null Kommentti: Mikseivät piispat tuomitse Valko-Venäjän hybridioperaatiota?

Kommentti: Mikseivät piispat tuomitse Valko-Venäjän hybridioperaatiota?

Eri maiden piispojen olisi luontevaa tuomita Valko-Venäjän hybridioperaatio, jossa ihmisiä käytetään pelivälineinä.

Kun eri puolilla maailmaa tapahtuu kauheita asioita, uskonnolliset johtajat muistuttavat olemassaolostaan julkaisemalla moraalisia (ja joskus moralistisia) kannanottoja. Valko-Venäjän tilanne on hyvä osoitus siitä, miten kirkotkin politiikan omanatuntona esiintyessään ovat itse riippuvaisia poliittisista vallanpitäjistä.

Kun diktaattorina Valko-Venäjää yli neljännesvuosisadan johtanut Aljaksandr Lukašenka julistautui vaalien voittajaksi 2020, Valko-Venäjän ortodoksinen kirkko onnitteli häntä. Sen sijaan katolinen kirkko Valko-Venäjällä pani hanttiin. Siitä tietenkin koitui seurauksia, ja esimerkiksi arkkipiispaa estettiin palaamasta maahan Puolan-matkaltaan.

Nyt Valko-Venäjä on arvatenkin juuri kylmän talven lähestyessä pelannut kovaa peliä EU:ta vastaan. Pelinappuloina ovat historiassa aina kaikkein heikoimmassa asemassa olevat naiset ja lapset, jotka palelevat piikkilanka-aitojen tuntumassa. Karmeaa, että näin tapahtuu Euroopassa. Minsk ei ole kovin monta astetta Helsinkiä idempänä.

Kun miljoona turvapaikanhakijaa syksyllä 2015 tuli Eurooppaan, kysymys oli jossain määrin samantyyppisestä operaatiosta. Silloin liikehdintää masinoi Turkki, jonka kanssa EU lopulta sopi tilanteen rauhoittamisesta.

Oltaisiin kuin John Lennonin kuuluisassa flyygelipimputuksessa, jossa unelmoidaan, ettei ole rajoja, ei uskontoja.

Tilanteen mahdottomuuden ilmaisi tasavallan presidentti Sauli Niinistö sanomalla, että olemme menettäneet kyvyn olla kova kovaa vastaan, kun vastustajan keinot ovat näin alhaiset. Käytännössä osoittautui, että takavuosien Pisa-saavutukset perustuivat valheeseen. Todisteena tästä on se karmiva tapa, jolla verkon uutisjuttujen kommenteissa tavalliset oppivelvollisuutensa suorittaneet kantasuomalaiset osoittivat Niinistön olevan väärässä toivomalla, että lapsia ja naisia lahdattaisiin rajalle.

Rajat auki taas tarkoittaisi, ettei meidän ja diktatuurien välillä olisi mitään rajaa: eläisimme kaikki vain onnellisina niin kuin leijonat ja lampaat kiiltokuvissa. Oltaisiin kuin John Lennonin kuuluisassa flyygelipimputuksessa, jossa unelmoidaan, ettei ole rajoja, ei uskontoja. Se olisi karmea dystopia, jossa vallitsisi täydellinen vahvempien valta ja anarkia, jossa heikoimmat nujerrettaisiin.

Valko-Venäjän logiikka on, että EU:ta alistetaan Lukašenkan tahtoon. Kun Donald Trump halusi Meksikon-rajalle muurin, häntä pidettiin ällöttävän rasistisena. Suomessa konkreettista aitaa ehdotti ex-sisäministeri Kai Mykkänen, mutta aika moni suvaitsevainen ja järkevä poliitikko on pääministeri Sanna Marinia myöten sanonut, että EU:n ei pidä alistua hybridivaikuttamiseen Valko-Venäjän ja Puolan rajalla. Poliittinen kanta on selkeä ja ymmärrettävä, eikä siinä vähätellä rajalla värjöttelevien perheiden hätää. Vaikka EU:ssa on arvosteltu Puolan demokratiakehitystä voimakkaasti, nyt ollaan samassa rintamassa. Se on viesti Lukašenkalle: Et onnistu!

Olisin siis halunnut nähdä papillisia puheita, joissa tajuttaisiin, miten likaista peliä tässä oikein pelataan.

Varsinainen asiani tulee vasta nyt. Kävin Luterilaisen Maailmanliiton ja Kirkkojen Maailmanneuvoston sivuilla. Kuikuilin netistä muutenkin piispallista puheenpartta, koska sellaisesta voisi saada verkkoon niin sanotun sitaattiotsikon.

Vatikaanin sivuilta löysin otsikon, jossa katolinen kirkko Puolassa toivoo solidaarisuutta siirtolaisia kohtaan. Tämäkin on tärkeä puheenvuoro, koska täällä Suomessakin on niin paljon ihmisiä, joiden mielestä ainoa armonväline rajalla värjöttäville kurdiperheille koostuu lähinnä lyijystä ja nikkelistä. Pappien täytyy nousta jyrkästi epäkristillisiä asenteita vastaan.

Mutta otsikko, jota etsin, olisi voinut olla esimerkiksi tällainen: ”Piispat tuomitsevat Valko-Venäjän hybridioperaation”. Olisin siis halunnut nähdä papillisia puheita, joissa tajuttaisiin, miten likaista peliä tässä oikein pelataan.

On kaksipiippuista, onko kirkkojen johtajien lausunnoilla mitään vaikutusta suurvaltapolitiikassa. Aikojen alusta asti poliittisessa historiassa vallanpitäjät ovat perustelleet kansalle, että kuninkaan valta tulee Jumalalta. Vasta valistuksen jälkeisissä demokratioissa valta on otettu pois Jumalalta ja siirretty kansalle. Tämä toteutuu lännessä mutta ei idässä. Venäjällä Putin ja Valko-Venäjällä Lukašenka mielellään ottavat vastaan kirkonjohtajien tuen.

Valko-Venäjän ja Puolan rajatilanne antaa mahdollisuuden selvittää, mikä on oikea tapa siihen, että kirkot voivat ottaa kantaa politiikkaan. Tässä se tulee: Kirkkojen ei pidä ryhtyä politiikan osapuoliksi, vaan niiden tulee olla politiikan omatunto. Omanatuntona ne voivat ja niiden pitää sanoa, että mitä tahansa käytännön ratkaisuja teettekin, muistakaa periaate, että ihmistä ei saa ikinä käsitellä välineenä. Ongelma on, että Aljaksandr Lukašenkaa tällaiset puheet eivät paisko.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää: