null Tapiolan seurakunnan nuoret tekivät uutta gospelia: ”Haluamme tuoda rohkaisun sanoja”

Jenna Savukoski, Kia Snäkä ja Sara Kalima sävelsivät ja sanoittivat yhdessä Tuulesta temmattu -kappaleen.

Jenna Savukoski, Kia Snäkä ja Sara Kalima sävelsivät ja sanoittivat yhdessä Tuulesta temmattu -kappaleen.

Ajankohtaista Hyvä elämä

Tapiolan seurakunnan nuoret tekivät uutta gospelia: ”Haluamme tuoda rohkaisun sanoja”

Biisipajassa syntynyt kappale julkaistiin YouTubessa.

Tapiolan seurakunnan Kirahvi Housebandin ensimmäinen musiikkivideo julkaistiin tammikuun lopussa. Yhtyeen jäsen Kia Snäkä, millaista sen tekeminen oli?

– Musiikkivideo on yhteisöllisen tekemisen ja soittamisen iloinen lopputulos. Matka laulun tekemisestä musiikkivideon julkaisemiseen kesti pari vuotta. Saimme seurakunnasta taloudellista tukea äänitykseen ja videon tekemiseen. Kaikki muu on tehty seurakunnan nuorten voimin. Olen ylpeä lopputuloksesta.

Yhtyeen jäsen Jenna Savukoski, miten Tuulesta temmattu -laulu syntyi?

– Kappaleen tekijät minä, Kia Snäkä ja Sara Kalima saimme biisipajassa tehtäväksi säveltää ja sanoittaa kappaleen, johon piti sisällyttää sanat tuuli ja voittaa. Saimme tunnissa kasaan laulun, joka tuntui niin hyvältä, että myöhemmin viimeistelimme sen valmiiksi. Lopputulos on meidän näköisemme. Olemme ensikertalaisia biisin tekijöinä.

Millainen on Tuulesta temmattu -kappale, Jenna Savukoski?

– Musiikkityyli on popahtavaa gospelia. Biisi kertoo peloista ja siitä, että elämässä sattuu kaikenlaista. Uskon, että sanat koskettavat monia. Haluamme tuoda rohkaisun sanoja, ettei pelkojen kanssa tarvitse olla yksin. Ne voi voittaa.

– Idea laulun teemasta lähti siitä, kun mietimme, mikä yhdistää minua, Kiaa ja Saraa. Meillä on esimerkiksi esiintymispelkoa. Tuulesta temmattu -kappale sopii hyvin esitettäväksi esimerkiksi rippikoulun hartauksissa.

Toista video

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.