Taivaan tähden: Minä itse

Taivaan tähden: Minä itse

Paha ei ole toisessa ihmisessä, ei rajan toisella puolen eikä eri tavoin uskomisessa. Paha on minussa.

Minä itsehän hyväksyisin kyllä homoseksuaalit, tuttavani sanoo, mutta harmi kyllä Raamattu on toista mieltä. Raamatulle uskollisena tuttavani on siis oltava itsensä kanssa eri mieltä ja tuomittava homot.

Perustelu on minulle tuttu. Saattaisin itsekin yhdessä sovitusta asiasta väittää, että en toki minä olisi niin ja niin pikkumainen, puolisoni vain on sellainen jäärä. Tai että en itse olisi ikinä ostanut sellaista, minkä naapurini osti, ihmiset nyt vain ovat erilaisia.

Siellä, missä on tyylikästä olla avara ja joustava, me kankeat siirrämme vastuun itsemme ulkopuolelle.

Oman mielipiteensä piilottelu tai suoranainen minuutensa kadottaminen ovat harmillisia ongelmia. Niistä seuraa kyvyttömyys tunnistaa ja tunnustaa omat rajansa. Puhun suurella suulla asioista, joista en totta puhuen ymmärrä mitään, ja kohtelen toista kuin itseni jatketta.

Siellä, missä on tyylikästä olla avara ja joustava, me kankeat siirrämme vastuun itsemme ulkopuolelle."

Kunnollisuus on kuin haarniska, jolla Daavid yrittää suojautua Goljatia vastaan. Se on kömpelö ja painava. Sen tunnistaa vieraaksi ja päälle liimatuksi jo kaukaa.

Paha ei ole toisessa ihmisessä, ei kotimaani rajan toisella puolen, ei eri tavoin uskomisessa eikä eri tavoin ajattelemisessa. Paha on minussa ja piiloutuu yritykseeni olla juuri päinvastoin.

Voin yrittää suojautua pahalta, mutta voitan sen vain suojaa vailla, astumalla pelotta taistelukentälle sitä vastaan. Ainoa turvani on Auringon kilpi.

Sunnuntai 27.8.

Itsensä tutkiminen

 

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi