null Taivaan tähden: Juhlien jälkeen

Hengellisyys

Taivaan tähden: Juhlien jälkeen

Uudenvuodenpäivä on Jeesuksen nimipäivä, vaikka sitä ei kalenterissa luekaan.

Bileet on ohi. Tästä on kysymys uudenvuoden päivässä. Uusivuosi ei ole kirkollisesti merkittävä pyhä. Se on vain suuren juhlan – joulun – päättäjäinen, niin sanottu jälkijuhla.

Jälkijuhla on kuitenkin oikeastaan iso juttu. Kunnon bileet eivät pääty valomerkkiin. Jos tärkeitä juhlia rakennetaan tarkasti etukäteen, juhlien jälkitoimi vaatii sekin jotain.

Kirkon kalenterissa merkittäviä juhlia, sellaisia kuin joulu, pääsiäinen ja helluntai, valmistellaan ajan kanssa. Esimerkiksi joulua odotetaan ja siihen valmistaudutaan neljä viikkoa. Meillä joulu huipentuu aattoon ja joulupäivään. Sitten juhla on ikään kuin ohi.

Mutta ei se onneksi niin mene. Hyvät juhlat kaipaavat arvoisensa päätöksen. Kirkko omaksui juhliin erikoistuneesta juutalaisuudesta hyödyllisen tavan, jonka mukaan juhlat kestävät viikon. Kahdeksas päivä on päätöspäivä. Kirkon kielellä uudenvuoden päivä on joulun oktaavi. Juhlien päätös.

Uudenvuodenpäivä ei ole vain joulun päättäjäisiä. Sillä on muunkinlainen sisältö: Jeesus. Juutalaisen tavan mukaan hänet ympärileikattiin kahdeksantena päivänä syntymästä ja hän sai tuolloin nimen. Uudenvuoden päivä on siis Jeesuksen nimipäivä.

Kalenterivuodessa on kaksi nimipäivätöntä päivää: joulupäivä ja uudenvuodenpäivä. Kristillisen perinteen mukaan näinä päivinä ei Jeesuksen nimen rinnalle aseteta muita nimiä.

 

Maanantai 1.1. on uudenvuodenpäivä.

 

Jaa tämä artikkeli:

Toimitus suosittelee

Taivaan tähden: Arvojohtajan linjapuhe

Hengellisyys

Jesaja ja Jeesus näyttävät puhetaidon mallia.




Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.