Toimittajalta: Hyvinvointivaltio ei perustunut reformaatioon vaan Neuvostoliiton vientiin

Toimittajalta: Hyvinvointivaltio ei perustunut reformaatioon vaan Neuvostoliiton vientiin

Lutherin ihanteessa kristitty asettuu toisen ihmisen asemaan. Hyvinvointivaltiossa toisen asemaan asettuminen on yhteiskunnan tehtävä.

Nyt on ollut liikkeellä taas vanhaa juttua siitä, että hyvinvointivaltion juuret ovat luterilaisuudessa. Viimeksi aiheesta kirjoitti Helsingin Sanomissa 29.10. Anna-Stina Nykänen.

Väitteelle löytyy tukea. Pohjoisen luterilaisten maiden sosiaalipolitiikka poikkeaa etelän katolisista maista. Amerikkalaisen professorin Robert H. Nelsonin mielestä sosiaalidemokraattinen hyvinvointivaltio on luterilaisuuden maallistunut versio, jopa eräänlainen uskonto.

Näin se tietysti menee, mutta haastan silti.

Martti Lutherin vuonna 1517 aloittama anejupakka oli taistelua Rooman kirkon korruptoituneisuutta vastaan. Paavi ajatteli, että ihminen on loppujen lopuksi ihan hyvä olento. Jos joku oli elämässään vähän ryssinyt, ei se mitään meinannut, koska ikuisuusasioita pystyi sumplaamaan rahallakin.

Luther ajatteli, että ihminen on perimmiltään niin paha, ettei ihminen voi omin neuvoin parannella asemiaan Jumalan edessä. Teeseissään Luther ei puhunut armosta vaan lähinnä Jumalan vihasta. Jos joku kysyy, mitä uutta Luther toi teologiaan, niin muun muassa sen, että ihminen on läpeensä mätä. Tämän takia (!) luterilaisuus on niin iloista.

Ilonaihe oli siinä, että Lutherin mielestä ihminen sai täydellisen varmuuden pelastuksestaan uskossa Kristukseen. Aneet ja muu hengellinen päteminen olivat humpuukia. Kun Jumalan viha satoi ihmisen päälle, Kristus oli ainoa toimiva sateenvarjo. Ilman tuota sateenvarjoa ihminen joutui kadotukseen. Rooman kirkko opetti tuolloin ja opettaa yhä tänäkin päivänä, että kaikissa uskonnoissa on totuuden siemen, ja niidenkin avulla ihminen voi päästä Jumalan luo. Luther taas uskoi, että paavin oppien lisäksi myös kaikki muut uskonnot veivät kadotukseen. Jos Luther vuonna 2017 osallistuisi uskontojen väliseen vuoropuheluun, taivaasta pitäisi kantaa tuoleja helvettiin, koska muuten sieltä loppuisivat istumapaikat.

Armo toimii Lutherin mukaan ihmisessä samaan tapaan kuin hapate. Kun taikinaan lisätään maitohappobakteeri, se ei samalla sekunnilla leviä koko taikinaan. Armokin vaikuttaa hitaasti. Mutta pienissä erissä, pikkuhiljaa, ihmisen päämäärä on tulla toiselle ihmiselle Jeesukseksi. Tätä oli luterilaisuus! Se oli sitä, että Jeesukseen uskovat ihmiset ovat toisilleen Jeesuksia. "Uskon kautta me tulemme jumaliksi", Luther kirjoitti.

Jos joku kysyy, mitä uutta Luther toi teologiaan, niin muun muassa sen, että ihminen on läpeensä mätä.

Tässä on kuitenkin suuri mahdollisuus käsittää väärin, että ihminen itse tulisi paremmaksi. Päinvastoin, jos Luther eläisi vuonna 2017, hän ärsyyntyisi ihmisistä, jotka luulevat, että he pienentämällä hiilijalanjälkiään kasvaisivat parempaan ihmisyyteen. Se olisi humanismia, jota Luther vieroksui. Jos joku syö pelkkää härkäpapua, se tarkoittaa Lutherin mielestä sitä, että Kristus hänessä tekee ekologisia valintoja. Oman itsensä varassa ihminen ei Lutherin mielestä kyennyt mihinkään hyvään ja arvokkaaseen. Vanhoilla päivilläänkin Luther eräässä tohtorinväitöstilaisuudessa ärähti kuin olisi ollut pienessä kännissä:

"Adam oli ennen lankeemusta omine töineen pelkkää paskaa."

Kun tämä ajatus siirretään hyvinvointipolitiikkaan, Lutherin ajatus oli, että köyhistä voidaan huolehtia, koska viime kädessä saksalaisissa kristityissä vaikuttava Kristus oli se, joka auttoi köyhiä.

Lutherin kohdalla lausutaan usein taikasana regimenttioppi. Sillä tarkoitetaan hengellisen vallan ja maallisen vallan enemmän tai vähemmän jyrkkää erottamista. Luther ei käsittänyt ihan sillä tavalla. Hänen mielestään sekä hengellinen että maallinen valta tulivat Jumalalta. Pyövelikin heilutteli kirvestään Jumalan kunniaksi ja lähimmäisen parhaaksi. Maallinen valta koostui lähinnä sotaväestä ja sellaisista järjestyksenpitäjistä, joista nyt käytetään nimitystä poliisi. Hengelliseen valtaan kuuluivat esimerkiksi kaste, ehtoollinen ja sosiaaliturva.

Lutherin pessimismi ihmisen suhteen merkitsi kuitenkin sitä, että ihminen oli pakotettava hyvyyteen. Olemme niin pahoja ja itsekkäitä, ettemme auttaisi köyhiä, ellei valtiovalta pakottaisi lähimmäisen rakkauteen. Lutherin ajatusmaailmassa myös valtiovallan tehtävänä on kasvattaa ihmisestä Kristuksen kuvan kaltainen.

Yleensä ei muisteta, että sotien jälkeen jotkut kirkonmiehetkin vastustivat hyvinvointivaltiota siksi, että valtioilla ei ole kykyä rakastaa.

Nyt maailma on toinen. Esimerkiksi laissa ei säädetä Jumalan pilkasta siinä pelossa, että Jumala saattaisi rangaista koko valtakuntaa jollakin vitsauksella. Jumalan pilkasta ei saa kuolemantuomiota. Vuoden 1869 valtiopäiväjärjestyksessä sovittiin, että kirkon asioita ei toisaalta päätä Venäjän tsaari vaan kirkolliskokous. Harva meistä kaipaa tuota vanhaa maailmaa. Pastoreitakin hävettää, kun kirkko määräilee, missä, milloin ja kenen kanssa on lupa naida.

Kun Suomessa jatkosodan jälkeen rakennettiin sosiaalidemokraattinen hyvinvointivaltio, se ei perustunut niinkään 400 vuotta aiemmin eläneen Martti Lutherin teologiaan vaan Neuvostoliiton vientiin. Ei meillä ennen sotia ollut mitään hyvinvointivaltiota, mutta silti oltiin luterilaisia. Luterilaisuus oli myös tapa, jolla säilytimme erillisyytemme emmekä sulautuneet osaksi Venäjää.

Yleensä ei muisteta, että sotien jälkeen jotkut kirkonmiehetkin vastustivat hyvinvointivaltiota siksi, että valtioilla ei ole kykyä rakastaa. Entisaikojen vahvat hyvinvointivaltion puolustajatkin ovat vasta vanhuuden pehmentäminä liittyneet kirkkoon, koska kirkon diakonia on niin hyvä brändi.

Ero maallisen hyvinvointivaltion ja Lutherin välillä on näin pieni: Lutherin ihanteessa kristitty asettuu toisen ihmisen asemaan. Hyvinvointivaltiossa toisen asemaan asettuminen on yhteiskunnan tehtävä. Miksi muuten vuodesta toiseen Yhteisvastuukeräyksen lipaskerääjä kuulisi sanoja "minähän maksan jo veroja".

 

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi