Näillä main, Suomenlinnan Susisaaressa, teloitettiin punavankeja sata vuotta sitten.
”Nyt edetään rankan kautta” – Kansainvälisen rauhanjärjestön retriitissä keskitytään Suomen sisällissotaan
Rauhanjärjestön retriiteissä avaudutaan kärsimykselle, jota on molemmilla puolilla. Moni leireiltä selvinnyt on tajunnut, että toisenlaisen perheen lapsina he olisivat saattaneet toimia leirin vartijoina tai teloittajina.
Kymmenen ihmistä seisoo hiljaa Suomenlinnan vankileirin muistomerkillä, lähellä lauttarantaa. Joukossa on suomalaisia, belgialaisia ja hollantilaisia, zenbuddhalaisia, ateisteja, katolilaisia, luterilaisia ja yksi muslimi. Illalla sama toistuu Vanhankirkon puistossa vuoden 1918 sodassa menehtyneiden valkoisten ja saksalaisten haudalla.
Kyseessä on sisällissotaretriitti. Sen järjestää Peacemakers Finland, joka on osa kansainvälistä Zen Peacemakers International -rauhanjärjestöä.
– Yleensä hiljaisuuden retriitti mielletään niin, että se on jotain pehmeää, mukavaa ja hoitavaa. Nyt edetään rankan kautta. Tämä on hengellinen harjoitus, kuvaa Pitäjänmäen seurakunnan pastori Maika Vuori.
– Tässä ei asetuta kenenkään puolelle.
Maika Vuori (vas.), Mikko Ijäs ja Sari Näre etsivät seuraavaa kohdetta kartasta.
Monet keskitysleiristä selvinneet ovat myöhemmin heränneet kipeästi tajuamaan, että jos he olisivat syntyneet toisenlaiseen perheeseen, he olisivat saattaneet toimia leirin vartijoina ja teloittajina, Vuori vertaa.
Hän on retriitissä mukana vapaa-ajallaan, mutta selkeästi pappina. Retriitin toinen hengellinen vastuuhenkilö on belgialainen kuvataiteilija ja zen-opettaja Frank De Waele. Muistopaikoilla pidetään seremonioita, joihin kuuluu elementtejä eri perinteistä.
Tiistaina 26.6. oli retriitin ensimmäinen päivä. Se aloitettiin aamupiirillä Kallion kirkossa, josta käveltiin hiljaisuuden vallitessa Kauppatorille Suomenlinnan lautalle. Suomenlinnassa asiantuntijana ja kävelyretken oppaana toimi sosiologi Sari Näre, joka on kirjoittanut sisällissodasta kirjan Helsinki veressä — Naiset, lapset ja nuoret vuoden 1918 sodassa (Tammi 2018). Retriitti päättyy perjantaina 29.6.
Auschwitzissa pidetään pitkä retriitti vuosittain
Yksi retriitin järjestäjistä on kuvataiteilija ja Harvardin yliopiston evoluutiobiologian laitoksen tutkija Mikko Ijäs. Hän on osallistunut Peacemakersin kansainvälisiin retriitteihin sekä Auschwitzissa että Bosniassa ja järjesti viime syyskuussa Helsingissä niin sanotun katuretriitin, josta Suomen ryhmän toiminta alkoi. Katuretriitissä elettiin rahattomina kadulla.
– Joka vuosi marraskuussa pidetään viiden päivän Auschwitz-retriitti, jossa on mukana noin sata henkeä, Ijäs kertoo.
Millaista on meditoida viisi päivää Auschwitzin menneitä kauhuja?
– Auschwitzissa ollaan elävien kanssa, eikä siellä enää tapahdu mitään kauheaa. Kun on jossain paikassa pitkään, sinne alkaa kotiutua. Mutta yli miljoona ihmistä on kuollut siellä, joten paikka on hyvin voimakas. Se resonoi, Ijäs selittää.
Tärkeintä on mitä otamme retriitistä mukaan: mitä me teemme sillä tiedolla.
– Mikko Ijäs
Iso osa ajasta ollaan hiljaa. Lisäksi retriittiin kuuluu asiantuntijoiden alustuksia. Ijäksen mukaan on tarkkaa ja herkkää, millaisia ihmisiä retriittiin pyydetään puhumaan ja mistä näkökulmista.
Auschwitzissa myös nauretaan.
– Viimeisenä iltana meillä oli avoin kykyilta, jonka vedin klovnina. Se oli vapauttavaa. Peacemakers-kuvioon liittyy klovneria, sillä huumori sitoo ihmisiä yhteen. Se ylläpiti ihmisten selviytymistä keskitysleirissäkin.
– Tärkeintä on mitä otamme retriitistä mukaan: mitä me teemme sillä tiedolla.
Auschwitz-retriitin jälkeen Mikko Ijäs ja kumppanit alkoivat miettiä, voisiko Suomen sisällissodasta tehdä jotain vastaavaa. Sotakokemuksia ja -kohtaloita löytyy lähes jokaisen suomalaisen suvusta, vaikka niistä ei olisi puhuttu. Esimerkiksi Ijäksen äidin isoisä oli Tammisaaren vankileirillä.
Vankileirin paikkoihin tutustuttiin pitkällä kävelyllä. Illalla kokoonnuttiin valkoisten hautamuistomerkille Vanhankirkon puistoon.
Retriitissä altistutaan kärsimyksen paikoille
Frank De Waele kuuntelee keskittyneesti Sari Näreen kertomuksia yhden Suomenlinnan vankilan — nykyisen juhlatila Tenalji von Fersenin — ovella. Vaikka mies on erittäin tietoinen maailman kipupisteistä ja konflikteista, Suomen sisällissodasta hän ei ole ennen kuullut.
– Olen osallistunut retriitteihin Auschwitzissa, Bosniassa ja Lampedusassa. Niissä kuunnellaan tapahtumapaikkaa ja annetaan sen mennä tunteisiin. Lähdemme liikkeelle täysin avoimin mielin, De Waele sanoo viitaten zeniläiseen ei-tietämisen periaatteeseen.
Belgialainen Frank De Waele Roshi on osallistunut retriitteihin myös Auschwitzissa, Bosniassa ja Lampedusassa.
Retriitin ideaan kuuluu, että pahimmissakin kansanmurhan paikoissa kuunnellaan molempia osapuolia. Avaudutaan kärsimykselle, jota on molemmilla puolilla. Lisäksi kuunnellaan toisia retriittiläisiä aamukokoontumisissa. Tämä poikkeaa hiljaisista retriiteistä, joissa kukaan ei tiedä, mitä toiset käyvät mielessään läpi.
Entä sitten, kun ihmiset ovat saaneet kuulla paljon raskaista asioista ja meditoineet kuulemaansa?
– Kun avaudumme kärsimykselle, tulee myös pelko siitä, että tuhoudumme. Mutta emme me tuhoudu, vaan merkillistä kyllä, kokemus voi olla parantava, Frank De Waele sanoo.
– Kaikki tämä auttaa meitä avaamaan mielemme. Sitten on toiminnan vuoro. Haluamme tehdä jotakin auttaaksemme ihmisiä ja rakentaaksemme rauhaa.
Peacemakers-järjestössä sosiaalinen toiminta on monimuotoista. Se ulottuu kodittomien työllistämisestä ja osallistamisesta saattohoitoon ja vankien auttamiseen.
Helsingin seurakunnat lainaavat tiloja
Suomenlinnan retken ja Vanhankirkon puiston jälkeen retriittiläiset kokoontuivat Annankulmaan, tuomiokapitulin alakerran olohuoneeseen. Puhujavieraaksi saapui Suomessa asuva Esad Landzo, Bosnian sodan teloittajana tunnettu mies, joka on kärsinyt tuomionsa sotarikoksesta ja käynyt pyytämässä anteeksi uhrien omaisilta. Hän ei saanut anteeksi.
Retriitin ohjelmaan kuuluvat myös retket Tammisaareen ja Lahden Hennalaan, sadan vuoden takaisten vankileirien paikoille.
Helsingissä muutamat seurakunnat ovat tukeneet retriittiä lainaamalla tilojaan. Muita yhteistyökumppaneita ovat Helsingin Diakonissalaitoksen Kansalaisareena ja Ryhmäteatteri.
Tässä rakennuksessa oli satoja vankeja vuonna 1918. Nykyisin siinä on juhlatila Tenalji von Fersen.
Muokattu 29.6.2018
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Jäävätkö omat toiveesi hulinan jalkoihin? − Retriittiin saa tulla kiireisenä
AjankohtaistaHiljaisuudessa viipyminen luo jotain uutta.
