Maailma tuhoutuu, mitä ajattelee kristitty?

Maailma tuhoutuu, mitä ajattelee kristitty?

Kristillisen teologian ytimessä on ajatus, että maailma on Jumalan luoma. Mitä tarkoittaa olla osa luomakuntaa, jota uhkaa kriisi?

Ihminen on laji muiden joukossa. Ilkka Sipiläisen mukaan asia ei kuitenkaan ole niin yksinkertainen.

– Kristinuskon mukaan ihmisellä on erityisasema. Siitä seuraa valtava vastuu.

Sipiläinen työskentelee luterilaisen kirkon kirkkohallituksessa yhteiskunnan ja kestävän kehityksen asiantuntijana. Suuri osa hänen työstään liittyy luomakunnan kysymyksiin. Hän muun muassa vastaa kirkon ympäristödiplomista ja pitää yhteyttä ympäristöjärjestöihin.

 

Luomakuntasi on lukemattomien lajien elämän

verkko,

ja silti tiedän monien niistä katoavan ikuisesti

ihmisen vuoksi.

"Ja Jumala katsoi kaikkea tekemäänsä, ja kaikki oli hyvää."



Viitisentoista vuotta sitten Sipiläinen perehtyi ekoteologiaan. Se mullisti hänen käsityksensä kristinuskosta.

– Kristinuskon tulkintani siirtyi kosmisen maailmanymmärryksen suuntaan. Jumala on läsnä kaikessa luodussa, mutta myös sen ylä- ja alapuolella. Jumala on myös jotain aivan muuta.

Sipiläisen edustamaa teologian suuntausta kutsutaan panenteistiseksi. Sen mukaan koko maailma on Jumalassa, mutta Jumala on enemmän kuin maailma. Panenteismi ei ole sama asia kuin panteismi, jonka mukaan todellisuus ja Jumala ovat sama asia. Sipiläisen vuonna 2010 ilmestyneen pienen rukouskirjan nimi kuvaa ajattelutapaa hyvin: Maailma on Jumalan ruumis.

Panenteismi on modernissa ekoteologiassa yleinen ajattelutapa.

– Se on hyvin innostava tapa katsoa maailmaa, se tekee maailman värit ymmärrettäviksi, Sipiläinen kertoo.

 

Äiti maa, veli tuuli, isä kallio, sisareni kuikka,

te olette Jumalan ruumis,

Jumalan joka syntyi teidän veljeksenne

– ja minun.

"Jumala teki villieläimet, karjaeläimet ja erilaiset pikkueläimet, kaikki eläinten lajit. Ja Jumala näki, että niin oli hyvä."



Ihminen on Jumalan luoma olento. Ilkka Sipiläiselle se on keskeisin ihmisyyden määritelmä.

– Ihminen asettuu oikealle paikalleen. Se tarkoittaa pienuutta, mutta myös turvaa. Se asettaa ihmisen ja Jumalan suhteeseen, jonka kautta omaa olemassaoloa tässä maailmassa voi miettiä.

Luomisen teologian mukaan ihminen on myös vastuussa ympäristöstä ja luonnon hyvinvoinnista. Erityisen ajankohtaista se on nyt, kun ilmastonmuutos kiihtyy ja luonnon monimuotoisuus köyhtyy.

Ilkka Sipiläinen huomauttaa, ettei ajattelutapa ole luterilaisuudelle vieras. Luterilaisen näkemyksen mukaan Jumala antaa lahjojaan luomansa kautta.

– Molemmat sakramenttimme ovat luotuja: kasteessa vesi ja ehtoollisessa leipä ja viini, Sipiläinen sanoo.

Ekoteologia ei Sipiläisen mielestä vääristä kristinuskoa, vaan sanoittaa sen tämän hetken ihmistä koskettavalla tavalla. Se pohjautuu vahvasti klassiseen teologiaan. Toisaalta ekoteologia on laaja ajattelutapa, jossa on monia suuntauksia.

– Jos kristinuskosta riistää sosiaalisen ja ympäristövastuun ja pohtii vain omaa pelastusta, se on aika vastenmielinen uskonto, Sipiläinen miettii.

 

Sinä houkuttelet meidät lahjoistasi kylläisinä

etsimään kohtuutta,

sellaista elämää, joka mahtuu tämän maapallon puitteisiin.

Luonnonsuojelun teologia ei ole nousussa vain protestanttisissa piireissä. Paavi Fransiscuksen toukokuussa julkaistu kiertokirje Laudato si’ ottaa jyrkästi kantaa ympäristökriisiin. Paavi vaatii kristittyjä tositoimiin ilmastonmuutoksen ehkäisemiseksi ja luonnon monimuotoisuuden suojelemiseksi. Raamatun ja teologisen kirjallisuuden lisäksi hän viittaa laajasti tieteelliseen tutkimukseen.

Ilkka Sipiläinen on paavin ajattelusta innoissaan.

– Kiertokirje on osa katolista sosiaalioppia, hyväksyvät republikaanipoliitikko Jeb Bush tai ulkoministeri Timo Soini sen taikka eivät, hän toteaa.

– Paavi Fransiscus on jo aiemmin osoittanut puheillaan ja teoillaan olevansa ihmisen puolella. Nyt hän osoittaa myös olevansa ympäristön ja ilmaston puolella.

Kiertokirjeen julkaisuajankohta ei Sipiläisen mukaan ole sattuma. Pariisissa alkaa marraskuussa kansainvälinen ilmastokokous, ja sitä ennen maailman miljardilla katolilaisella on hyvin aikaa miettiä paavin sanomaa.

 

Viekää hyvä sanoma kaikille luoduille:

Metsät, teidän vapautuksenne päivä on lähellä.

Vedet, teitä kunnioitetaan ja varjellaan.

Nelijalkaiset ja siivekkäät sisaruksemme,

Jumala pehmittää ihmisten sydämet.

"Niin Jumala loi suuret meripedot ja kaikki muut elävät olennot, joita vedet vilisevät, sekä kaikki siivekkäiden lajit. Jumala näki, että niin oli hyvä."



– Teologia on syvimmältä olemukseltaan viisautta. Viisaus on kuin pohjavesi, joka nousee ajoittain pintaan, kuvailee teologian tohtori ja tietokirjailija Pauliina Kainulainen.

Varhaisessa kirkossa ja itäisessä teologiassa oli vahvoilla kosminen viisaustraditio. Teologia ei koskenut pelkkää ihmistä, vaan koko kosmosta.

– Esimerkiksi pelastus käsitettiin koko luomakunnan asiaksi, ei vain yksittäistä ihmistä koskevaksi.

Kainulainen on käsitellyt teoksissaan ekoteologiaa, feminististä teologiaa ja teologiaa viisautena. Tällä hetkellä hän työskentelee tutkijana Itä-Suomen yliopistossa. Hän hahmottelee tuoretta kristinuskon tulkintaa vuonna 2013 ilmestyneessä teoksessaan Metsän teologia. Metsän teologia yhdistelee suomalais-ugrilaista maailmankuvaa moderniin kristilliseen ekoteologiaan.

– Lännessä valistus työnsi syrjään ikiaikaisen tajun luonnon pyhyydestä. Teologiasta tuli ihmiskeskeisempää. Nyt maailman tilanne on kuitenkin niin akuutti, että ajattelua on pakko muuttaa.

 

Siunaa pohjoiset vedet,

jäätiköt jotka murenevat ja sulavat,

haavoittuvat pohjoiset meret ja järvet,

suot joita surutta aurataan.

Siunaa oman maamme vesien lähteet ikuisiksi ajoiksi.

"Viliskööt vedet eläviä olentoja ja lennelkööt linnut ilmassa taivaankannen alla."



Kristillisen teologian ihmiskeskeisyys on Pauliina Kainulaisen mielestä ongelma. Hän ei kuitenkaan tue sellaista ajattelun muutosta, jossa luonto nostetaan kaiken ylle.

– Omimmalta olemukseltaan kristinusko ei ole ihmis- eikä biokeskeistä, vaan Jumala-keskeistä, hän toteaa.

– Mutta jos ihminen suuntautuu Jumalaan kaikella mielellään, se saa hänet suuntautumaan myös ympäristöönsä.

Kainulaisen mukaan ihmisen toiminnassa pitää tapahtua muutos. On siirryttävä kohtuullisempaan ja hitaampaan elämäntapaan. Modernissa länsimaisessa ajattelussa tavoite on jatkuva kasvu, mutta se ei ole enää mahdollista. Esimerkiksi suomalais-ugrilaisessa maailmankatsomuksessa pyrkimyksenä ei ollut kasvu, vaan tasapaino. Kainulaisen mielestä nykykristityillä olisi opittavaa myös alkuperäiskansoilta.

– Ei ole mitään perusteita ajatella, että kristinusko olisi saavuttanut huippunsa saksalaisessa luterilaisuudessa. Paljon siitä, mitä me olemme oppineet pitämään kristinuskolle tärkeänä, on kulttuurista vaatetta, josta voi luopua.

 

Puukristus silvottuine jäsenineen

unohdettu rautalankakruunu

hakkuuaukean reunalla

Puukristus antaa meille anteeksi

vaikka tiedämme mitä teemme

Länsimainen sivilisaatio ei kestä pitkään. Pauliina Kainulainen on vakuuttunut, että romahdus on tulossa. Se ei välttämättä tule kertarysäyksellä, vaan pikkuhiljaa.

Murros asettaa myös kristinuskon kovaan paikkaan. On tärkeää löytää sellainen kristinuskon muoto, joka kestää ja joka voisi olla voimanlähde uuden olemisen tavan löytämisessä.

– Oleellista olisi, että syvä hengellinen ulottuvuus nousisi pintaan. Siitä kumpuaa mielen tasapaino ja tyyneys. Se tarkoittaa myös, että yhteys Jumalaan toimii ja esteet sen edestä puretaan, Kainulainen pohtii.

– Haluan pysyä mahdollisimman kokonaisvaltaisesti kristillisen tradition jatkumossa, koska sieltä tulee voima ja viisaus.

Ortodoksinen patriarkka Bartolomeos on Kainulaisen mukaan korostanut samaa asiaa. Hänen mukaansa ekologinen kriisi on oire moraalisesta ja hengellisestä kriisistä.

– Siksi on tärkeää tarjota teologista näkökulmaa. Muutos lähtee ihmisen korvien välistä ja sydämestä.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää: