Stillkuva elokuvasta Omnia mutantur.
Tämä kolahti: IC-98 tekee mykistävän komeaa taidetta tulevaisuudesta ilman ihmistä
Taiteilijakaksikko IC-98:n maailmanlopun visiot vangitsevat. Kun ihminen katoaa, luonnolla saattaa vielä olla mahdollisuus.
Avaruuden äärettömyydestä tarkennetaan pienelle planeetalle, jossa lyhyesti käväisee laji nimeltä ihminen – ja ehtii saada aikaiseksi rumaa jälkeä. Kun ihminen katoaa kuvasta, luonto asuttaa rauniot. Muumioituneen vainajan kylkiluiden suojaan tekee lintu pesänsä.
Elokuvainstallaation nimi on Omnia mutantur, kaikki muuttuu. Se on yksi taiteilijakaksikko IC-98:n eli Patrik Söderlundin ja Visa Suonpään näyttelyn viidestä teoksesta Helsingin Taidehallissa.
Viisi teosta kuulostaa määrällisesti vähältä, mutta teokset ovat sisällöltään niin painavia ja rikkaita, että enempi saattaisi olla liikaa. Omnia mutantur ja animaatiot Nekropolis ja Epokhe pyörivät luuppina, ja jo niiden katsominen läpi vie tunnin. Puhumattakaan siitä, että varsinkin animaatiot ovat niin vangitsevia, että niitä jumittuu helposti katsomaan pidemmäksikin aikaa.
Juuri piirrosta ja animaatiota yhdistävistä lopunaikojen visioistaan IC-98 erityisesti tunnetaan. Nekropolis-teoksessa maailmanlopun taivaalle tihentyy musta pilvi, joka koostuu vainajien sieluista.
Epokhe kuvaa maapallon viimeisen tunnin viimeistä kymmentä minuuttia. Maiseman yläosassa jäätiköt sulavat ja alareunassa metsät palavat.
Näistä teoksista ei noin vain kävellä ohi. Jos pysähtyessään katsomaan niitä pysähtyy myös ajattelemaan, ahdistusta ei voi välttää. Teokset järkyttävät ja jäävät mieleen paremmin kuin taitavinkaan palopuhe tai pelkät tylyt faktat siitä katastrofista, jonka ihminen on varsinkin viimeisten parin sadan vuoden aikana kotiplaneetalleen aiheuttanut. ”Ihmisiä on vain 0,01 prosenttia kaikesta elämästä, mutta olemme jo tuhonneet 83 prosenttia luonnonvaraisista nisäkkäistä ja puolet kaikista kasveista”, kertoo Helsingin Sanomien juttu samana päivänä, kun IC-98:n näyttelyn avajaisia vietetään.
Me ihmiset olemme jo saattaneet tuhota oman lajimme selviytymismahdollisuudet, mutta emme ehkä pysyvästi kaikkea elämää maapallolta. Ihmisen katoaminen on muiden lajien pelastus. Siinä tämän näyttelyn lohdullisin viesti. Tai niin kuin Patrik Söderlund sen näyttelyn tiedotustilaisuudessa tiivisti: ”Se, mikä on ihmiselle dystopia, on luonnolle utopia.”
Pari vuotta sitten IC-98 hankki Pöytyältä autiotalon ympäristötaideteosta varten. Sen jälkeen, kun tontti eliölajeineen oli dokumentoitu, se aidattiin. Tarkoitus on, että se säilyy koskemattomana määräämättömän ajan. Luonto saa vallan. Tähän Khronoksen taloksi nimettyyn projektiin pääsee näyttelyssä tutustumaan virtuaalilasien avulla.
Luonto nousee pääosaan myös yhdessä Kustaa Saksin kanssa tehdyssä kuvakudoksessa A World in Waiting. Ensin se näyttää vain kauniilta taidekäsityöltä: kukkia ja muuta herkkää. Vielä kauniimpi siitä tulee, kun sen tarina kerrotaan. Kasvit eivät ole mitä tahansa kuvitteellisia kukkasia. Teokseen on valittu sellaisia lajeja, joiden siemenet löytyvät Huippuvuorille rakennetusta siemenholvista ja joiden on arvioitu selviytyvän Euroopassa 2000 vuoden päästä. Kuvattujen kasvilajien siemenet on kudottu mukaan teokseen, joten sekin on eräänlainen siemenpankki. Kun se aikanaan maatuu, kasvit saavat mahdollisuuden.
Toimittajan fiilikset:
IC-98: 2016–2018 Helsingin Taidehallissa 5.8. asti.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Maailmanlaajuinen ekologinen romahdus voi tapahtua nopeasti – ”Ihminen on erittäin haavoittuvassa tilanteessa”, sanoo paleontologi Mikael Fortelius
Hyvä elämäIhminen ajaa maapalloa kohti nopeaa muutosta, jossa suuri osa nykyisistä lajeista voi hävitä. Ympäristöahdistuksen vuoksi asiasta on vaikea puhua.
