Professori Markku Ojasesta maailma on kauhistuttava, mutta Jumala mahdollinen
Epävarmoja vaihtoehtoja. Markku Ojasen mukaan sekä kristinusko että ateismi pyrkivät antamaan maailmalle tolkun.

Epävarmoja vaihtoehtoja. Markku Ojasen mukaan sekä kristinusko että ateismi pyrkivät antamaan maailmalle tolkun.

Professori Markku Ojasesta maailma on kauhistuttava, mutta Jumala mahdollinen

Markku Ojasen mielestä avaruusraketit ovat turhia. Sen sijaan kristinuskossa on jotain, joka pitää otteessaan.

Välillä Markku Ojasta kauhistuttaa. Kauhistusta herättää tämä maailma. Ei sen pahuus tai ongelmat vaan sen olemassaolo.

– Se on peruskysymys. Miksi mitään on olemassa? Miten se on mahdollista? Onko muitakin maailmoja?

Ojanen on psykologian emeritusprofessori ja Tampereen yliopiston psykologian laitoksen entinen johtaja. Hän on tutkinut ihmistä koko ikänsä, mutta olemassaolon syvimpään kysymykseen hän ei ole saanut tyydyttävää vastausta.

– Ei siihen oikein vastaa evoluutio, mutta teologisetkin vastaukset ovat aika puolinaisia. Aina jää jotain auki.

Sen kanssa oppii kuitenkin elämään.

Usko liittyy tunneherkkyyteen

Kun ihmistä kairaa tarpeeksi syvälle, astutaan uskon maille. Monista epävarmoista vaihtoehdoista Ojanen tukeutuu kristinuskoon.

– Minusta ei ole siihen uskonhyppyyn, että aine olisi syntynyt tyhjästä ja muuttunut eläväksi, että elävä aine olisi muuttunut tietoiseksi itsestään ja kehittänyt niin erikoisia moraalisia periaatteita kuin vaikka syyllisyydentunto, Ojanen selittää.

Psykologisesti ajatellen ihminen tarvitsee joitain valmiita vastauksia. Ei kukaan voi elää niin, että kaikki on avoinna.

Kyse on kuitenkin uskosta, eikä siinä Ojasen mukaan ole pohjimmiltaan kyse järjestä. Omassa uskossaan hän tunnistaa jotain intuitiivista ja tunneherkkyyteen liittyvää.

Kristinusko on kulkenut Ojasen mukana lapsuudesta asti. Armeijassa hän sairastui vakavasti, ja sängyssä maatessaan hänen ajatuksensa uivat syvissä vesissä. Entä jos elämä loppuukin tähän?

– Olin silloin lähempänä Jumalaa kuin koskaan. Siitä se on ollut alamäkeä, nousuin ja laskuin.

Jumalan määrittely tuntuu pyhään kajoamiselta

Etenkin kaksi Jeesuksen vertausta pitää Markku Ojasta otteessaan.

Vertaus laupiaasta samarialaisesta muistuttaa siitä, miten uskonnossa sisällä olevat voivat sokeutua. Hurskaat juutalaiset eivät auttaneet ryöstettyä, mutta harhaoppinen samarialainen piti hänestä huolen.

Vertaukseen tuhlaajapojasta taas kiteytyy se vähä, mitä Ojanen haluaa sanoa Jumalasta. Kun perheensä jättänyt ja kaikkensa törsännyt poika palaa, isä järjestää juhlat.

– Minun jumalakuvaani kuuluu vahvasti armo. Tämä välittää sen, Ojanen selittää.

Sen kummemmin Ojanen ei halua Jumalaa määritellä. Se tuntuu pyhään kajoamiselta.

– Paljon toki välittyy Jeesuksesta ja hänen vertauksistaan. Ne ovat kiinnekohtia siihen, mitä Jumala toivottavasti on.

Kaksi vaihtoehtoa maailman ymmärtämiseen

Kristinuskolla ja ateistisella materialismilla on Markku Ojasen mukaan psykologisesti samankaltainen funktio. Kumpikin pyrkii antamaan maailmalle tolkun.

– Psykologisesti ajatellen ihminen tarvitsee joitain valmiita vastauksia. Ei kukaan voi elää niin, että kaikki on avoinna. Tuskin kristinusko tässä eroaa muista uskonnoista tai ideologioista, Ojanen sanoo.

Liian vahva usko voi olla vaarallista. Jos alkaa uskoa, että meillä on lopullinen totuus, joka oikeuttaa kaiken minkä teemme, se on kauheaa.

Materialisti pyrkii selittämään maailman järjestyksen puhtaasti järjen ja tieteen avulla. Kristityllä kenttä on laajempi. Ojasta ateistien ja uskovaisten vastakkainasettelu myös ärsyttää.

– Tässä on kaksi vaihtoehtoa. Aika helppoa ateistiakin on ymmärtää, hän toteaa.

Joka leirissä on omat kummajaisensa. Ojanen kaipaisi sekä fiksuilta ateisteilta että fiksuilta kristityiltä pyrkimystä pitää omat haahuilijansa ruodussa. Piispat ja papit ovat harmittavan usein hiljaa. Toisinaan kynään tarttuu Markku Ojanen, "maallikkoparka".

– Aina joku tiukka ateisti jaksaa kirjoittaa siitä, miten uskonnot ovat kamala juttu. Tekee mieli yrittää vastata siihen edes jotain, vaikka se voikin olla turhaa.

Liian vahva usko on vaarallista

Markku Ojanen tunnetaan etenkin onnellisuutta koskevista kirjoituksistaan. Uskonnolla ja onnellisuudella on hänen mukaansa yhteys. Positiivinen uskonnollisuus lisää onnellisuutta tiettyyn pisteeseen saakka, mutta muutenkin hyvinvoivissa pohjoismaissa vaikutus alkaa olla vähäinen.

Uskonto voi kuitenkin olla myös vahingollista.

– Liian vahva usko voi olla vaarallista. Jos alkaa uskoa, että meillä on lopullinen totuus, joka oikeuttaa kaiken minkä teemme, se on kauheaa.

Erityisen kauheaa on Ojasen mielestä ajatus siitä, että taivasosa on varattu vain omalle porukalle.

– Se suorastaan suututtaa. Psykologisesti voin sen ymmärtää, mutta se on vastoin omaa uskoani ja periaatteitani.

Ihmistutkimus on paradoksaalista

Markku Ojanen toteaa kuuluvansa heihin, joiden mielestä mikään ei ole turhempaa kuin avaruusrakettien rakentaminen.

– En usko, että siitä seuraa ihmiskunnalle mitään hyvää. Avaruustutkimuksen ymmärrän, koska se on tieteellinen intressi, mutta niillä hinnoilla voisi ratkaista monta oman planeettamme ongelmaa.

Ne psykologiset yhteydet, joista me riemuitsemme, ovat lopulta aika vaatimattomia.

Toisaalta jos joku kustantaa, tutkijat tutkivat mitä vain. Ojanen itse ajattelee, että ihmistä koskevat tieteet ovat tärkeimpiä

– Avaruustutkimuksessa kiehtoo kai valloituksen idea. Maapallo on jo valloitettu, ja jotkut ajattelevat mahtipontisesti, että ihmismielikin on jo valloitettu.

Siihen Ojanen ei usko. Hänen mukaansa ihmisen mieli pysyy tavoittamattomissa.

– Ne psykologiset yhteydet, joista me riemuitsemme, ovat lopulta aika vaatimattomia. Kyllä ihmisessä on jokin satunnaisgeneraattori sisään rakennettuna, Ojanen toteaa.

Se on hänen mielestään oikeastaan onni. Vaikka psykologit yrittävät kilvan ymmärtää ihmistä viimeistä myöten, harva sitä oikeastaan haluaa.

– Koko ihmistutkimus on paradoksaalista hommaa. Jos psykologia voisi tarkasti ennakoida ihmisen käytöksen, tulevaisuudennäkymät olisivat pelottavat.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää: