null Toinen heistä valitaan Espoon tuomiokirkkoseurakunnan kirkkoherraksi

Ari Paavilainen ja Elina Perttilä

Ari Paavilainen ja Elina Perttilä

Toinen heistä valitaan Espoon tuomiokirkkoseurakunnan kirkkoherraksi

Espoon tuomiokirkkoseurakunnan seurakuntaneuvosto valitsi loppusuoralle Ari Paavilaisen ja Elina Perttilän.

Espoon Tuomiokirkkoseurakunnan seurakuntaneuvosto päätti 9. maaliskuuta, että kirkkoherranvaalia valmistellaan toistaiseksi kahden kärkiehdokkaan, Ari Paavilaisen, 54, ja Elina Perttilän, 45, kanssa.

Vaali pidetään toukokuussa 2021. Uusi kirkkoherra aloittanee tehtävässään lokakuussa. Tuomiokirkkoseurakunnan nykyinen kirkkoherra Antti Kujanpää jää eläkkeelle syyskuussa.

Ari Paavilainen on koulutukseltaan teologian maisteri ja hän työskentelee paraikaa Tampereen Harjun seurakunnan kirkkoherrana. Elina Perttilä on teologian tohtori, joka tällä hetkellä työskentelee Helsingin Malmin seurakunnan hallintopastorina.

Kirkko ja kaupunki kysyi ehdokkailta viisi kysymystä:

1. Mistä työalasta kirkon pitäisi vähentää ensimmäiseksi ja mistä viimeiseksi?

2. Mitä toivot eniten?

3. Kuka on hengellinen esikuvasi, miksi?

4. Mikä on paras televisiosarja, miksi?

5. Suomessa kastetaan koko ajan vähemmän lapsia. Voisiko kirkko korvata lapsikasteen siunauksella?

Ari Paavilainen:

1. Työalojen rajat voivat tulevaisuudessa muuttua nykyisistä. Tämä voi tulevaisuudessa muuttaa käsitystä siitä, mistä olisi vähennettävä. Diakonia, lähimmäisten auttaminen, ihmisten arjessa mukana oleminen ja kasvatus ovat asioita, jotka kirkosta lähtevät viimeiseksi. Sen sijaan hallinnon rakennetta voidaan tulevaisuudessa muuttaa kevyemmäksi, jolloin myös hallinnolliset tehtävät vähenevät.

2. Toivon varmaan sitä, että toivo säilyy. Toivon sitä, että katsoisimme ihmisten pelastumista kokonaisvaltaisesti. Toivon, että ottaisimme vakavasti sen, että oma elämäntapamme kohdistaa ympäristöön vakavan uhan.

3. Vuosien saatossa esikuvat ovat muuttuneet. Nyt sellainen voisi olla Franciscus Assisilainen (1181/1182–1226). Hän osasi tuoda luonnon ja ympäristön osaksi kristillistä uskoa. Ympäristöön kohdistuvan uhan vuoksi elämäntapamme ei ole ongelma vain luonnonsuojelun tai tekniikan näkökulmasta, vaan se on teologinen ongelma. Tämä tarkoittaa sitä, että käsityksemme ihmisestä ja luomakunnasta täytyy muuttua. Franciscus puhui yksinkertaisen, vaatimattoman ja kestävän elämäntavan puolesta.

4. Perheessämme katsotaan tietenkin Putousta. Crown on ollut mielenkiintoinen myös kirkon ja teologian näkökulmasta. Lisäksi nostan esiin Viikingit, koska siinä on käsitelty kiinnostavasti sitä, miten erilaisia ovat kristinuskon ja viikinkien muinaisuskon käsitykset siitä, mikä elämässä on arvokasta ja hyvää.

5. Luulen, että kirkko pitää kiinni siitä, että kaste on avain kirkon yhteyteen. Käytännössä kuitenkin voi käydä niin, että lapsia kastetaan vasta myöhemmällä iällä. Nykyäänkin kirkon jäseneksi voidaan kastaa minkä ikäisenä tahansa. Kirkon lähteet, aarteet ja palvelut ovat käytössä minkä ikäisenä tahansa. Kirkolle itselleen ei ehkä tee hyvää sellainen ajattelu, että nämä ja nuo palvelut ovat vain kirkon jäsenille. Ne kuuluvat kaikille. Kirkko kutsuu koko ajan ihmisiä Jumalan rakkauden yhteyteen näiden palveluiden kautta, jolloin ihmiset voivat havahtua, että tämä usko ja tämä kirkkohan ovat tosi hyvä juttu.

Elina Perttilä

1. Tarkka jako työaloihin on jo nyt hieman vanhanaikaista. Kirkon olemukseen kuuluu vahvasti diakonia. Jos diakonian työalan sijaan puhuttaisiin mieluummin diakoniateemasta, siinä yhdistettäisiin moniammatillisesti diakonian, teologian, yhteiskuntatieteen ja viestinnän osaaminen. Tulevaisuudessa täytyy miettiä, milloin mennään tarkan työalajaottelun mukaan ja milloin ei.

2. Eniten toivon sitä, että meillä säilyy toivo. Se vaikuttaa siihen, kuinka suhtaudumme omaan ja yhteiskunnan tulevaisuuteen. Jos toivo häviää, se merkitsee elämän loppua monella tavalla. Kristittynä pidän tärkeänä, että yhteisön toivo kantaa silloin, kun yksilö kadottaa toivonsa. Toivo on tärkeimpiä viestejä, jonka voin antaa kristittynä. Toivo kantaa myös kuoleman rajan yli, eikä kristityn toivo katkea edes siihen rajaan.

3. Tärkeitä ovat sellaiset henkilöt, jotka ovat sanoittaneet omaa uskoaan. Minut papiksi vihkineen Eero Huovisen sanoitukset olivat tärkeitä. Hänen jälkeensä taas koin Irja Askolan hyvin erilaiset ajatukset tärkeiksi. Kirkkoisä Origenes (n. 184 – n. 254) oli ihan mieletön siinä, miten hän omistautui Raamatun kertomusten välittämiselle. Myös Martin Buber ja Terho Pursiainen ovat olleet minulle tärkeitä.

4. Tällä hetkellä minulla on poikani kanssa iltarituaalina Arrow. Haluan katsoa sitä, koska se on poikani valitsema sarja, ja olen onnellinen, kun kelpaan seuraksi. Joululomalla katsoin Rauhantekijän. Tykkäsin todella paljon siinä olleesta kielten, kulttuurien ja ajatusten moninaisuudesta.

5. Tässä tulee kysymykseen myös kasteen suhde nimiäisiin, joita nykyään järjestetään yhä useammin kasteen sijasta. Kirkon olisi viisasta olla läsnä ihmisten arjessa ja juhlassa sillä tavoin kuin perheet kutsuvat sitä mukaan. Kaste on polttava kysymys monissa monikatsomuksellisissa perheissä, joissa puolisoista toinen voi olla vakaumuksellisesti vaikkapa uskonnoton. Kirkon ei ole viisasta tarjota kaikki tai ei mitään -vaihtoehtoja. Mikäli kaste ei ole mahdollinen, kirkko voi myös siunauksen kautta olla mukana perheen elämässä ja viestittää, että kaste säilyy aina mahdollisuutena.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi