
Hyvää pyhää: Keskittyminen auttaa toimimaan oikein
Jeesusta kiusattiin toivottomuudella ja valheellisella toivolla, kun hän hoiti tehtäväänsä maan päällä.
Lehtiartikkeli kertoo, miten moni keskeyttää sisäisen äänensä vilkaisemalla kännykkää. Puhelin pelastaa syventymiseltä. Hypähtely aiheesta toiseen on mielen pikaruokaa. Se täyttää nopeasti, mutta ei sisällä keskittymisen antamia vitamiineja.
Jeesus on keskittynyt hoitamaan tehtäväänsä maan päällä, kun fariseukset keskeyttävät hänet. Houkutteleva viesti. Hän voisi välttää kärsimyksen maljan, joka hänelle on annettu juotavaksi.
Toisenlaisiakin houkutuksia Jeesuksen keskittymiskyvylle tarjoillaan. Yhdellä mittapuulla hän on jo epäonnistunut tehtävässään. Jerusalem ja sen kansa eivät ota pelastajaansa vastaan. Toivottomuuden ja valheellisen toivon kiusaukset kuiskivat Jeesuksen korviin.
Jeesus määrittelee tehtäväkseen pahojen henkien ulosajamisen ja sairaiden parantamisen. Vanhanaikaista lääketiedettä, voisi sanoa. Mutta ei aivan kokonaan mennyttä aikaa. Kovin kiusaavia ovat nykyisetkin harhauttajat. Kiskovat keskittymisen tilasta seireeninäänellään: ”Hei se yksi tieto, joka löytyy somen uutisvirrasta!” ”Ei kannata yrittää, olet ennenkin epäonnistunut.” ”Mitä kello on, ai viesti on tullut, minä vain vilkaisen.”
Mikä keskittymisessä sitten on kristillistä? Se on tarpeen, kun pitää tehdä oikeita, mutta vaikeita asioita. Kun pitää paljastaa pahuus, vaikka on peloteltu hiljaiseksi. Kun pitää kuunnella omantunnon ääntä, vaikka olisi helpompi olla välittämättä. Kun pitää valita mahdollisimman monen hyvä, mutta uhrata oma henkensä.
Tee ristinmerkki
Opettele ristinmerkin siunaus. Voit laittaa etusormen, keskisormen ja peukalon yhteen ja koskettaa niillä otsaasi, rintaasi, vasenta olkaa ja oikeaa olkaa. Liikkeestä muodostuu ristin kuvio.
Tee ristinmerkki, kun luet ihmisistä, jotka tekevät oikein, vaikka se vaatii uhrauksia. Siunaa koronaviruksesta varoittanutta lääkäriä, natseja kritisoinutta pappia tai työpaikan kiusaajan toimiin puuttunutta työkaveria.
Siunaaminen on Jumalan läsnäolon ja huolenpidon pyyntö. Siunaa myös itsesi uneen ristinmerkillä.
Tänään on kärsimyksen sunnuntai. Päivän evankeliumissa (Luuk. 13:31–35) Jeesusta varoitetaan Herodeksen aikeista surmata hänet, mutta hän haluaa jatkaa työtään.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee

Hyvää pyhää: Vapahtajan tunnistaa ilosta
HengellisyysMarian ja Elisabetin kohtaamisessa oli kohtalotoveruutta ja taivaallista iloa.

Hyvää pyhää: Usko on lahjaa eikä oma suoritus
Hengellisyys