null Taivaan tähden: Halveksiminen tappaa keskustelun

Hengellisyys

Taivaan tähden: Halveksiminen tappaa keskustelun

Piittaamattomuus tekee yhteiskunnasta kovan ja jakaantuneen.

"Syntiä tekee, joka lähimmäistään halveksii, autuas se, joka köyhää säälii." Sanat ovat Sananlaskujen kirjan viisautta. Ne on kirjattu lähes 3000 vuotta sitten aivan toisenlaisessa yhteiskunnallisessa tilanteessa kuin nyt on. Silti ne ovat yhä ajankohtaisia. Lyhyessä raamatunjakeessa on kuvattu kaksi ilmiötä, jotka tekevät yhteiskunnasta kovan ja jakaantuneen: lähimmäisen halveksiminen ja piittaamattomuus huono-osaisista.

Kysymyksessä on myötätuntovaje.

Suomessa eletään harvinaisen polarisoitunutta aikaa. Oli kysymys politiikasta, uskonnosta tai suhteesta maahanmuuttajiin, kaikki näyttävät avoimesti ja vihamielisesti halveksuntansa toisinajatteleviin. Maa on täynnä leirejä ja kuplia, joista käsin huudellaan naapurileiriin.

Lähimmäisen halveksiminen tappaa avoimen keskustelun. Siksi tärkeät kysymykset tasa-arvoisesta avioliitosta, naispappeudesta tai maahanmuuttajien määrästä uhkaavat jäädä käsittelemättä. Aito keskustelu kuolee.

Tunnistan synnin omakseni. Suhtautumiseni, esimerkiksi homokysymyksessä Raamattua kirjaimellisesti tulkitseviin, on luultavasti halveksimista. Saman piirteen löydän asenteissani maahanmuuttokriittisiin.

Sananlaskujen viisaus on lakonisuudessaan vastaansanomaton. Syntiä tekee, joka lähimmäistään halveksii. Siitä ei pääse kuin tunnustamalla syntinsä. Ja tekemällä parannusta.

13.8.

Uskollisuus Jumalan lahjojen hoitamisessa

Jaa tämä artikkeli:

Toimitus suosittelee

Taivaan tähden: Minä itse

Hengellisyys

Paha ei ole toisessa ihmisessä, ei rajan toisella puolen eikä eri tavoin uskomisessa. Paha on minussa.



Taivaan tähden: Häpeän historia

Hengellisyys

Taivaan tähden: Rakastajan syli

Hengellisyys

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.