Teo, 8 v, arvioi: Jeti-elokuva opettaa, että kaikki voivat olla kaikkien kavereita
Jeti-elokuva vie katsojat matkalle Shanghaista Himalajalle.

Jeti-elokuva vie katsojat matkalle Shanghaista Himalajalle.

Teo, 8 v, arvioi: Jeti-elokuva opettaa, että kaikki voivat olla kaikkien kavereita

Ystävyydessä tärkeintä on, että on vaan ystävä toiselle.

Elokuva kertoo Yi-nimisestä tytöstä, jonka isä on kuollut, ja nyt hän haluaa matkustella ympäri maailmaa. Aluksi helikopteri etsii Jetiä, joka on piiloutunut talon katolle Shanghaissa. Jeti on siis kiltti lumihirviö. Ilkeä vanhus ja ahne tutkimusryhmä ovat vieneet Jetin omalta perheeltään, mutta Jeti on karannut heidän kynsistään. Keskellä yötä Yi kipuaa ikkunasta katolle ja näkee pelästyneen Jetin. Niinpä Yi ja hänen kaverinsa lähtevät viemään Jetiä takaisin kotiin Mount Everstille.

Elokuvassa on jännittävää välillä se, kun lapset ja Jeti pakenevat vanhusta eri paikoissa. Jotkut kohdat olivat vähän raakoja, mutta Jeti osasi taikoa. Se teki elokuvasta hienon. Elokuvassa oli kauniit maisemat ja olisi kiva itsekin matkustella ympäri Kiinaa.

Yistä ja Jetistä tuli ystäviä, vaikka he olivat erilaisia. He tykkäsivät seikkailla yhdessä ja nähdä paikkoja. Molemmilla oli ikävä vanhempia. Jeti ei osannut puhua ihmisten kieltä, mutta he ymmärsivät silti toisiaan.

Elokuvan opetus oli, että kaikki voivat olla kaikkien kavereita. Vaikka joku simpanssi voisi olla kalan kaveri. Aina ei tarvitse puhua samaa kieltä ja voi näyttää erilaiselta. Ystävyydessä tärkeintä on, että on vaan ystävä toiselle.

Suosittelen leffaa 6–12-vuotiaille, joita kiinnostaa seikkailu, jännitys ja maailma. Myös perheet voivat mennä katsomaan elokuvaa yhdessä, koska siinä on kiinnostavia aiheita kaikenikäisille.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi