Surun rytmi on hitaampi ja oikukkaampi kuin maailman ympärillä
Kun Liisamaija Elenius menetti helmikuussa äitinsä, ystävien tuomat kukkakimput olivat parasta seuraa. Ne eivät vaatineet mitään.
Tänä vuonna Liisamaija, Lissu, Elenius on alkanut pelätä puhelimeen vastaamista.
Sille on selvä syy.
Helmikuussa Eleniuksella ja hänen puolisollaan oli ystäviä kylässä kotona Pihlajamäessä, kun puhelin soi. Soittaja oli Eleniuksen isä ja uutinen täysin yllättävä. Äiti oli kuollut.
Toinen puhelinsoitto tuli heinäkuussa, tällä kertaa puolisolle. Sisältö oli sama. Elenius on menettänyt vuoden aikana äitinsä ja anoppinsa.
– Ajattelen nykyään aina puhelimen soidessa, että mitä sieltä seuraavaksi tulee, Elenius sanoo.
Juhlavuodesta tuli surun vuosi
Piti olla juhlavuosi, tuli surun vuosi. Lissu Elenius hänen puolisonsa täyttivät molemmat tänä vuonna 50 vuotta.
Ei tehnyt mieli juhlia. Sen sijaan piti järjestää hautajaisia ja yrittää sopeutua uuteen elämäntilanteeseen.
– Pään sisällä on ollut jatkuva kaaos, Elenius sanoo.
Äidin kuoleman jälkeen hän yritti palata heti töihin Malmin seurakunnan yhteisömuusikoksi. Jospa työ jäsentäisi asioita, hän ajatteli. Mutta ei se oikein toiminut. Tunteet tarvitsivat tilaa, eikä Elenius jaksanut kohdata ihmisiä. Hän jäi kolmeksi viikoksi sairauslomalle.
– Lähinnä nukuin, hän sanoo.
Hän sytytti pihalyhtyyn liekin ja poltti kynttilöitä jatkuvasti. Yksi tietty oli äidin kynttilä. Elävä liekki toi kotiin jotakin, mitä hän kaipasi.
Samoin toimivat ystävien lähettämät kukkakimput pöydillä. Elenius huomasi vaalivansa niitä ennennäkemättömällä huolellisuudella, vaikka ei ole koskaan ollut kukkaihminen. Hän muisti, kuka minkäkin kimpun oli tuonut. Kukat olivat parasta seuraa surun keskellä.
– En kaivannut keskustelua. Sen sijaan tällaiset symboliset asiat olivat yllättävän tärkeitä. Kukista tuli tunne, että joku myötäelää, hän sanoo.
Luontoa äitikin rakasti. Oli ollut puhetta, että kesällä hän kyläilisi Eleniuksen perheen uudella mökillä. Siellä, jämsäläisessä järvenrannassa, vuodenkierto on läsnä. Äiti ei ehtinyt koskaan nähdä sitä.
– Kun mökillä toukokuussa alkoi kuulua valtava kurnutus, otin kiikarit ja tajusin, että joka paikassa ui pieniä sammakoita. Ajattelin, että äiti olisi tykännyt tästä, Elenius sanoo.
Mökki on ollut pelastus. Siellä on saanut tehdä fyysisiä töitä. Toisteisuus helpottaa: Puuta klapikoneeseen. Sauna lämpimäksi. Sanoja ei tarvita. Tänä syksynä Elenius on uinut mökkirannan kylmässä vedessä. Kehollinen kokemus virkistää mieltäkin.
– Siinä saa rauhallisessa ympäristössä itselle jotakin uutta voimaa.
Suru tulee ja se vain on
Suru kuuluu elämään. Niin Lissu Elenius sanoo aina ajatelleensa. Hän on jo lapsuudenkodissaan oppinut, että elämässä otetaan vastaan se mitä tulee.
Tänä vuonna hän on kuitenkin huomannut, että surun rytmi on toinen kuin maailman ympärillä. Hitaampi. Oikukkaampikin. Tai oikeastaan muun maailman rytmi on alkanut vaikuttaa entistä oudommalta.
Eleniusta ovat alkaneet ärsyttää asiat, jotka ennen oli helppo ohittaa. Esimerkiksi sellainen hyväntahtoinen toivotus kuin ”iloa ja valoa”. Se tuntuu positiivisuuden pakkosyötöltä. Hänen elämässään on nyt surua ja synkkyyttä.
Eikö saisi olla, hän miettii.
– Maailma on sellainen, että vaikeista tunteista pitäisi päästä nopeasti yli. Pitäisi aina katsoa asioiden positiivista puolta. Miksi? Elenius kysyy.
Hänestä kuolema on luonnollinen osa elämää, mutta mikään henkilökohtaisen kehittymisen paikka se ei ole. Suru tulee ja se vain on. Sen tunteminen ei ole prosessi, etenevä tai selkeä.
– Äidin kuolema oli isompi asia kuin olin ajatellut. Se on muuttanut jotakin perustavanlaatuista, omaa paikkaa maailmassa. Ei se tuosta vain mene ohi, Elenius kuvaa.
Tulee päivä jolloin kuolen mutta muut päivät elän
Pelkkä tottuminen uuteen elämäntilanteeseen vaatii aikaa. On vain hyväksyttävä se, että nyt tunteet ovat tällaisia.
Lissu Elenius kaivaa puhelimestaan Laura Närhen laulun Mä elän sanat. Hän on sovittamassa kappaletta kuorolleen. ”Tulee päivä jolloin kuolen mut kaikki muut päivät mä elän – –”, Elenius lukee.
Ajatus puhuttelee.
– Vaikka tiedostan omankin kuolevaisuuteni nyt entistä paremmin, minun ei tarvitse elää sen enempää tai vähempää täysillä kuin ennenkään. Tehtäväni on vain elää, hän sanoo.
Katse kääntyy yläviistoon, kun Lissu Elenius ulkoilee kotinsa läheisellä mäellä perheen koirien kanssa. Näkyy taivas ja puut. Elenius on varovasti opetellut bongaamaan lintuja.
– Luonnossa on sellainen olo, että sulaudun johonkin ikiaikaiseen. Siellä elämän kiertokulku on jatkuvasti läsnä, hän sanoo.
Luonto ei lohduta eikä auta, vaan se antaa ihmisen olla, kaikkine tunteineen. Eleniukselle se on iso juttu.
– En tiedä, mitä kuoleman jälkeen tapahtuu, mutta uskon tasolla ajattelen, että kaikki ei voi olla tässä. Katselen joskus vielä äidin kanssa sammakoita siellä jossakin, hän miettii.
Sitä ennen hän haluaisi esimerkiksi itkeä enemmän. Tähän mennessä kyyneleitä on tullut aika vähän. Hän on huomannut, että työntää itsekin ikäviä tunteita vaistomaisesti pois.
– Äidin kuolemasta on vajaa vuosi, ja alan vasta havainnoida sitä surua, Elenius sanoo.
Pyhäinpäivänä hän esiintyy Malmin enkelit -kuoronsa kanssa Malmin hautausmaan isossa siunauskappelissa pidettävissä hartauksissa kello 17 ja 18. Se tuntuu tärkeältä. Musiikkikaan ei vaadi kuuntelijaltaan mitään.
– Sen äärellä tunteet saa vain kokea, ei tarvitse paljastaa tai työstää niitä.
Eleniuksen äidin hauta on Vaasassa, joten sinne hän ei tänä pyhäinpäivänä pääse. Kotona kynttilä kuitenkin palaa.
– Yöllä käyn ehkä viemässä kynttilät ukin, mummon ja tädin haudoille Honkanummelle.
Pyhäinpäivä Helsingin hautausmailla
Kuoleman puutarhat – pyhäinpäivä Helsingin hautausmailla -tapahtuma on kaiken ikäisille suunnattu elämyksellinen pyhäinpäivän tapahtuma lauantaina 2.11. klo 16–19. Tapahtumapaikkoja ovat Hietaniemen, Malmin, Kulosaaren ja Östersundomin hautausmaat sekä Maunulan uurnalehto.
Hautausmailla on tapahtuman aikaan paikalla seurakuntien pappeja, lastenohjaajia sekä muita seurakunnan työntekijöitä ja vapaaehtoisia, jos haluat keskustella. Lapsille on tarjolla toiminnallinen enkelipolku. Ota mukaan oma taskulamppu sekä hautakynttilä ja tulitikut. Varaudu säänmukaisella, lämpimällä pukeutumisella.
Katso lisätietoa täältä: helsinginseurakunnat.fi/pyhainpaiva
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Katri Korolainen kokoontuu pyhäinpäivinä sisarustensa kanssa äidin haudalla – siellä lauletaan usein virsi Maa on niin kaunis
Ajankohtaista HengellisyysKorolaisen suvulle on luontevaa lähteä pyhäinpäivänä Malmin hautausmaalle muistelemaan äitiään. He osallistuvat toisinaan myös seurakunnan tarjoamaan ohjelmaan.