Jouluevankeliumi kertoo Jumalasta, jonka piti mennä marginaaliin ja syntyä talliin. Kuva: inarik/iStockphoto
Suostu joulun ihmeeseen, opastaa teologi Pauli Annala – ”Olemme niitä majataloja, jotka ovat täynnä”
Joulukertomuksen majatalo ja karjan syöttökaukalo ovat kuvia ihmisen sisimmästä.
Näin sydämeeni joulun teen, ja mieleen hiljaiseen taas Jeesus-lapsi syntyy uudelleen.
Autoradiosta kuuluva Vesa-Matti Loirin ääni läpäisee suojauksen keskellä aamun liikennettä. Yllätän itseni toivomasta, että kokisin tänä jouluna... jotakin.
Mutta lapsuuden jouluista tuttua tunnelmaa ei ole helppo tavoittaa. Päinvastoin: mitä lähempänä aattoa ollaan, sitä useammin kuulen jonkun huokaavan, miten joulun lähestyminen tuo mukanaan lähinnä stressiä ja turhautumista.
Teologian tohtori Pauli Annala ymmärtää hyvin jouluun liittyvää kaksijakoisuutta.
– Kaikilla on myönteinen asennoituminen jouluun, mutta samalla joulu myös ahdistaa ihmisiä ja he pelkäävät sitä. Mutta jos joulu saa liikuttaa sisintämme, se hedelmöittää koko elämäämme, hän sanoo.
Olen pysäyttänyt auton Porlammille San Damianon osuuskunnan pihaan. Annala vetää fransiskaanisessa pyhän yksinkertaisuuden hengessä elävää pienyhteisöä yhdessä vaimonsa Eevan kanssa. Viime elokuussa Annala jäi eläkkeelle Helsingin yliopistosta systemaattisen teologian yliopistonlehtorin tehtävästä.
Kaipaamme kipeästi jotakin
Annala hakee kirjahyllystä Raamatun ja lukee Luukkaan evankeliumin toisesta luvusta tutun jakeen, jossa Maria ”kapaloi lapsen ja pani hänet seimeen, koska heille ei ollut tilaa majapaikassa”.
Draamallinen käänne on tuttu lapsuuden joulujuhlista. Mutta yksinkertaiset sanat kertovat paljon enemmästä: inkarnaatiosta, kristinuskon keskeisimmästä uutisesta, joka on kiehtonut ihmismieltä jo kaksi vuosituhatta.
– Jumalan ikuinen Viisaus tulee ”lihaksi ja vereksi” ja yrittää mahduttaa itsensä aineelliseen maailmaan. Mutta majatalot ovat täynnä, Annala sanoo.
Ennen kuin jatkaa pitemmälle, Annala riisuu kertomuksesta ylimääräisen romantiikan. Seimi ei ollut jalallinen kehto, jonka päällä on kaunis harso. Kehdon sijasta Jeesus syntyi karjan syöttökaukaloon, joka oli maahan kaivettu kuoppa.
Karun konkretian lisäksi tarvitsemme vielä tulkintaohjeen: sekä majatalo että karjan syöttökaukalo ovat kuvia ihmisen sisimmästä.
Ihmiset ovat luoneet erinomaisen maailman, johon Jumala ei enää mahdu.
Puhuessaan Annala piipahtelee hyräillen kirjahyllyjen välissä, kunnes pöytä täyttyy avoimista kirjoista. Raamatun viereen ilmaantuu Versio Vulgata, katolisen kirkon käyttämä latinankielinen raamatunkäännös, ja sen rinnalle kreikankielinen Uusi testamentti Novum Testamentum Graece.
Annala kiinnittää huomion latinankielisen Vulgatan ilmaisuun, joka on karumpaa kuin suomalaisessa kirkkoraamatussa: heillä ei ollut paikkaa (latinaksi locus).
Annalan mukaan lausetta on luettu erityisen tarkkaan Aasiassa, missä moni on tutkinut sisintään myös itämaisten meditaatiotekniikkojen avulla. He ymmärtävät, että Jumala etsii ihmisen sisimmästä tyhjää paikkaa.
Majatalo on kuva ihmisestä, joka on täynnä itseään.
– Ihmiset ovat luoneet erinomaisen maailman, johon Jumala ei enää mahdu. Jokainen paikka oli jo täynnä ihmisen omia projektioita: valtaa, rahaa ja kauppaa. Siksi Jumalan piti mennä marginaaliin ja syntyä talliin, jossa oli vain härkiä ja aaseja.
Kyse ei ole uudesta teologisesta löydöstä. Teologit ovat pohtineet jo vuosisatojen ajan, minkälaisessa paikassa joulun ihme voi tapahtua.
Keskiajan teologit puhuivat ihmisen sisimmästä paradoksaalisilla ilmaisuilla, joista zen-mestari olisi ylpeä. Heidän mukaansa meissä on ”paikaton paikka” tai ”tilaton tila”, jota Jumala haluaisi koskettaa ja elähdyttää. Raamatun alkulehdillä tuota paikkaa kutsutaan ihmisessä olevaksi Jumalan kuvaksi.
Annalan mukaan vertauskuvalliset ilmaisut viittaavat ihmisen persoonan keskukseen, josta käsin havainnoimme ja koemme maailmaa.
Lääketiede ei voi kertoa, missä sisin minuutemme tarkkaan ottaen sijaitsee. Keskiajan teologit puhuivat sielusta, joka jatkaa olemassaoloaan vielä sen jälkeen, kun ruumiimme on kuollut.
– Meissä on jokin syvä pohja, sielumme sisin tai persoonan keskus, jossa Jumala voisi syntyä. Jumala on luonut ihmisestä ikuisuusolennon, ja ikuinen kysymys huutaa meissä myös jouluna. Siksi kaipaamme kipeästi jotakin, mutta samalla olemme pelokkaita kohtaamaan itsessämme olevaa tyhjyyttä, Annala sanoo.
Ihminen on itselleen mysteeri
Joulun tavoittaminen on Annalan mukaan vaikeaa, koska yritämme hallita elämää. Turvaamme selustamme materiaalisella hyvällä, mutta samalla taivaallinen hyvä käy meille oudoksi.
Jumalan kuvan sijasta olemme täynnä maailman kuvia.
– Ihmisellä on intohimoinen halu täyttää tämänpuoleisella se tyhjä tila, jonka Jumala haluaisi täyttää. Emme uskalla katsoa, mikä on meissä oleva ”kuvaton kuva”, Jumalan ikuinen kuva, Annala sanoo.
Tuonpuoleisen merkitystä hämärtää sekin, että nykyihminen on maallistuneen eli sekulaarin ajan lapsi. Annala kiinnittää huomiota siihen, että sekulaari-sanan alkuperä on latinan kielessä, jossa sana saeculum merkitsee ”tätä aikaa”.
– Tämänpuoleisuus tyydyttää meitä. Olemme sekulaareja eli tarraudumme sairaalloisesti kiitävään aikaan, mutta vierastamme ajatusta, että tämän rinnalla olisi jotakin muuta, Annala kiteyttää.
Useimmat eivät koskaan kuuntele sitä, keitä he ovat levossa, ilman mitään määreitä.
Yksi tapa täyttää sisäistä tyhjyyttä on heittäytyminen monenlaisiin aistikokemuksiin. Esimerkiksi kaunis musiikki tai ystävyys vetoaa meihin syvästi, koska se resonoi meissä olevan jumalallisen sielunpohjan kanssa.
Annalan mukaan etsimme elämyksistä sisäistä utopiaa (kreikaksi ou-topos) eli ”paikatonta paikkaa”.
– Ydinkysymys on siinä, että ihminen ei perimmältään halua oppia tuntemaan itseään. Nykyihminen nauttii elämästään valheminässä ja ilakoi pienellä materiaalisella hyvällä. Siksi olemme niitä majataloja, jotka ovat täynnä, Annala sanoo.
Joulun aiheuttama levottomuus kertoo kuitenkin siitä, ettei mikään, mitä voimme kokea viiden aistin kautta, yllä sielumme pohjaan saakka.
– Sen ”paikan” Jumala on varannut vain itselleen, ja sen joulun lapsi haluaisi virittää.
Joulun vaikeus kielii siis ihmiselle ominaisesta itsepetoksesta, jota vastaan kirkon teologit ja mystikot taistelivat parhaansa mukaan. Yksi heistä oli 1200- ja 1300-lukujen taitteessa elänyt Mestari Eckhart. Joulusaarnassaan Eckhart ravisteli itsetyytyväisiä kuulijoitaan muistuttamalla, että mikään ei ole niin vierasta ihmiselle kuin hän itse.
– Eckhartin mukaan olemme itsellemme suuria mysteerejä, ja Jumala on suuri salaisuus. Meitä kutsutaan tälle tielle, opitun tietämättömyyden tielle. Mutta ihminen ei halua tunnustaa, että hän on itselleen täydellinen arvoitus, Annala sanoo.
Annala korostaa, että kristillisten mystikkojen lähtökohtana ei koskaan ole moralismi, vaan halu muistuttaa ihmisille heidän todellisesta olemuksestaan. Toisinaan herääminen vaatii luutuneiden itsestäänselvyyksien purkamista.
– Olemme itsellemme tuntemattomia ja vieraita, koska emme ole aitoja, vaan määrittelemme itsemme sen mukaan, mitä meidän pitäisi olla: fiksuja, tehokkaita, kauniita ja virtaviivaisia. Useimmat eivät koskaan kuuntele sitä, keitä he ovat levossa, ilman mitään määreitä. Jumala haluaa, että hyväksyn 'tuntemattoman minän minussa' enkä lokeroi itseäni, Annala sanoo.
Maailma saa uuden hohteen
Annala poimii pöydältä vielä yhden kirjan ja lukee kirkkoisä Augustinuksen tunnetuimman sitaatin: ”Sinä olet luonut meidät itsellesi, ja levoton on sydämemme, kunnes se Sinussa löytää levon.”
Kristillisen käsityksen mukaan ihminen on siis iäisyysolento, ja siksi vain Jumala voi täyttää todellisen tyhjyyden sisimmässämme. Annala lisää, että perimmäinen minuutemme on Jumalan lapseutta.
Meidän pitäisi hyväksyä omalle kohdallemme joulun suurin lahja.
– Joulun vastaanottaminen on myös älyllinen kokemus, ei vain emotionaalinen. Kysymys on sen ymmärtämisestä, että Jumalan kuvaksi luodun ihmisen elämällä on tuonpuoleinen päämäärä, ei pelkästään biologinen.
Iäisyysolento. Jumalan kuva meissä. San Damianon osuuskunnan rauhallisessa iltapäivässä sanat laskeutuvat keveinä kuin ilma, jota hengitän.
Mutta miten voisin ottaa jotakin niistä mukaani? Tiedän kokemuksesta, että tyhjän tilan raivaaminen ei käy helposti.
Mystiikan teologia on tuottanut kilvoitusteitä, joiden avulla ihminen voi etsiä perimmäistä minuuttaan. Annala ei kuitenkaan sälytä jouluostosten ja -siivouksen kuormittamille ihmisille lisää kotitehtäviä. Saan mukaani vain kaksi yksinkertaista neuvoa.
Ensimmäinen liittyy silleen jättämiseen, irti päästämiseen omista puolustusmekanismeista.
– Anna maailman olla sellainen kuin on, Annala sanoo.
Toinen neuvo palauttaa kuulijan joulukertomukseen.
–Meidän pitäisi hyväksyä omalle kohdallemme joulun suurin lahja: se, että Kristus syntyy meissä. Silloin maailma, esineet ja asiat saavat uuden hohteen.
Sitaatit: Sydämeeni joulun teen. Sävellys Kassu Halonen, sanat Vexi Salmi. Evankeliumi Luukkaan mukaan 2:6–7. Ensimmäinen Mooseksen kirja 1:26–27. Augustinus: Tunnustukset. Sley-kirjat 2003.
Jutun ulkoasua ja otsikointia on päivitetty 20.12. 2023 klo 15.10.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Mestari Eckhart oli paitsi mystikko myös harras jouluihminen – ”Älä lähde omaa tyhjyyttäsi pakoon”, hän opastaa aaton viettäjää
HengellisyysHeittäydy tyhjän varaan, opasti Mestari Eckhart joulun kosketusta kaipaavaa kuulijaansa. Teologi Pauli Annalan mukaan ohje sopii myös tämän ajan ihmiselle.
