ei sodassa ollut, vaan sota niitti uhrejaan tappavaan tahtiin. Rintamalla kuoli joulunaikaan satoja suomalaisia.
Kun joulupäivän aamu valkeni, Neuvostoliiton punatähtiset koneet ilmestyivät taas Helsingin taivaalle. Ennen sitä ihmiset olivat toivottaneet toisilleen ”rauhallista, pommitonta joulua”. Sitä ei tullut, vaan pommisuojissa istuttiin viisi tuntia.
Kaupungissa moni vietti joulunsa pommisuojassa. Maalla suojana toimivat perunakellarit.
Raili Järvinen muistaa tuosta sodasta perunakellarin kostean tuoksun, kynttilänvalon ja pelon. Hän kuvaa sitä vuosikymmeniä myöhemmin kirjoittamassaan runossa näin: ”Äiti maa, suojasit meitä pommituksilta, otit meidät turvaasi maakellareihin, joihin sijasimme vuoteemme.”
Tummiin pukeutunut mies toi suruviestiä
Pikkuveljen syntymä karkauspäivänä 29. helmikuuta on toinen asia, jonka Raili Järvinen muistaa talvisodan ajalta hyvin. Iloista päivää seurasi pian suuri suru.
– Olimme silloin yhä maalla, ja oli hirveä pakkanen. Leikin lumihangessa talon pihalla, kun näin tätini tulevan kädessään kukkapaketti ja vierellään tummiin pukeutunut mies. Juoksin kertomaan vieraista äidille, joka arvasi heti heidän asiansa.
Samana yönä, kun Railin veli oli syntynyt, heidän isänsä oli haavoittunut vaikeasti. Hänet oli viety kenttäsairaalaan alueelle, jonka venäläiset valloittivat. Haavoittuneet olivat jäätyneet kuoliaiksi.
Raili Järvisen isä vei perheensä maalle turvaan sodalta. Seuraavan kerran Raili tuli Helsinkiin, kun isä haudattiin.
Suomalaiset saivat kuitenkin vallattua alueen takaisin, ja Väinö Virtanen haudattiin myöhemmin Hietaniemeen.
Isän hautajaiset ovat yksi niistä muistoista, joita Raili on itkenyt sotaorpojen kohtaamisissa. Hän on kirjoittanut isänsä hautajaisista myös runon: ”Äiti maa, sylisi on suuri. Lapsesi eivät näe kyyneleitäsi.”
Sotapakolaisena Ruotsissa
Kun rauha viimein koitti ja Helsinkiin palasivat valot ja sotaa paossa olleet perheet, moni asia oli toisin. Railin perheen vuokra-asunto Hakaniementori 4:ssä oli myyty, ja perheen tavarat oli muutettu 19 neliön yksiöön läheiseen piharakennukseeen. Äidin oli pakko mennä töihin siivoojaksi.
Tuli toinen sota. Siitä Raili Järvinen muistaa enemmän. Hän oli kahdesti sotapakolaisena Ruotsissa ja oppi siellä puhumaan ruotsia.
Hänellä on yhä tallella papintodistus, joka piti hankkia Ruotsin-matkalle tarvittavaa passia varten. Todistus on annettu huhtikuun lopussa 1944.
Silloin koululaiseksi kasvaneella Raililla oli takanaan useita pommisuojassa vietettyjä öitä. Helsinkiin tehtiin suurpommituksia. Hänet lähetettiin niitä pakoon Ruotsiin.
– Sillä, että jouluna on rauha, on sodan kokeneelle suuri merkitys, Raili Järvinen sanoo.
Lähteet: Laura Kolbe, Samu Nyström & Henrik Tala: Helsinki 1939, pääkaupunki ja suuri käänne. Minerva 2019. Helsingin pitäjä – Vantaa 2017. Vantaa-seura.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Terveiseni täältä jostakin – suomalaisten arvokkaat kirjemuistot kertovat sota-ajan ankaruudesta ja romantiikasta
Hyvä elämäKirjeillä oli sota-aikana valtava merkitys sotilaiden mielialaan, sanoo tutkijatohtori Ilari Taskinen. Hän teki kirjan suomalaissotilaiden kirjeenvaihdosta.
