Kolumni: Hyvää uutta vuotta – mahdollisimman usein!
Jos en nyt heti keksikään, mitä minun pitäisi tulevana vuonna saavuttaa, ehkä tiedän sen joulukuun loppuun mennessä. Silloin alkaa jälleen uusi vuosi.
Viime viikolla tajusin, mikä on kaikkein parasta siinä, että tulee moniuskontoisesta perheestä: uusia mahdollisuuksia saa useamman vuodessa.
Olin viettämässä juutalaista uutta vuotta, roshashanaa. Tällä kertaa olin päättänyt panostaa isojen bileiden sijasta rauhalliseen vapaailtaan kahden lapseni kanssa. Perinteen mukaisesti söimme kalanpäätä, omenoita ja hunajaa sekä granaattiomenaa.
Tai no, meillä oli kalapuikkoja, sillä lapseni on normaali viisivuotias ja uskon, että Jumala ymmärtää sen. Olin katsonut kiireessä aprikoosihillopurkin olevan hunajaa, joten söimme sen sijaan vaahterasiirappia. Graanattiomenamehut roiskautin hyvin vaalealle kashmirneuleelle. Lapsi jankutti koko illan, missä ilotulitukset ja lumi ovat, jos kerran on uusi vuosi.
Tärkeintä kai kuitenkin on, että yrittää parhaansa.
Yom kippurin alla mietin, kuinka lohdullista on, että puolen vuoden päästä on kristitty pääsiäinen.
Kieltämättä vähän toispuoleista juhlaillallista nauttiessani mietin ensin mennyttä vuotta, joka oli täynnä mieluisia ja yllättäviä käänteitä. Aloitin uudessa työssä ja sain enemmän uusia ystäviä kuin luultavasti koko edeltävän elämäni aikana yhteensä.
Toisaalta moni asia on solahtanut uomiinsa, rauhoittunut, muuttunut pysyväksi. Minä tiedän, mistä pidän ja millaisen elämän haluan. En edes enää tee kauheasti mitään sen eteen, koska se on suurelta osin jo täällä.
Mieleeni kuitenkin hiipi alkava vuosi. Onko mitenkään mahdollista, että siitä voisi tulla vielä parempi kuin edellisestä? Tai edes yhtä hyvä? Onko hyväksyttävää, että minä vain olen ja nautin siitä? Vai pitäisikö minun kuitenkin antaa jokin lupaus ja lähteä tavoittelemaan jotakin uutta?
Sitten hoksasin: kun kristitty uusi vuosi tulee joulukuussa, juutalaisesta vuodesta on mennyt jo neljännes. Jos en nyt heti keksikään, mitä minun pitäisi tulevana vuonna saavuttaa, ehkä tiedän sen joulukuun loppuun mennessä. Ja jos silloinkin lyö tyhjää, saan taas yhdeksän kuukautta lisäaikaa elää ja kasvaa.
Tällä viikolla vietän yom kippuria, sovituspäivää. Paastoan ja pyydän anteeksi kaikkea pahaa, jota viime vuonna tein muita ihmisiä ja Jumalaa vastaan.
Yom kippurin alla mietin, kuinka lohdullista on, että puolen vuoden päästä on kristitty pääsiäinen. Sitten saan taas syntini anteeksi, eikä minun tarvitse kantaa niitä taakkanani kokonaista vuotta.
Riittää, että yritän parhaani.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Taivaan tähden: Juhlien jälkeen
HengellisyysUudenvuodenpäivä on Jeesuksen nimipäivä, vaikka sitä ei kalenterissa luekaan.
Kolumni: Kotona nysvääminen on hyvä harrastus
Puheenvuorot