null Toimistotalon korjaaminen veisi kolmasosan Helsingin seurakuntayhtymän vuosibudjetista – ”Kaikkia kirkkojakaan emme voi pitää”, sanoo kiinteistöjohtaja

Seurakuntien talo sijaitsee Kalliossa.

Seurakuntien talo sijaitsee Kalliossa.

Ajankohtaista

Toimistotalon korjaaminen veisi kolmasosan Helsingin seurakuntayhtymän vuosibudjetista – ”Kaikkia kirkkojakaan emme voi pitää”, sanoo kiinteistöjohtaja

Helsingin seurakuntayhtymä harkitsee luopuvansa vuonna 1979 rakennetusta Seurakuntien talosta. Rakennuksen peruskorjaus maksaisi 30 miljoonaa euroa.

Helsingin seurakuntayhtymä harkitsee luopuvansa Kallion Kolmannella linjalla sijaitsevasta toimistotalostaan, Seurakuntien talosta. Talossa työskentelee noin 300 talous- ja kiinteistöhallinnon, viestinnän, keskusrekisterin, perheneuvonnan ja muiden seurakuntien yhteisten palveluiden työntekijää.

Kiinteistöjohtaja Kai Heinonen kertoo, että Seurakuntien talossa ei ole mitään varsinaista vikaa. Vuonna 1979 valmistunut rakennus alkaa kuitenkin tarvita peruskorjausta.

– Pitkällä tähtäimellä meidän varamme eivät tule riittämään kaikkien rakennustemme peruskorjauksiin, Heinonen sanoo.

– Strategiamme mukaan pyrimme pitämään kirkot niin pitkälle kuin mahdollista, ja siksi raha pitää panna kirkkojen korjauksiin. Kaikkia kirkkojakaan emme voi pitää.

Seurakuntien talon remontoiminen olisi Helsingin seurakuntayhtymälle valtava rahanreikä. Remontti maksaisi Heinosen mukaan arvioilta 30 miljoonaa euroa. Seurakuntayhtymän koko vuosibudjetti on 90 miljoonaa.

– Se on kolmasosa vuosibudjetistamme. Se ei ole iso raha suhteessa rakennuksen neliöihin, mutta se on iso raha meille.

Heinonen huomauttaa, että rakennuksen sijainti on hyvä. Seurakuntayhtymä suunnitteli aiemmin, että rakennuksen ylimpiin kerroksiin rakennettaisiin opiskelija-asuntoja, mutta Helsingin kaupunki torppasi idean. Kaupungin mukaan Kallion alueelle ei tule rakentaa enempää pieniä asuntoja.

Helsingin yhteinen kirkkoneuvosto päätti kokouksessaan 22. lokakuuta, että seurakuntayhtymä palkkaa ulkopuolisen konsultin selvittämään, mitä rakennukselle kannattaisi tehdä.

– Jos myisimme rakennuksen niin, että sitoutuisimme olemaan siinä vuokralla esimerkiksi kahdesta viiteen vuoteen, myyntihinta olisi parempi verrattuna siihen, jos myisimme rakennuksen tyhjänä. Sijoittajat eivät halua ostaa kiinteistöä, jossa ei ole kassavirtaa, Heinonen sanoo.

Jos seurakuntayhtymä luopuu Seurakuntien talosta, noin 300 työntekijälle pitää järjestää työtilat muualta. Heinosen mukaan Helsingin seurakuntien rakennuksissa ei tällä hetkellä ole juuri vapaita työtiloja.

– Seurakuntien tiloja on myös menossa peruskorjaukseen, ja joudumme vuokraamaan niillekin väistötiloja.

Toinen vaihtoehto on ostaa tai vuokrata jostain pienempi ja tehokkaampi toimistorakennus.

23.10.2020 kello 15.57: Jutusta on poistettu arvio kiinteistön kauppahinnasta.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.