Taivaan tähden: Aikuistumisen päivä
Vain se, joka on ollut vailla, osaa tarvita.
Helatorstai on tutista luopujien ja unilelunsa kadottajien juhlapyhä. Löysät housuissa katselemme, kun se turvallinen, jonka selän takana olemme tarpeen tullen piileksineet, tekee lähtöä ja menee menojaan.
Helatorstai on aikuistumisemme päivä. Maljojen kohottamisen sijaan suoristelemme siipiämme hauraina ja lepattavina. On niin monta asiaa, joista tekisi vielä mieli äidille soittaa, mutta äiti ei enää vastaa.
Yksin jättäminen kuului jumalalliseen suunnitelmaan. Vaikka helluntai oli jo kalenteriin sovittuna, tuoreiden kristittyjen piti saada opintopisteensä avuttomuudesta. Vain se, joka on ollut vailla, osaa tarvita.
Kouluvuosieni Raamatussa tärkeät kohdat oli alleviivattu sinisellä, vielä tärkeämmät punaisella ja todella tärkeät kummallakin. Joistakin kohdista itse teksti oli hukkunut alleviivauksen alle. Pelottavalle luopumisen ja yksin selviytymisen taipaleelle helatorstaista helluntaihin on laitettu epistolaksi kahdella värillä alleviivaamani rivit.
”Olen varma siitä, ettei kuolema eikä elämä, eivät enkelit, eivät henkivallat, ei mikään nykyinen eikä mikään tuleva eivätkä mitkään voimat, ei korkeus eikä syvyys, ei mikään luotu voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta”, kirjoittaa Paavali.
Yksinäisyyteni ei erota minua Jumalasta. Jumalasta ei erota edes aikuistuminen. Mutta aikuistumiseni vapauttaa minut pelkäämästä avuttomuutta, suurta opettajaani.
Torstai 10.5. on helatorstai.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Taivaan tähden: Jumalan kolme naamaria
HengellisyysKolminaisuusoppi on hämärä ja hankala kuvaus Jumalasta.