Psykoanalyytikko syväluotasi luterilaisuuden
Saksalaisen teologin ja psykoanalyytikon Eugen Drewermannin mukaan luterilaisuus syntyi pelon voittamisesta. Sen voima ja vaara on yksilön arvostamisessa.
Katolinen munkki Martinus Luther ajautui kiistaan kirkkonsa kanssa kritisoituaan tapaa, jolla kirkko rahoitti Pietarinkirkon rakentamista Roomassa. Lutherin mukaan kirkko käytti ihmisten synnintuntoa ja pelkoja härskisti hyväkseen kaupitellessaan aneita, joilla syntinen saattoi lyhentää aikaansa kiirastulessa.
Kirkko vastasi kritiikkiin julistamalla Lutherin harhaoppiseksi ja tuomitsemalla hänet kirkonkiroukseen, käytännössä lainsuojattomaksi.
Saksalainen katolinen pappi Eugen Drewermann joutui niin ikään kiistaan kirkkonsa kanssa. Katolinen kirkko asetti hänet opetuskieltoon 1990-luvun alussa, siis otti häneltä pois valtuudet opettaa kirkon nimissä. Papin töistä Drewermann joutui luopumaan, mutta tutkimus- ja kirjoitustyötään hän ei lopettanut.
Eugen Drewermann kuuluu Saksan tunnetuimpiin ja kiistellyimpiin teologeihin. Hän on koulutukseltaan sekä teologi että psykoanalyytikko. Kirkko ja kaupunki pyysi häntä arvioimaan luterilaisuutta nyt, kun Lutherin käynnistämän uudistusliikkeen alkuhetkistä on kulunut viisisataa vuotta.
Pelon ja sisäisen anteeksiannon liike
Eugen Drewermann korostaa luterilaisessa reformaatiossa kahta asiaa: armoa ja ihmiskuvan yksilöllisyyttä, joka ilmenee henkilökohtaisuutena ja sisäisyytenä. Hän pitää luterilaisuutta voitetun pelon ja armon kokemuksen liikkeenä.
Vuonna 1521 Martti Luther kutsuttiin kuultavaksi Wormsin valtiopäiville. Hän valmistautui vastaamaan vastustajilleen Raamatun tutkimukseen perustuvilla argumenteilla. Niin tehdessään hänen oli pakko myös uhmata sekä kirkollista että maallista valtaa. Hänellä ei ollut vaihtoehtoja. Legendan mukaan hän sanoikin: "Tässä seison enkä muuta voi."
Maailmaa ei voi muuttaa aloittamatta muutosta itsestään."
Juuri tässä – ja vasta tässä – Drewermann näkee reformaation ydintapahtuman ja protestantismin alun.
– Tuskin kukaan ymmärsi tuolloin, mitä kaikkea silloin lähti liikkeelle. Miten yksi ainoa munkki ja pikkukaupungin jumaluusoppinut voisi olla oikeassa koko kristikuntaa ja valtakuntaa vastaan, Drewermann miettii.
Hän vertaa Lutheria Vanhan testamentin profeettoihin. Heidänkin missionsa vaikutti mahdottomalta. Erityisesti Drewermann näkee Lutherissa samankaltaisuutta profeetta Jeremian kanssa. Myös Jeremia oli nähnyt, miten kivettyneet muodot olivat tuhonneet uskon.
Luther oli itse käynyt Roomassa ja nähnyt siellä valtaisan imperiumin perinnön samoin kuin uuden ajan myötä syntyneen renessanssin. Hän tuli piskuisesta Wittenbergistä, jossa matkaa tärkeimpien nähtävyyksien välillä oli vain parisataa metriä. Täältäkö lähteä lähes yksin uhmaamaan jättiä?
Olisi voinut Drewermannin mukaan kuvitella, että kirkon uudistamiseen pyrkivä liike olisi tarvinnut hyvin järjestetyn organisaation, paljon jäseniä ja runsaasti rahaa. Luther ei kuitenkaan tehnyt elettäkään hankkiakseen sellaisia. Miksi olisikaan, kun Rooman kirkon 1500-vuotinen malli, tiukasti organisoitu ulkoisuus, oli ajanut umpikujaan.
– Nyt olikin kyse kokonaan uudenlaisesta, sisäisyyteen perustuvasta, näkymättömästä liitosta, Drewermann sanoo.
Tällä hän viittaa profeetta Jeremian kritiikkiin uskon kivettyneitä muotoja kohtaan.
– Lutherille oli käynyt selväksi, että kivitauluihin kirjoitetut kymmenen käskyäkin jäävät vain ulkonaisiksi määräyksiksi, ellei niitä omaksuta sisäisesti, sydämellä. Luther oli tajunnut, varsinkin Paavalin kirjeitä Uudesta testamentista tutkiessaan, että Jumala puhuu meille sisäisesti anteeksiannon puolesta – pelkoa, epätoivoa ja ulkoista hallinnointia vastaan.
– Ja tässä on tiivistetysti koko reformaatio, Drewermann sanoo.
Sielun ytimeen asti
Luterilaista reformaatiota on mahdotonta ymmärtää sen ajan ulkopuolelta, jona se syntyi, Eugen Drewermann korostaa. Reformaatio sai alkunsa 1500-luvulla renessanssin ja uuden ajan murroksessa. Silloin löydettiin uudestaan antiikin kulttuuri taiteen ja tieteen ihanteineen. Silloin kehittyi uusi humanistinen ihmiskuva.
Humanismi myötävaikutti myös protestantismin kehitykseen: se toi lähteiden tutkimuksen teologiaan. Erasmus Rotterdamilainen saattoi Lutherin käyttöön ensimmäisen tieteellisen laitoksen kreikankielisestä Uudesta testamentista. Sen Luther käänsi saksaksi Wartburgissa vuonna 1521.
Drewermann korostaa, että kun reformaatiota ja siihen johtaneita tekstejä tarkastelee nykytiedon valossa, on syytä muistaa, että tuohon aikaan ei vielä tunnettu nykyaikaista psykologiaa.
– Kun Luther puhuu ihmisen sielusta, hän ei puhu psykologian kielellä. Hän puhuu teologian kielellä ja näkee sielun olevan joko Pyhän Hengen tai paholaisen vallassa, Drewermann muistuttaa.
Silti Luther oli hänen mukaansa päässyt ihmisen sielun ytimeen.
– Hän oli tajunnut, että ihminen voi olla vain juuri niin hyvä kuin häntä ympäröivä voima on. Kyse on luottamuksesta hyvyyden voimaan, joka ei hylkää. Vain sellaisen luottamuksen avulla Lutherkin oli saanut selätettyä pelkonsa.
Drewermann itse on alkanut tulkita luottamusta Jumalan armoon psykoanalyysin keinoin.
– Sen kautta voi ymmärtää myös Paavalia ja Lutheria, ja varsinkin sen kautta voi auttaa tämän ajan ihmisiä henkisessä hädässä ja ongelmissa, joista he eivät selviä omin voimin.
Luther korosti, että ihmistä ei tule arvioida hänen yksittäisten tekojensa perusteella."
Terapiatyössään Drewermann havaitsee tämän joka päivä.
– Ihmiset tekevät jatkuvasti asioita, joita he eivät oikeastaan halua tehdä. Ihmiset haluaisivat olla toisenlaisia kun ovat. He ovat itsensä kanssa ristiriidassa ja saavat aikaan myös pahoja asioita, haluamatta olla – ja olematta – pahoja. Jos ajattelisimme, että ihmiset ovat pahoja, koska he haluavat olla pahoja, voisimme ainoastaan tuomita heidät, Drewermann pohtii.
– Todellisuudessa he eivät ole pahoja vaan harhautuneita, kärsiviä ja onnettomia – ja tarvitsevat tuekseen hyvän paimenen kaltaisia, huolenpitoa ja luottamusta tarjoavia ihmisiä.
Drewermannin mukaan vain hädän ja pahan ylittävä hyvyys voi pelastaa meidät sielullisesta hädästä ja parantaa pahasta.
– Siihen tarvitaan tilaa, jota Luther kutsuu "armon tilaksi". Psykoanalyysissa sitä kutsutaan hyväksymisen tilaksi, joka antaa mahdollisuuden kasvutraumoista vapautumiseen ja persoonan kypsymiseen.
Uskoa hyvyyden voimaan koettelivat tuohon aikaan monet pelottavat ilmiöt ja tapahtumat kuten kulkutaudit, nälänhätä ja sodat, samoin kuin vähän aiemmin sallittu koron periminen veloista, mitä Luther kiivaasti vastusti. Renessanssihumanismin optimismin ohella aikaa leimasi apokalyptinen lopun odotus. Myös Luther odotti pikaista maailmanloppua.
Luther korosti, että ihmistä ei tule arvioida hänen yksittäisten tekojensa perusteella, vaan pitää tarkastella koko hänen henkilöään. Tänään se muotoiltaisiin Drewermannin mukaan niin, että ihmisen voi tuntea vain, kun tuntee hänen koko elämänkaarensa lapsuusajasta ja sen vaikutteista alkaen.
Lutherin ajan humanistit korostivat ihmisen vapaata tahtoa. Luther taas piti ihmisen tahtoa sidottuna. Pelastus ei riipu ihmisen omasta tahdosta vaan Jumalan armosta. Kiistassaan Erasmus Rotterdamilaisen kanssa Luther vetosi Paavaliin ja korosti, että ihminen ei voi tulla hyväksi vain päättämällä olla hyvä.
Drewermann siteeraa Lutheria: "Laki voi vain sanoa, mitä sinun pitäisi tehdä, mutta laki ei anna sinulle siihen voimaa".
Energinen ja kohtuuton Luther
Eugen Drewermann näkee Martti Lutherissa ihmisen, joka tarttui vastakohtiin niin energisesti, ettei voinut enää elää niiden kanssa. Hänen oli haettava ratkaisuja. Drewermannin mukaan Lutherin työ jäi kesken.
– Olisi kuitenkin epäreilua vaatia, että hän oman aikansa ihmisenä olisi kyennyt näkemään pidemmälle kuin näki, hän huomauttaa.
Drewermann korostaa, että myös Lutherin rajoitukset ja hänen virheensä on syytä tunnustaa. Niillä on ollut kohtalokkaita seurauksia.
Luther saattoi Drewermannin mukaan käyttäytyä aivan yhtä dogmaattisesti kuin vastustajansa.
– Ja talonpoikaiskapinassa hän toimi täysin kohtuuttomasti. Hänen olisi pitänyt vaatia armahdusta kapinoineille talonpojille, joita esivalta rankaisi hillittömillä teurastuksilla.
– Lutherin karmeimmat ylilyönnit palvelivat myöhemmin natseja heidän juutalaisvainoissaan, varsinkin ikääntyneen Lutherin hourupäinen kirjoitus vuodelta 1543, jossa hän vaatii synagogien sulkemista ja juutalaisten karkottamista. Jeesuksen sanoman valossa tuollaista kirjoitusta ei voi puolustella mitenkään, Drewermann sanoo.
– Toisaalta täytyy muistaa, että natsit ajattelivat rasistisesti, mutta Luther ei koskaan. Hänelle kyse oli uskonnollisesta konfliktista. Lutherin ajatukset juutalaisuuden ja kristinuskon suhteesta edustivat valtavirtaa eikä niissä ollut mitään poikkeuksellista. Sen sijaan noiden ajatusten kääntymisessä vihaksi hän toimi sanavalmiina äänenvahvistajana, Drewermann muistuttaa.
Sittemmin natsit ottivat Lutherin juutalaisia koskeneen tekstin omakseen. Protestantit näyttävät myös myötäilleen natseja mutkattomammin kuin katolilaiset. Drewermann katsoo alttiuden siihen johtuneen reformaation sidoksesta valtaan.
– Luterilaisuus ei olisi aikanaan lyönyt läpi ilman paikallisten ruhtinaiden tukea. Luterilaisuuden leviäminen oli perustunut hyviin suhteisiin paikallisen esivallan kanssa. Sen sijaan katoliselle kirkolle antoi enemmän itsenäisyyttä sen paikalliset rajat ylittävä organisaatiomuoto.
Silti myös katolisen kirkon vastarinta natseja vastaan oli Drewermannin mielestä minimaalista.
– Ei katolinen kirkkokaan protestoinut, kun rotulait säädettiin vuonna 1935 eikä liioin, kun säädettiin yleinen asevelvollisuus. Jokaisen 18-vuotiaan oli vannottava ehdotonta kuuliaisuutta Führerille. Kummassaan kirkossa ei ollut ketään, joka olisi sanonut, että ehdoton kuuliaisuus koskee vain Jumalaa, ei Adolf Hitleriä.
Drewermann ei ole enää minkään organisoituneen kirkon jäsen. Hän kertoo uskovansa näkymättömään kirkkoon. Yhteinen toiminta on hänestä kyllä tärkeää, mutta sen täytyy alkaa aina yksilöstä – kuten Martin Lutherista, joka Wormsin valtiopäivillä ei voinut olla pysymättä vakaumuksessaan.
– Vain sellaisesta voi kehittyä jotain, mikä muuttaa maailmankin. Maailmaa ei voi muuttaa aloittamatta muutosta itsestään. Tärkeintä on, millaisia ihmiset ovat, ei se, mistä he tulevat.
Tajunnan ja alitajunnan pitäisi yhdistyä
Eugen Drewermannin isä oli luterilainen ja äiti katolilainen. Lapsuudenkodissaan hän oppi, että protestanttien suurin juhla, reformaation päivä, oli katolilaisten suurin surunpäivä. Nyttemmin katolisen kirkon asenne Saksassa aiemmin harhaopiksi leimattua luterilaisuutta kohtaan on lieventynyt.
Nämä kaksi kirkkoa ovat julkaisseet yhteisen vetoomuksen keskinäisten loukkausten ja vihoittelujen sovittelemiseksi ja pitäneet hiljattain Hildesheimissa yhteisen ekumeenisen jumalanpalveluksen.
Protestanttisuuden vaarana on yksilöllisyyden jääminen vaille teologista sisältöä. Katolisuuden vaarana taas on ihmisen katoaminen valtarakenteen alle."
– On todella yksinkertaista olla katolilainen. On hyvin yksinkertaista olla vain protestantti. Mutta on miltei mahdotonta tulla kristityksi. Ja vain sitä meidän tulisi yrittää. Niin ajattelen kirkosta, sanoo tämä luterilais-katolisessa kodissa kasvanut entinen katolinen pappi nyt.
Drewermann panee kaikesta huolimatta toivonsa kristittyjen kykyyn oppia toisiltaan ja yhdistää voimiaan. Hän näkee Lutherin kärsineen Rooman kirkon jännitteistä ja niiden sementoimisesta, mutta myös pyrkineen löytämään niihin ratkaisuja esimerkillisesti.
Luterilaisessa kristinuskossa arvostetaan Drewermannin mukaan yksilöä ja yksilöllistä kokemusta enemmän kuin katolisessa kristinuskossa.
– Kummassakin on silti omat vaaransa. Protestanttisuuden vaarana on yksilöllisyyden jääminen vaille teologista sisältöä. Katolisuuden vaarana taas on ihmisen katoaminen valtarakenteen alle, Drewermann summaa.
Siksi molempien kirkkokuntien tulee hänen mielestään yhdistyä – niin kuin subjektin ja objektin, järjen ja tunteen, tiedon ja uskon, tajunnan ja alitajunnan pitäisi yhdistyä. Jokaisessa kristityssä. Jokaisessa ihmisessä.
Kirkon kriitikko
Saksalainen teologi ja psykoanalyytikko Eugen Drewermann (s. 1940) tunnetaan kirkkokriitikkona, rauhanaktivistina ja psykoterapeuttina. Hän on tuottelias tietokirjailija, jonka teoksia on käännetty useille kielille. Suomeksi niistä on julkaistu kolme: Vain sydämellä näkee hyvin: Pikku prinssi ja syvyyspsykologia (Kirjapaja 1997), Uskon alkukuvat: Raamatun alkukertomukset ja nykyihminen (Kirjapaja 1999) sekä Psykoanalyysi ja moraaliteologia (Gaudeamus 2000).
Eugen Drewermann soveltaa teologisessa ajattelussaan erityisesti Carl Gustav Jungin syvyyspsykologiaa. Tärkeimmiksi teologisiksi vaikuttajikseen hän mainitsee Friedrich Schleiermacherin, Karl Rahnerin ja Søren Kierkegaardin.
Katolinen kirkko peruutti Drewermannin pappisoikeudet vuonna 1992 sen jälkeen, kun hän oli julkaissut katolista pappisihannetta ruotineen kirjansa Kleriker: Psychogramm eines Ideals (Kirkonmiehet: Erään ihanteen psykologinen kuvaus). Siitä pitäen hän on toiminut kotipaikallaan Paderbornissa psykoterapeuttina ja vapaana kirjoittajana ja kiertänyt maailmaa suosittuna luennoitsijana. Hänen tuorein teoksensa käsittelee Lutheria: Luther wollte mehr: Der Reformator und sein Glaube (Luther tahtoi enemmän: Reformaattori ja hänen uskonsa).
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Miikka Ruokanen alkoi pohtia ikuista elämää jo lapsena, kun vanhemmat kuolivat – nyt professori opettaa teologiaa Kiinassa ja kertoo yksinkertaisesta uskostaan
HengellisyysIlman Pyhää Henkeä ihminen on kuin lamppu ilman töpseliä, sanoo teologian professori ja Luther-tutkija Miikka Ruokanen.
