Kommentti: Hussein al-Taeen vihapuhetta voi verrata Olli Immosen Facebook-kirjoitteluun – vihapuhe ei ole vain yhden öyhöttäjäryhmän ongelma

Kommentti: Hussein al-Taeen vihapuhetta voi verrata Olli Immosen Facebook-kirjoitteluun – vihapuhe ei ole vain yhden öyhöttäjäryhmän ongelma

Median taipumus luoda sankaritarinoita kostautuu silloin, kun pyhimyksiksi nostetut henkilöt putoavat toimittajien kirjoittamilta jalustoilta.

Kriisin keskellä kannattaa heti puhua totta. Juttu menee niin, että kun rötöstelijää oikein kunnolla suolataan, ja hän anoo armoa, lopulta hän saa anteeksi. Se, joka ei pyydä, ei myöskään voi saada anteeksi. Hulluimmissa tapauksissa rötöstelijästä itsestään tulee suolauksen aikana uhri, jolloin alkuperäinen väärin kohdeltu unohdetaan.

Jokainen meistä voi myös miettiä omia ihmissuhteitaan ja kysyä itseltään: ”Onko minun vaikea myöntää virheeni?”

Minulle ainakin on. Ymmärrän todella hyvin Hussein al-Taeeta, joka perusteli salailunsa häpeällä. Ymmärrän ehkä siinäkin tapauksessa, että hän uskoi voivansa viedä eduskuntavaalikampanjansa loppuun tahratta.

Osittain Irakin shiiahallinnon julmuuksien vuoksi Suomessa on myös paljon irakilaisia sunnalaisia turvapaikanhakijoita.

Aika näyttää, saako al-Taee anteeksi rasismin ja vihapuheen. Hänen kirjoituksensa sunnien tappamisesta muistuttaa lelusalakuljettajana pyhimysmaineeseen nousseen Rami Adhamin kirjoituksia shiiojen tappamisesta.

Tätä kannattaa miettiä siltäkin kannalta, että kun vuonna 2015 perussuomalaisten kansanedustaja Olli Immonen jäi kiinni rasismista Facebookissa, 15 000 pääkaupunkiseutulaista osallistui Meillä on unelma -mielenosoitukseen. Monet viihdetaiteilijat esittivät musiikkikappaleitaan.

Koen tällaiset massatapahtumat ongelmallisiksi, koska vaikuttaa siltä, että valikoimme huolellisesti, kenen rasismi riittää syyksi marssia.

Al-Taeen kirjoitukset ovat vakavia. Kriisinhallintajärjestö CMI:n Irak-asiantuntija al-Taee on työskennellyt Irakin shiialaisen hallinnon ytimessä, jonne hänellä luullakseni oli pääsy kuvernöörin virassa olevan islamisti-isän ansiosta. 2000-luvulta lähtien Irakin shiialainen hallinto kosti sunneille Saddam Husseinin ajan hirveyksiä niin raa’alla tavalla, että osaltaan sen vuoksi sunnien vastarinnasta kehkeytyi Isis.

Osittain Irakin shiiahallinnon julmuuksien vuoksi Suomessa on myös paljon irakilaisia sunnalaisia turvapaikanhakijoita.

Vihapuhe ei ole ongelma vain jollekin yhdelle öyhöttäjäryhmälle.

Julkiset anteeksipyynnöt ovat tärkeitä, jopa korvaamattomia. Luulen, että Hussein al-Taeen nöyrtyminen oli ainakin osittain ihan aitoa.

Ongelmana on, että minä en voi antaa anteeksi. Syy on yksinkertainen. Uhrit itse eivät voi luovuttaa heille kuuluvaa oikeutta armahtaa väärintekijää. Omasta mielestäni ratkaisevaa ei al-Taeen kohdalla olekaan, antavatko suomalaiset anteeksi.

Al-Taee osasi kriisiviestinnän todella hyvin, sillä hän pyysi anteeksi kaikilta niiltä, joita hän oli loukannut. He ratkaisevat asian ajallaan. Meillä muilla ei ole lupa kiirehtiä asiaa. Jos joku kokee, ettei al-Taeen anteeksipyyntö riitä, meillä ei ole vara arvostella sitä kokemusta.

Anteeksipyynnön sijaan haluaisin kiinnittää huomiota ihan muuhun asiaan. Aikoinaan Rami Adhamista tuli maailmankuulu, ja media nosti hänet pyhimykseksi. Media antoi hyvin myötäsukaista näkyvyyttä myös Hussein al-Taeelle.

Jostain syystä medialla on ihmeellinen taipumus nostaa ihmisiä jalustalle sankareiksi. Tällainen sankaritarinajournalismi saattaa kostautua, kun pyhimyksiksi nostetut henkilöt putoavat toimittajien kirjoittamilta jalustoilta. Näitä jalustoja ei pitäisi luoda, koska tällöin myös julkinen ripittäminen saattaa saada lisäkierroksia pettymyksestä, jota on ollut itse aiheuttamassa. Minä kun niin uskoin, että sinä olet sankari.

Emme me ole sankareita, kun oikein silmin katsotaan. Vihapuhe ei ole ongelma vain jollekin yhdelle öyhöttäjäryhmälle. Jokaisessa meissä asuu ilkeäsanainen toinen minä.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi