Retriitillä saa olla vapaa arjen vaatimuksista ja vastuista. Kun on itse hiljaa, aistit avautuvat näkemään ja kuulemaan tarkemmin. Kuva: Sari Saaristo
Testasimme: Mitä tapahtuu hiljaisuuden retriitissä?
Hiljaisuuden retriitissä sai levätä vaatimuksista ja tavoitteista vapaana. Keltanokka kaipasi hiljentymisen lomaan keveyden elementtejä ja iloa.
Bussi kaartaa vanhan tammimetsän läpi ja pudottaa meidät kasseinemme leirikeskuksen parkkipaikalle. On viileä kevätpäivä, aurinko kuitenkin pilkahtelee. Olemme saapuneet Karjalohjalle ja edessä on kolmen päivän hiljaisuuden retriitti.
En ole koskaan aiemmin ollut hiljaisuuden retriitissä, enkä muista olleeni kokonaista kolmea päivää täysin puhumatta. Olen toki reissaillut itsekseni ja viettänyt useita päiviä omissa oloissani esimerkiksi vaelluksella tai mökillä, mutta silloinkin tulee puhuttua jotain, vähintään puhelimella – tai ihan itsekseen.
En tiedä, viihdynkö hiljaisuudessa. Etukäteisodotukseni ovat melko arkiset. Hiljaisuuden retriitti vaikutti mahdollisuudelta ottaa pikku hetki irti työ- ja lapsiperherumbasta, astella valmiiseen ruokapöytään ja antaa korvien levätä arkielämän äänistä. Retriittiä edeltävänä iltana alkoi kuitenkin huolestuttaa. Entä jos hiljaisuus onkin ahdistavaa? Mitä jos ajatukset alkavat pyöriä ympyrää? Ehkä alitajunnasta pompsahtaakin esiin sitkeänä korvamatona joku karmea biisi, josta en pääse millään eroon ja lopulta raahustan aamuyötä myöten hereillä Scooterin tahtiin? Saapa nähdä.
”Ei ole mitään oikeaa tapaa olla retriitissä,” ohjaaja kertoo meille heti alkuun. ”Jokaisen kokemus on yksilöllinen ja ihan oikea sellaisenaan.”
Jotain ohjeita kuitenkin saamme.
”Tämä on mahdollisuus levätä ja tutkia sisintään. Sitä prosessia kannattaa varjella ja suunnata energiansa asioihin, jotka tukevat tätä pysähtymisen ja hiljentymisen teemaa.”
Puhelimia ei kielletä, mutta niiden käyttöä suositellaan rajaamaan vain välttämättömään. Talon kirjastosta löytyy iso valikoima hengellistä kirjallisuutta ja ruokatilassa on mahdollisuus kuunnella klassista musiikkia. Alueen laitoja kulkee luontopolku, jossa on siellä täällä istuskeluun kutsuvia penkkejä. Päätalon ison ikkunan eteen on asetettu riviin keinutuoleja, joissa kiikkuessa voi katsella järvimaisemaa.
Retriitin päivärytmi rakentuu ruokailujen ja erilaisten hiljentymisharjoitusten varaan. Luvassa on virikesanoja, runoja, sellomusiikkia ja laulamista. Ja kaikki muu aika on varattu levolle tai ulkoilulle.
”Hiljaisuudessa mieli voi tuoda pintaan vaikeitakin asioita ja muistoja. Täällä saa kaikessa rauhassa tutkia niitä mielen viestejä”, retriitinohjaaja evästää.
Leirin aikana on mahdollista keskustella kahden kesken papin kanssa, mikäli asiat alkavat painamaan.
Aikaa ja tilaa olemiseen
Jostain syystä retriitille oli ilmoittautunut vain naisia. Mahtaakohan se olla tavallista? Vain retriitin musiikista vastaava sellisti on mies. Iältään me osallistujat olimme noin kolmenkymmenen ja seitsemänkymmenen välillä. Moni oli jo valmiiksi kääntänyt mielensä kohti hiljaisuutta: bussissa ei juurikaan pulistu, eikä kukaan ollut esittelemässä itseään toisille. Se tuntui mukavalta. Minunkaan ei tarvitse kertoa itsestäni muille mitään, edes nimeäni.
Puhumattomuus tuntui luontevalta eikä se ollut lainkaan vaikeaa. Retriitin päättyessäkään ei ollut kiire keskustelemaan ja jakamaan kokemuksia, vaan yhdessä aloitettua hiljaisuutta oli miellyttävää jatkaa kotimatkan ajan. Leirin aikana tuli kuitenkin tilanteita, joissa teki mieli sanoa jotain - kuten toivottaa aamuisin hyvää huomenta tai pyytää anteeksi, kun takalauteelta suihkupuolelle könytessä tajusi vahingossa liiskanneensa saunakaverin varpaat.
Kukaan ei vaatinut meiltä mitään, ei tarkkaillut tekemisiämme. Mihinkään ohjelmaan ei ollut pakko osallistua. Ei ollut tavoitteita tai suoritteita. Kukaan ei yrittänyt opettaa meille mitään. Oli tilaa vain olla – ja suunnata oma energia ja omat huomiot sinne, minne kukin sitä eniten kaipasi.
Ja mitä sitten tein kaikella ajallani? Lilluin kalliosammaleilla, muistelin lapsuuden leikkien sääntöjä, makoilin räsymatolla ja tuijotin kattoa, soittelin näkymätöntä soitinta, kävelin ja juoksin. Ajattelin joutavia, ajattelin tärkeitä. Kiipesin mäkiä ylös, kunnes jalat väsyivät.
Irti arjen äänistä
Hiljaisuuden retriitti on oiva tapa irtautua arjen äänistä. Puhumattomuus ja sen tuoma jonkintasoinen anonyymiys tuntui vapauttavalta. Korvani kelluivat hiljaisuuden kermassa. Uusille ajatuksille tuli tilaa syntyä, tekemisen kihinä kasvoi. Pysähtyminen teki todella hyvää ja tuntui kiireisen arjen keskellä luksukselta.
Retriitin edetessä aloin kuitenkin kaivata leirin tunnelmaan jonkinlaista keveyttä, iloa ja pientä huumorinpilkahdusta. Olin valinnut retriitin summan mutikassa, enkä esittelyteksteissä havainnut etukäteen mitään erityistä painopistettä. Retriitin puheissa ja teksteissä oli kuitenkin vahvasti esillä väsymyksen ja jaksamisen teemat. Useasti kehotettiin lepäämään ja ammentamaan voimia raskaaseen arkeen. Oma hengellisyyteni ei ole vakavaa, joten retriittipuheen totinen toipumisen mentaliteetti tuntui vieraalta. Ehkä juuri tämä retriitti olisi sopinut parhaiten oikein väsyneelle - toipumista ja haavojen parantelua varten.
Kristillisten retriittiien perinne ei ole minulle entuudestaan tuttu, joten en myöskään osannut ennakoida sitä, miten suuri rooli ohjelmassa oli perinteisillä virsillä. Pakko tunnustaa: en ole lainkaan virsimusiikin ystäviä. Pidän oikeastaan vain virsikirjan lapsille suunnatuista kipaleista. Retriitin ohjelmatuokioissa laulettiin minulle tuntemattomia, mollivoittoisia virsiä - toisille ne varmaankin olivat hyvin rakkaita ja puhuttelevia, mutta minut ne jättivät vähän kylmäksi.
Kaiken kaikkiaan retriitti oli kuitenkin sangen positiivinen kokemus. Se oli selvästi valmisteltu suurella sydämellä ja noissa hiljaisuudessa vietetyissä kolmessa päivässä suorastaan huokui hurmaava huolenpidon sanoma.
”Saamme levätä täällä vieraanvaraisuudessa”, meille luvattiin leirin alussa. Ja se, totta vieköön, piti kutinsa.
Helsingin hulinaan hajaantui hyvin hoidettu retriittiporukka, hyväntuulisena hymyillen.
Hiljaisuuden retriitille mukaan?
Hiljaisuuden retriitille voi hakeutua esimerkiksi oman seurakunnan kautta. Lisätietoja seurakuntien tarjonnasta löytyy pääkaupunkiseudun seurakuntayhtymien nettisivuilta: Espoo, Helsinki,Vantaa
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Retriitti voi olla yhden illan hengähdystauko kotikaupungissa – Kallion seurakunta tarjoaa retriittimahdollisuuden tavallisille etsijöille
AjankohtaistaRetriitti pidetään koronaturvallisesti Karjalaisten kesäkodilla Laajasalon Jollaksessa.
