Uutiset ovat sivuroolissa Radio Deissä – tärkeintä on toivo, yhteys ja Jeesus
Kristillisen radioaseman missio kiteytyy kolmeen sanaan. Radio Dein takana on yksi nainen, Kirsi Rostamo.
Yksityisen radioaseman pyörittäminen on kovaa puuhaa ja vaatii omistajaltaan uskoa, vaikka asema ei olisikaan kristillinen. Radio Dei (Jumalan säteily) kuitenkin oli viime vuoteen asti Suomen ainoa pysyvästi toimiva kristillinen radioasema.
Kun Kirsi Rostamo noin 20 vuotta sitten koki hengellisen herätyksen Tuomasmessussa ja toisaalta burn outin silloisessa työssään, hän alkoi miettiä elämälleen uutta suuntaa. Sellainen löytyi Youth with a Mission -järjestön raamattukoulusta Uudesta Seelannista.
Suomeen palattuaan hän koki saaneensa kutsumuksen kristillisen radioaseman perustamisesta. Rostamo lähti opiskelemaan radioalaa, vaikka ei ollut koskaan haaveillut toimittajan työstä. Sitten hän yritti etsiä rahoitusta niin, että eri seurakunnat, herätysliikkeet ja järjestöt perustaisivat yhdessä radion.
– Totesin, että väki on niin eripuraista, ettei sellainen onnistu kuin vasta taivaassa. Yritin myös saada Helsingin seurakuntayhtymää hankkeen taakse, mutta ei onnistunut. Olin kuitenkin saanut ennakkoperintönä asunnon. Myin sen ja perustin radion, Rostamo kertoo.
Jos olisin 20 vuotta sitten tiennyt, että Radio Deistä tulee valtakunnallinen, olisin juossut karkuun.
– Kirsi Rostamo, päätoimittaja ja toimitusjohtaja
Viikottaisia kuulijoita on noin 200 000
Kirsi Rostamo on edelleen radioasemansa pääomistaja. Loput omistaa perheyhtiö, joka tarvittiin siksi, että aseman takana piti taajuuden saamiseksi olla osakeyhtiö. Vuonna 1997 taajuuksista oli pulaa, eikä niitä olisi jaettu kaikille kirkoille, joten yhteiskristillinen asema oli vastaus tähän.
– Jos olisin 20 vuotta sitten tiennyt, että Radio Deistä tulee valtakunnallinen, olisin juossut karkuun. Meillä on nyt 24 taajuutta ja kuuluvuusalue, jossa asuu yli neljä miljoonaa ihmistä, sanoo Rostamo.
Säännöllisiä viikoittaisia kuuntelijoita Deillä on lähes 200 000. Yhteensä säännöllisiä ja satunnaisia kuuntelijoita on yli 733 000. Aseman ydinkohderyhmä on yli 45-vuotiaat. Rostamon mukaan Radio Dei on laajentunut seurakuntien tai alueen väestön pyynnöstä.
– Pohjois-Karjalassa eräs sotaveteraani keräsi yli 6000 nimeä, jotta meidät saataisiin kuulumaan siellä, mainitsee Rostamo.
Radio Dein liikevaihto on 1,4 miljoonaa euroa. Radioasema saa rahaa mainoksista, tuotemyynnistä ja kuulijoiltaan, sillä kuulijat kustantavat osan ohjelmista Kristityt Yhdessä ry:n kautta. Kaksi kolmasosaa kanavan tuloista tulee kuitenkin seurakunnilta ja kristillisiltä järjestöiltä, jotka ostavat Deiltä ohjelma-aikaa. Yksittäisille julistajille ohjelma-aikaa ei myydä.
Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että aseman oman toimituksen tekemää ohjelmaa on pääasiassa vain arkisin kello 7–17. Muun ajan ohjelmistoa tuottaa 80 yhteistyökumppania. Sunnuntaina Deissä tulee jumalanpalveluksia yhdeksältä eri paikkakunnalta.
Dei on voittoa tavoittelematon yritys, mutta sen pitää olla kuitenkin kannattava. Oman toimituksen tekemien päiväohjelmien laatu on tasainen ja päivän musiikkilinja gospel ja muu sanomallinen, myös maallinen, musiikki. Muina aikoina taso vaihtelee ja ohjelma on usein enemmän julistavaa.
Kohusaarnaaja Leo Mellerin perustama lähetysjärjestö Patmos oli pitkään Dein suurin asiakas. Nyt Patmoksella on oma asema, mutta silti ohjelma myös Deissä.
– Vaihtoehdot ovat, että joko teet radiota, jossa myyt ohjelma-aikaa laajasti tai sitten sen takana pitäisi olla yksi suuri taho, vaikka luterilainen kirkko.
Enemmän viihdettä kuin journalismia
Rostamo on vuosien varrella yrittänyt tarjota Deitä kirkolle, Helsingin seurakunnille ja Kotimaa Oy:lle, mutta tähän ei ole tartuttu. Nyt hän huomauttaa, että on jo 56-vuotias eikä aio jatkaa radioaseman peräsimessä enää montaa vuotta.
– Viiden vuoden kuluttua pitää tapahtua omistusrakenteessa jotakin. Voi olla, että kiinnostusta on enemmän muualla kuin luterilaisessa kirkossa. Yhtä kaikki myös median tulevaisuudennäkymät muuttuvat koko ajan. Yle Radio puheessa ja Radio Helsingissä tehdään HD-tasoista kuvaa suoraan studiosta. Ja tietysti some on mullistanut mediamaailman.
Rostamon mukaan kaupallinen radio on enemmän viihdettä kuin tiukkaa journalismia. Kun Radio Dei aloitti, radioasemalta kuitenkin odotettiin, että se kertoo, mitä kello on ja ovatko asiat maailmassa paikoillaan. Radio oli nopein uutisväline. Nyt se on usein sosiaalinen media. Dei kuitenkin välittää yhä uutisia, nyt STT:n sijasta Mediahubilta ostettuja.
Omaa uutistuotantoakin on, mutta enemmän suuntaus on kohti taustoittavaa ajankohtaisuutta. Debatteihin ja keskusteluohjelmiin haetaan erilaisia mielipiteitä edustavia ihmisiä, jotka ovat samaan aikaan studiossa. Rostamon tavoite on keskinäinen ymmärrys mieluummin kuin ikävät otsikot, joita uutisissa väistämättä myös on.
– Meidän missiomme on luoda toivoa, yhteyttä ja kertoa Jeesuksesta. Se on meidän aarteemme ja sitä haluamme vahvistaa, kiteyttää Rostamo.
Rostamo ei kuitenkaan itse kaihda keskusteluja, vaikka on saanut niissä myös takkiinsa. Hän tekee viikoittain kanavalleen blogin ja on aktiivinen sosiaalisessa mediassa. Hän on huomannut, että monet arvoihin liittyvät asiat ja yllättäen suhtautuminen Donald Trumpiin ovat keskusteluja, joissa kannat on lukittu.
– Pidin itsestään selvänä, että ihminen, jolla on kristilliset arvot ei voi kannattaa Trumpia. Tuli sanoitettua asia turhankin vahvasti. On kuitenkin ihmisiä, joille tärkeämpää kuin Trumpin sanat ja teot, on hänen suhtautumisensa Israeliin, seksuaalivähemmistöihin ja aborttiin.
– Päätin, että vastedes jätän omalla seinälläni Trumpin rauhaan, sillä en muuta omaa mielipidettäni, eivätkä nuo toiset omaansa, toteaa Rostamo.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Radio Dei saa uuden toimitusjohtajan – huomattavat yksityiset lahjoitukset kohentavat taloutta
AjankohtaistaRadioaseman perustaja Kirsi Rostamo jatkaa päätoimittajana.