null Taivaan tähden: Arvojohtajan linjapuhe

Hengellisyys

Taivaan tähden: Arvojohtajan linjapuhe

Jesaja ja Jeesus näyttävät puhetaidon mallia.

Kohta äänestetään presidentinvaalissa. Linjapuheet on pidetty ja ehdokkaiden totuuden hetki koittamassa.

Olen miettinyt puheiden vaikutusta ylipäänsä. Maailma on täynnä puhetta, mutta harvoin niillä on käänteentekevää koskettavuutta. Tosin päinvastaisiakin esimerkkejä löytyy: Mahatma Gandhi, Martin Luther King, Nelson Mandela, Emmanuel Macron vain muutamia mainitakseni.

Yhden esimerkin vaikuttavan puheen voimasta saamme ensi sunnuntain evankeliumista. Kysymys on Jeesuksen superlyhyestä linjapuheesta, kun hän oli vasta aloittamassa vaikuttamistyötään julkisen uransa alkumetreillä. Puheen pitopaikka oli Jeesuksen kotikaupunki Nasaret, tarkemmin sanottuna sen synagoga.

Ensin hän luki tekstin, joka löytyi Jesajan kirjasta. Tuo teksti muuten olisi kunniaksi kelle vaan presidenttiehdokkaalle, jolta television vaalitentissä kysytään, mitä asianomainen haluaa saada korkeassa virassaan saada aikaan. Ja kenelle.

”Herran henki on minun ylläni, sillä hän on voidellut minut ilmoittamaan köyhille hyvän sanoman, julistamaan vangituille vapautusta ja sokeille näkönsä saamista, päästämään sorretut vapauteen ja julistamaan Herran riemuvuotta.”

Sitten tuli varsinaisen puheen vuoro. Kahdeksan sanaa.

”Tänään, teidän kuultenne, on tämä kirjoitus käynyt toteen.”

Tehokkaalla puheella on vaikutuksensa, niin tässäkin. Ensin kaikki ylistivät. Tarkemmin ajateltuaan kuulijat raivostuivat. He ajoivat Jeesuksen ulos kaupungista, veivät hänet jyrkänteelle yrittäen syöstä hänet sieltä alas.

Hyvä puhe iskee syvälle.

Jaa tämä artikkeli:

Toimitus suosittelee

Taivaan tähden: Hyvyyden raja

Hengellisyys

Elämänhallinnasta on tullut uusi, lakihenkinen uskonto.


Taivaan tähden: Jeesuksen inspiroima

Hengellisyys


Taivaan tähden: Juhlien jälkeen

Hengellisyys

Taivaan tähden: Suojamuuri

Hengellisyys

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.