Suonpää: Kirkko mukautuu pahaan helpommin kuin hyvään
Pitäisikö kirkon mukautua muuttuvan maailman vaatimuksiin? Ainahan me olemme mukautuneet, kunhan ne muuttuvan maailman vaatimukset vain ovat riittävän pahoja ja julmia.
”Kirkon tehtävä ei ole mukautua vaan auttaa perille”, valitti ulkoministeri Timo Soini pääsiäissaarnaksi kutsumassaan blogikirjoituksessa. Katolisen Soinin kritiikki oli suunnattu luterilaisille papeille, jotka hänestä saarnaavat vääristä asioista: ”Kristinuskossa on kysymys Kristuksesta. Ristiinnaulitsemisesta ja ylösnousemuksesta. Pelastuksesta ja iankaikkisesta elämästä. Käsittämättömän uskomisesta. Kaikki muu on kehällistä."
Tämä on juuri nyt keskeisin teologinen kysymys kirkossa. Onko oikeudenmukaisuudesta puhuminen ”kehällistä” eli ytimen ulkopuolista, marginaalista? Pitääkö mukautua kaikkeen? Naisten ja miesten tasa-arvoon? Samaa sukupuolta olevien avioliittoihin? Monikulttuurisuuteen? Onks pakko, jos ei haluu? Moni kirkon sisällä haluaisi mieluummin keskittyä Kristukseen kuin mukautua tasa-arvoon tai monikulttuurisuuteen. Ulkopuolelle ja marginaaliin sysätyt ihmiset muuttuvat ”kehällisiksi”, toisarvoisiksi.
Mielipide oli oma, mutta tila ja arvovalta oli varastettu Jumalalta.
Viime sunnuntaina yritin kuunnella, miltä kuulostaisi, kun kehällisten asioiden sijaan Kristukseen keskittyvä pappi saarnaa. Yllätyin hiukan. Päivän evankeliumiteksti kertoi ylösnousemuksesta, joten tietenkin saarnamies aloitti opetuksensa puhumalla Helvetin kauhuista: ”Epäuskoiset nousevat iankaikkiseen kuolemaan, nimittäin iankaikkisen häpeään, kauhuun ja tuskaan, Helvetissä.” Ylösnousemuksen riemulla on nähtävästi vaikeampi koskettaa seurakuntalaisia kuin Helvetin kauhuilla. Erityisesti häpeään vetoaminen on pop.
Vielä paljon kauemmas evankeliumin sanomasta päästiin saarnan loppupuolella, kun pappi kesken saarnan ja melko yllättäen päättikin kertoa, mitä hän ajattelee homoseksuaaleista ja heidän parisuhteistaan. ”Haluan ottaa kantaa tässä”, hän aloitti. Huomasin kysyväni mielessäni, että miksi ihmeessä juuri tässä? Vastaus oli ilmeinen. Jos pappi ei kykene kohtaamaan seurakuntalaista, on helpompi ottaa kantaa nimenomaan saarnastuolista. Silloin ei synny kiusallista tarvetta kuulla seurakuntalaista. Harva sieltä penkistä kehtaa vastaan sanoa, kun saarnamies puhuu roskaa.
Päivän evankeliumiin avioliitto ei liittynyt mitenkään, mutta niin vain sai seurakunta kuulla papin kertovan, että ”minun mielestäni” ei pidä vihkiä samaa sukupuolta olevia. Mielipide oli oma, mutta tila ja arvovalta oli varastettu Jumalalta. Perusteluksi pastori tarjosi kymmenestä käskystä sitä kuudetta, eli tuli siinä, kesken saarnan, kutsuneeksi avioliiton satamaan astelevia homoseksuaaleja huorintekijöiksi. Mitenkähän paljon messuun eksynyt homoseksuaali osasi tämän jälkeen iloita ylösnousseesta Kristuksesta?
On oikeastaan aika helppo keskittyä Jeesukseen, kun ei joudu pelkäämään hengellistä väkivaltaa.
Hilkka Olkinuora muistutti kerran YLE Radio 1:n Horisontissa siitä, että ”kirkon tulisi ottaa kädet pois alushousuista ja levittää ne siunaukseen”. Se huvitti minua kevyenä sanaleikkinä, minun alushousuihinhan kirkko ei ole koskaan ollut käsiään tunkemassa. Minä kuulun siihen ryhmään suomalaisia, joka saa kirkossakin hengittää rauhassa. Minun sukupuoltani tai seksuaalisuuttani kohtaan ei jumalanpalveluksissa pilkata. On oikeastaan aika helppo keskittyä Jeesukseen, kun ei joudu pelkäämään hengellistä väkivaltaa.
Pitäisikö kirkon mukautua muuttuvan maailman vaatimuksiin? Ainahan me olemme mukautuneet, kunhan ne muuttuvan maailman vaatimukset vain ovat riittävän pahoja ja julmia. Kirkot ovat olleet rotusorron puolella pitempään kuin sitä vastaan, saarnanneet juutalaisvihaa jo toista tuhatta vuotta ennen holokaustia ja siunanneet kansanmurhia kaikissa maanosissa.
Ei se yhteiskunnan vaatimuksiin mukautuminen Suomessakaan niin häirinnyt, kun kirkko sata vuotta sitten asettui voittajan puolelle ja saarnastuolista vaadittiin kuolemaa punaisille perkeleille. Maailmanmenoon mukautuminen häiritsee kirkossa vain silloin, kun maailma on menossa parempaan suuntaan.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Suonpää: Naispappien pullantuoksuinen lämpö
Puheenvuorot”Kiitos, että saan olla pappi”, olen kuullut viikon sisään aivan liian monta kertaa. Onko kukaan koskaan kuullut miehen kiittävän siitä, että hänellä on samat oikeudet kuin muillakin ihmisillä?
