Toisinaan sielunhoidossa siedetään sietämätöntä ihmisen rinnalla
Kuva: Kirkon kuvapankki / Pekko Vasantola

Kuva: Kirkon kuvapankki / Pekko Vasantola

Toisinaan sielunhoidossa siedetään sietämätöntä ihmisen rinnalla

Ihmisten henkinen pahoinvointi kasvaa, mutta samaan aikaan sielunhoito vähenee. Moni ei tunne kirkon tarjoamaa palvelua.

”Kuinka moni nuori tai nuori aikuinen tietää, että ammatillista sielunhoidollista apua ja tukea on saatavana? Sielunhoito on sanana vieras”, toteaa sielunhoidon asiantuntija Virpi Sipola Kirkkohallituksesta.

Sipola työskenteli ennen Kirkkohallitusta 10 vuotta sairaalapappina muun muassa saattohoitoon erikoistuneessa Terhokodissa.

Sielunhoito on kirkkojen ja uskonnollisten yhteisöjen auttamismuoto. Siinä yhdistyvät ihmistieteiden kautta saatu tieteellinen tieto ja kirkon traditio.

Hoidolla pyritäänkin tukemaan ihmistä sekä psyykkisesti että hengellisesti. Käytännössä se voi tarkoittaa keskusteluapua, mutta monesti diakonian asiakkaat ovat kokeneet myös taloudellisen tuen sielunhoitona.

”Psykoterapian ja sielunhoidon rajaa ei aina ole helppo vetää. Tätä kuvastaa jo se, että sana psykoterapia voitaisiin suomentaa myös sanalla sielunhoito”, kuvailee Itä-Suomen yliopiston käytännöllisen teologian professori Paavo Kettunen.

Kettunen on tutkimuksissaan perehtynyt sielunhoitoon. Hänen kirjansa Auttava kohtaaminen 1: Sielunhoidon perusteet ja teologia on tärkeä oppikirja kirkon virkoihin opiskeleville.


Sielunhoidosta tukea asioiden selvittämiseen

Psykoterapian ja sielunhoidon olennaisin ero piilee siinä, että psykoterapeutti on ammattinimike, jota saa käyttää vain määrätyn koulutuksen saanut henkilö. Sielunhoitaja voi olla kuka tahansa seurakunnan työntekijä tai seurakuntalainen.

Toinen eroavaisuus on kesto: psykoterapia voi jatkua useita vuosia. Sielunhoito on luonteeltaan tukea antavaa ja kestoltaan yleensä lyhyempää kuin psykoterapia.

 

Sielunhoidon keinona on auttava vuorovaikutus.”
– Virpi Sipola

 

”Sielunhoitoon kannattaa hakeutua, kun haluaa tukea jonkin mieltä vaivaavan asian selvittelyssä. Se voi olla menetys, elämän tai ihmissuhteiden ristiriidat, elämässä jaksaminen tai uskonnolliset kysymykset”, kertoo Kettunen.

Sielunhoidossa haetaan vastauksia kokonaisvaltaisiin elämänkysymyksiin psykoterapiaa laajemmin. Sielunhoitajan kanssa asioita voi yhdessä ihmetellä ja tutkia.

Tarpeen tullen ammattitaitoinen sielunhoitaja osaa ohjata henkilön psykoterapiaan. Siellä keskitytään määrätietoisemmin omaan persoonaan ja psyykkiseen puoleen liittyviin kysymyksiin.

Kuva: Kirkon kuvapankki / Pekko Vasantola


Sielunhoito lähtee ihmisen tarpeista

Sielunhoidon yksi tärkeimmistä työvälineistä on keskustelu. Keskeistä on tunnistaa omia tunteita ja jakaa niitä.

Ihminen on hyvin olennaisesti sitä, mitä hän tuntee. Tunteiden jakaminen voi tapahtua kaksistaan sielunhoitajan kanssa tai ryhmässä useamman ihmisen kanssa.

”Sielunhoidon keinona on auttava vuorovaikutus. Se tarkoittaa sielunhoitajan kykyä olla läsnä, kykyä liittyä ja tehdä tilaa ihmiselle sekä hänen asioilleen”, Sipola kuvailee.

 

Sielunhoito voi alkaa vaikka kaupan hyllyjen välissä.
– Paavo Kettunen

 

Sielunhoitajan on tärkeää suhtautua ihmiseen empaattisesti ja kunnioittavasti. Sielunhoitoon hakeutuva itse määrittelee sen, mitä haluaa tutkia ja mistä haluaa puhua.

Sielunhoidossa voi saada lohdutusta. Toisinaan siinä on kysymys sietämättömän sietämisestä ihmisen rinnalla.


Papin vaitiolovelvollisuutta ei voi murtaa

Vaikka sielunhoitoa voi antaa kuka tahansa seurakuntalainen, erityinen vastuu siitä on siihen koulutetuilla seurakunnan työntekijöillä. Sielunhoitoa kaipaava voi vetäistä hihasta ketä tahansa pappia, perheneuvojaa tai diakoniatyöntekijää.

”Sielunhoito voi alkaa vaikka kaupan hyllyjen välissä. Sielunhoidon kannalta parempi olisi kuitenkin käydä sielunhoidolliset keskustelut ilman ylimääräisiä kuulijoita”, kertoo Kettunen.

Sielunhoitoon liittyy aina sielunhoitajan vaitiolovelvollisuus. Papilla tai virassa olevalla lehtorilla se on ehdoton.

Papin vaitiolovelvollisuus ei perustu kirkon päätöksiin, vaan se on eduskunnan määräys. Pappi ei voi luovuttaa sielunhoidossa saamaansa tietoa eteenpäin edes sielunhoitoon hakeutuneen luvalla.

Ainoastaan tietyt seksuaali- ja väkivaltarikokset voivat olla syitä, jolloin vaitiolovelvollisuus murtuu. Silloinkin kyseessä täytyy olla estettävissä oleva rikos.

Papin tai lehtorin on ryhdyttävä tässä tapauksessa toimenpiteisiin, että vaaralle tai rikokselle alttiina olevia suojellaan.

Seurakuntapapilla ei välttämättä ole aikaa ihmisten kohtaamiseen

”Elinympäristössämme tapahtuneet muutokset heijastuvat sielunhoitoon. Elämänrytmi on kiihtynyt, pitkäjännitteinen sitoutuminen on vaihtunut projektiluontoiseen liittymiseen”, kertoo Virpi Sipola.

2000-luvulla seurakuntapappien sielunhoitokeskustelut ovat vähentyneet yli 30 prosentilla. Sielunhoitokeskusteluja käydään edelleen, mutta niistä on tullut kertaluontoisia kohtaamisia, jotka eivät välttämättä johda pitkiin sielunhoitosuhteisiin.

Samaan aikaan papit kuitenkin pitävät sielunhoitoa yhtenä tärkeimmistä työnsä muodoista.

”Olisi hyvä miettiä, onko seurakuntapapin työ niin monitouhuista, ettei siinä jää tarpeeksi tilaa yksittäisen ihmisen kohtaamiselle. Jos papin työnäyssä sielunhoitoa arvostetaan paljon, mutta se ei työkuvassa pääse yhtä tärkeään asemaan, pappi voi uupua”, tiivistää Paavo Kettunen.

Toisaalta kyse voi olla siitä, että ihmisten suhde uskontoon ja olemassaoloon liittyviin kysymyksiin on muuttunut. Hengellisiä asioita tunnetaan entistä huonommin. Kristillinen perinne ei enää siirry sukupolvelta toiselle.

Näin saat yhteyden sielunhoitajaan

Useimmissa pääkaupunkiseudun seurakunnissa on päivystävä pappi, jonka kanssa voi sopia keskusteluajan. Joissain seurakunnissa ei edes tarvita ajanvarausta, vaan papin luona voi vierailla kirkkoherranvirastossa.

Seurakuntakohtaisia tietoja löytyy helpoiten Helsingin, Espoon ja Vantaan seurakuntayhtymien sekä Kauniaisten seurakunnan sivuilta.

Myös sairaalapapit, oppilaitospastorit ja perheneuvojat tarjoavat keskusteluapua. Vammaisten henkilöiden parissa sielunhoitotyötä tekevät kehitysvammatyön papit ja diakoniatyöntekijät.

Apua saa myös Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ylläpitämästä Palvelevasta puhelimesta. Numerossa päivystäjinä toimivat kirkon työntekijät ja tehtävään koulutetut vapaaehtoiset. Päivystäjiä sitoo vaitiolovelvollisuus.

Palveleva puhelin toimii numerossa 01019 0071 sunnuntaista torstaihin kello 18–01 ja lauantaisin kello 18–03.

Lisää keskusteluväyliä löytyy kootusti Suomen evankelis-luterilaisen kirkon sivuilta.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää: