Terveystieteiden tohtori Maria Björkmarkin mukaan terveydenhuollossa ymmärretään puutteellisesti, miten voimakkaasti uskonnollisesta yhteisöstä irtautuminen voi vaikuttaa ihmiseen.
Tutkimus: Uskonnollisesta yhteisöstä irtautuva jää usein ilman tukea terveydenhuollossa
Maria Björkmark selvitti väitöstutkimuksessaan, millaista kärsimystä vaativista uskonnollisista yhteisöistä irtautuvat kokevat ja miten terveydenhuolto tukee heitä.
Kun ihminen jättää uskonnollisen yhteisön, muutos voi vaikuttaa hänen hyvinvointiinsa ja terveyteensä monella tavalla. Irtautumisvaiheeseen saattaa liittyä merkittäviä elämänmuutoksia ja haasteita. Terveydenhuollon ammattilaisten puutteellinen tietämys uskonnollisesta erilaisuudesta vaikeuttaa näiden ihmisten auttamista.
Tällaisiin johtopäätöksiin tulee terveystieteiden tohtori Maria Björkmarkin tuore väitöstutkimus Rikkinäisestä ihmisestä kokonaiseksi. Kärsimys, terveys ja hoitaminen uskonnollisesta yhteisöstä irtautumisen jälkeen. Terveystieteiden alaan kuuluva tutkimus tarkastettiin Åbo Akademin kasvatustieteiden ja hyvinvointialojen tiedekunnassa maaliskuussa.
Siellä olen nähnyt, että hengellisyyden ja uskonnollisuuden ymmärtäminen saattaa tuottaa hoitohenkilökunnalle vaikeuksia.
Väitöstutkimuksen yhtenä lähtökohtana on Björkmarkin henkilökohtainen kokemus. Hän jätti uskonnollisen yhteisön 12 vuotta sitten. Sen jälkeen Björkmark alkoi kiinnittää huomiota siihen, että uskonnollisista yhteisöistä lähtevien elämäntilanteita ei tunnisteta eikä ymmärretä terveydenhuollossa riittävän hyvin.
– Olen toiminut sairaanhoitajana psykiatrisessa hoitotyössä. Siellä olen nähnyt, että hengellisyyden ja uskonnollisuuden ymmärtäminen saattaa tuottaa hoitohenkilökunnalle vaikeuksia.
Björkmarkin väitöstutkimus koostuu kolmesta tutkimuksesta, joista kahdessa on haastateltu eri uskonnollisista yhteisöistä irtautuneita ihmisiä. Kolmannen tutkimusartikkelin haastateltavina oli psykiatrisessa hoitotyössä toimivia terveydenhuollon ammattilaisia. Irtautumista uskonnollisista yhteisöistä ei ole aiemmin tutkittu hoitotieteen näkökulmasta.
Voidakseen hoitaa on ymmärrettävä ihmisen tilanne
Rikkinäisestä ihmisestä kokonaiseksi -tutkimuksen kokemushaastateltavat olivat kuuluneet johonkin vaativaan ja ehtoja asettavaan uskonnolliseen ryhmään (high cost religious group).
– Tällaiset ryhmät vaativat jäseniltään paljon ja asettavat heille ehtoja. Jäsenet antavat näille yhteisöille paljon aikaansa ja resurssejaan, joskus koko elämänsä. Kun ihminen jättää vaativan ja ehtoja asettavan ryhmän, hinta on usein korkea, Maria Björkmark sanoo.
Björkmarkin väitöstutkimuksessa haastateltujen taustayhteisöjä ovat Jehovan todistajat, lestadiolaisuus, helluntailaisuus, uuskarismaattiset yhteisöt ja Vapaakirkko. Taustayhteisöihin lukeutuva vanhoillislestadiolainen liike on evankelis-luterilaisen kirkon herätysliike.
Uskonnollisesta yhteisöstä irtautuminen ei vertaudu siihen, että ihminen jättää jalkapalloseuran.
Björkmark painottaa, että kaikki uskonnollisista yhteisöistä lähtevät eivät kohtaa kärsimystä ja mielenterveysongelmia. Vastaavanlaisia ongelmia löytyy hänen mukaansa kaikista uskonnollisista yhteisöistä, myös evankelis-luterilaisen kirkon ja uusien uskonnollisten liikkeiden piiristä. Björkmark muistuttaa myös, että uskonnollinen yhteisö on monen elämässä myönteinen voimavara ja sosiaalisen tuen lähde.
– Toisenlaisissa elämäntilanteissa terveydenhuollon ammattilaiset osaavat tukea ihmisiä. Jotta tukeminen onnistuisi myös uskonnollisista yhteisöistä irtautuvien kohdalla, ammattilaisten pitää ymmärtää heidän tilannettaan. Uskonnollisesta yhteisöstä irtautuminen ei vertaudu siihen, että ihminen jättää jalkapalloseuran.
Björkmarkin väitöstutkimuksesta käy ilmi, että moni uskonnollisen yhteisön jättänyt kärsii peloista, pitkäkestoisista syyllisyyden ja häpeän tunteista sekä hylätyksi tulemiseen ja menetykseen liittyvästä kivusta ja surusta.
Uskonnollisesta yhteisöstä irtautunut saattaa Maria Björkmarkin mukaan elää kahden maailman välissä ja kokea hämmennystä siitä, kuka on.
Vaikeuksien ja uuden hyvinvoinnin välissä
Lääkärin tai sairaanhoitajan vastaanotolla uskonnollisesta yhteisöstä irtautuminen voi näkyä esimerkiksi ahdistuksena ja masennuksena sekä psykosomaattisina oireina kuten unettomuutena ja burnoutina.
– Osalla näistä ihmisistä pelot ovat niin voimakkaita, että niihin liittyy itsemurha-ajatuksia. Jotkut kärsivät posttraumaattisista oireista, Maria Björkmark sanoo.
Uskonnollisesta yhteisöstä irtautunut saattaa pelätä Jumalaa tai helvettiä. Pelko tai häpeä voi liittyä myös siihen, miten yhteisön johtajat ja muut jäsenet suhtautuvat lähtijään.
Syyllisyyden ja häpeän taustalla voi olla itsesyytöksiä. Björkmarkin mukaan moni ottaa raskaasti sen, miten yhteisöstä lähteminen vaikuttaa läheisiin. Vielä raskaampaa on hänen mukaansa se, että lähtijä voi menettää perheensä ja ystävänsä.
– Myös elämä itsessään voi tuntua pelottavalta. Jos olet elänyt vaativassa uskonnollisessa yhteisössä, puolestasi on päätetty siitä, miten sinun kuuluu toimia. Sellaisen kokemuksen jälkeen omien päätösten tekeminen on vaikeaa.
Monet uskonnollisista yhteisöistä irtautuvat tunsivat, että terveydenhuollon ammattilaiset eivät ottaneet heitä vakavasti eivätkä ymmärtäneet, miten vahvasti uskonnollinen yhteisö vaikuttaa ihmisen elämään.
Uskonnollisesta yhteisöstä irtautunut saattaa Björkmarkin mukaan elää pitkään kahden maailman välissä ja kokea hämmennystä siitä, kuka on. Hän kuvaa tällaista tilannetta vaikeuksien ja hyvinvoinnin väliseksi liikkeeksi, jossa omaa tietä tukevien valintojen tekeminen vaatii voimaa ja rohkeutta.
– Ihminen rakentaa itselleen uutta elämää samalla kun yrittää sisäistää uusia näkemyksiä maailmasta.
Vaikeuksien ja kuormittavien tunteiden lisäksi Björkmarkin tutkimushaastateltavat kertoivat myös myönteisistä kokemuksista.
– Moni oli helpottunut uuden elämän avautumisesta. Elämään oli tullut vapautta, iloa, onnea ja hyvinvointia.
Koulutus ei anna valmiuksia uskonnoista puhumiseen
Maria Björkmark toteaa, että uskonnollisesta yhteisöstä irrottautuva ihminen ei todennäköisesti kerro tilanteestaan oma-aloitteisesti ensimmäisellä lääkärikäynnillä tai sairaanhoitajan tapaamisessa. Siksi terveydenhuollon ammattilaisen tulisi kysyä asiakkaalta myös tämän uskonnollisesta yhteisöstä ja hengellisyydestä.
Björkmarkin tutkimuksesta käy kuitenkin ilmi, että terveydenhuollossa ei ole riittävästi tietoa ja osaamista näistä asioista.
– Monet uskonnollisista yhteisöistä irtautuvat tunsivat, että terveydenhuollon ammattilaiset eivät ottaneet heitä vakavasti eivätkä ymmärtäneet, miten vahvasti uskonnollinen yhteisö vaikuttaa ihmisen elämään.
Osa Björkmarkin haastateltavista ei ollut edes yrittänyt puhua tilanteestaan vastaanotolla, mutta joukossa oli niitäkin, jotka olivat saaneet tarvitsemaansa tukea. Näissä tapauksissa lääkärillä tai sairaanhoitajalla on Björkmarkin mukaan ollut erityistä osaamista tai omaa kokemusta uskonnollisista yhteisöistä.
Yksi helppo tapa avata keskustelu on kysyä, tunnetko että uskonnollinen yhteisö tai hengellisyys on sinulle voimavara vai taakka.
Björkmarkin haastattelemat terveydenhuollon ammattilaiset kokivat tarvitsevansa lisää tietoa ja koulutusta uskonnollisista yhteisöistä ja siitä, miten niihin liittyvät asiat voi ottaa puheeksi asiakkaan kanssa. Näiden asioiden tulisi heidän mukaansa kuulua alan peruskoulutukseen.
Esiin nousi myös tarve uskonnollisiin kysymyksiin erikoistuneista ammattilaisista, joita lääkäri tai sairaanhoitaja voisi tarvittaessa konsultoida.
Väitöstutkimusta tehdessään Björkmark yllättyi siitä, että monia lääkäreiksi ja sairaanhoitajiksi opiskelevia on suoranaisesti kielletty ottamasta uskonnollisia asioita puheeksi vastaanotolla.
– Tämän jälkeen ei ole mikään ihme, että näitä asioita on vaikeaa lähestyä hoitokeskustelussa. Jos uskonnollinen yhteisö on ihmisen perusongelma, josta hänen oireensa lähtevät, myös siitä pitää uskaltaa kysyä, Björkmark sanoo.
– Yksi helppo tapa avata keskustelu on kysyä, tunnetko että uskonnollinen yhteisö tai hengellisyys on sinulle voimavara vai taakka.
– Ammattilaisella ei tarvitse olla vastauksia ihmisen hengellisiin kysymyksiin. Riittää, että hän on kiinnostunut ihmisen asioista ja suhtautuu niihin avoimesti ja neutraalisti, terveystieteiden tohtori Maria Björkmark sanoo.
Hoidettavan ihmisen kuva ei ole kokonainen
Väitöstutkimuksessaan Maria Björkmark kehitti teoreettisen mallin, joka havainnollistaa uskonnollisesta yhteisöstä irtautuvan ihmisen kokonaisvaltaista kärsimystä ja terveyttä sekä hänen hoitamistaan.
Terveys tarkoittaa tutkimuksessa sitä, että ihminen kokee itsensä kokonaiseksi ruumiissaan, sielussaan ja hengessään. Yhteisöstä irtautumisen jälkeen koetussa kärsimyksessä tämä kokonaisuus voi Björkmarkin mukaan rikkoutua. Tällöin ihminen kokee rikkinäisyyttä ja kaipuuta yhteisöllisyyteen, mikä voi johtaa terveysongelmiin sekä avun ja tuen tarpeeseen.
Björkmarkin mukaan hänen tutkimuksestaan käy ilmi, että terveydenhuollon nykyinen ihmiskuva ja tapa toimia ei ole riittävän kokonaisvaltainen. Fyysisen ja psyykkisen terveyden hoitamiseen on keinoja, mutta ihmisen hengellisistä tarpeista puhutaan käytännössä vain silloin, kun kyse on kuolevasta ihmisestä.
Tuki tarkoittaa turvallista ja luottamuksellista suhdetta, jossa tällaisessa tilanteessa olevaa ihmistä kuunnellaan ja hänet otetaan vakavasti.
– Ammattilaisella ei tarvitse olla vastauksia ihmisen hengellisiin kysymyksiin. Se riittää, että hän on kiinnostunut ihmisen asioista ja suhtautuu niihin avoimesti ja neutraalisti.
Väitöstutkimus valottaa myös sitä, miten elämään löytyy uusi suunta ja kasvu omaksi itseksi alkaa, kun uskonnollisesta yhteisöstä irtautuva saa tarvitsemaansa tukea ja opastusta. Tutkimuksen haastateltavat olivat löytäneet tukea omasta lähipiiristään, Uskontojen uhrien tuki ry:n vertaisryhmästä ja terveydenhuollon ammattilaisilta.
– Tuki tarkoittaa turvallista ja luottamuksellista suhdetta, jossa tällaisessa tilanteessa olevaa ihmistä kuunnellaan ja hänet otetaan vakavasti. Näin alkaa tie kohti paranemista, terveyttä ja uutta elämää, jossa ei ole mielenterveysongelmia ja ahdistusta, Maria Björkmark sanoo.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Uskonnollisuus parantaa henkistä hyvinvointia – ”Maailman onnellisin ihminen laulaa kirkkokuorossa ja asuu ruotsinkielisellä Pohjanmaalla”, sanoo tutkija
Hyvä elämäPelkästään yhteisöllisyys ei riitä selittämään uskonnollisuuden myönteisiä vaikutuksia. Myös rukoileminen ja uskonnon kokeminen tärkeäksi tukevat hyvinvointia.
