Teologinen tiedekunta hakee islamilaisen teologian opettajaa – humanistisen professori pelkää tuhlaamista
Teologinen tiedekunta hakee islamilaiseen teologiaan erikoistunutta opettajaa. Kuvakaappaus yliopiston sivuilta.

Teologinen tiedekunta hakee islamilaiseen teologiaan erikoistunutta opettajaa. Kuvakaappaus yliopiston sivuilta.

Teologinen tiedekunta hakee islamilaisen teologian opettajaa – humanistisen professori pelkää tuhlaamista

Lähi-idän tutkimuksen professori Hannu Juusola pelkää, että teologisen tiedekunnan islamilaisen teologian opetus menee päällekkäin humanistisen tiedekunnan opetuksen kanssa.

Helsingin yliopiston teologinen tiedekunta on julkaissut hakuilmoituksen islamilaisen teologian opettajan paikasta. Teologisessa tiedekunnassa ei aiemmin ole ollut nimenomaan islamiin keskittyvää työntekijää. Hakuilmoituksen mukaan hakijoiden toivotaan olevan asiantuntijoita ainakin kahdessa seuraavista aloista: Koraanin tutkimus ja tulkintaperinteet, islamilainen hermeneutiikka, islamilainen ajattelu ja kulttuuri, islam Euroopassa, islam arkielämässä ja islam ja sukupuoli. Opetuksen lisäksi työhön kuuluu tutkimusta ja opinnäytetöiden ohjaamista. Paikka on vakituinen.

Teologisen tiedekunnan dekaani Ismo Dunderberg kertoo, että islamilaisen teologian opetustehtävän avaaminen on ollut tiedekunnan suunnitelmissa jo pitkään.

– Islamin asema on kasvanut merkittävästi länsimaissa ja viime vuosina myös Suomessa. Teologisen tiedekunnan on syytä vastata tähän haasteeseen.

Dunderberg toteaa, että vaikka teologisessa tiedekunnassa keskitytään pääasiassa kristinuskoon, sen opetus- ja tutkimusalaan kuuluvat muutkin uskonnot.

– Tiedekunnalla on ollut tämä käsitys roolistaan jo pitkään. Islamilaisen teologian opetustehtävä on uusi avaus, mutta se on hyvin linjassa tiedekunnassa valittujen painotusten kanssa.

Humanistisen professori: Teologisen tiedekunnan olisi kannattanut miettiä tarkemmin

Helsingin yliopistossa opetetaan tällä hetkellä islamin tutkimusta humanistisessa tiedekunnassa. Lähi-idän tutkimuksen professorin Hannu Juusolan mielestä teologisen tiedekunnan olisi kannattanut miettiä uuden opettajantehtävän sisältöä tarkemmin.

– Humanistisessa tiedekunnassa on kaksi tointa, professori ja lehtori, jotka sisältävät hyvin paljon samaa kuin teologisen tiedekunnan toimi hakuilmoituksen perusteella. Meillä on myös suomalaisittain paljon islamiin ja sen eri muotoihin liittyvää opetusta. Me vastaamme myös lukioiden islamin opettajien koulutuksesta, Juusola sanoo.

Juusola ei vastusta islamilaisen teologian opetusta teologisessa tiedekunnassa, mutta päällekkäisyys on hänen mielestään resurssien tuhlaamista. Yliopiston määrärahoja on viime vuosina leikattu.

– Minusta lehtoraatti olisi kannattanut brändätä siten, että sillä olisi mahdollisimman vähän päällekkäisyyttä meidän kanssamme. Aikaisemmassa vaiheessa saamani tiedon mukaan tämä olikin tarkoitus. Jotain tapahtui välillä. Hienoa sinänsä, että islamiin saadaan opetusvoimaa yliopistoihin, sillä tarve on suuri.

Onko seuraavaksi imaamikoulutuksen vuoro?

Ismo Dunderbergin mielestä humanistisessa tiedekunnassa on tehty erinomaista työtä islamin tutkimuksen ja opetuksen suhteen. Dunderberg kuitenkin huomauttaa, että humanistisessa ei ole yhtään opetustehtävää, joka keskittyisi nimenomaan islamilaiseen teologiaan.

– Teologinen tiedekunta tarvitsee islamilaiseen teologiaan keskittyvän opettajan, sillä tiedekuntamme opiskelijat tarvitsevat tulevaisuudessa nykyistä huomattavasti paremman asiantuntemuksen tällä alalla. Läheistä yhteistyötä humanistisen tiedekunnan kanssa luonnollisesti tarvitaan tämän alan opetuksessa.

Suomen evankelisluterilaisen kirkon papit saavat pohjakoulutuksensa yliopistojen teologisissa tiedekunnissa. Julkisuudessa on toisinaan pohdittu myös sitä, pitäisikö yliopiston alkaa järjestää imaameille omia koulutusohjelmia. Dunderbergin mukaan imaameiksi aikovilla ei välttämättä ole tarvetta teologiselle koulutukselle, koska imaamin rooli on erilainen kuin esimerkiksi luterilaisen kirkon papin. Sen sijaan tiedekunnassa on ollut puhetta yleisemmästä islamilaisen teologian koulutusohjelmasta.

– Tämä keskustelu on kuitenkin vielä alkuvaiheessa. Toivon joka tapauksessa, että islamilaisen teologian opetustarjonta lisää nuorten muslimien kiinnostusta tulla opiskelemaan Helsingin yliopistoon.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi