Uzi Varon valokuvaa Raamatun naisia ja muita myyttisiä sankarittaria – malleina ovat tavalliset suomalaiset
Paavalinkirkolla esillä olevassa näyttelyssä nähdään muun muassa Vanhan testamentin Saara ja Kalevalan Louhi.
Paavalinkirkolla on esillä kuvia, jotka voisivat olla vuosisatojen takaa – paitsi että näitä kuvia ei ole taltioitu pensselillä vaan digikameralla. Eri aikakaudet yhdistyvät myös aiheissa. Renessanssimaalauksia muistuttavissa valokuvissa on tavallisia suomalaisia esittämässä hahmoja Raamatusta ja Kalevalasta sekä antiikin Kreikan ja Rooman mytologioista.
Pääosassa näyttelyn kuvissa ovat naiset kuten Raamatun Saara ja Hagar, Kalevalan Louhi ja kreikkalaisen mytologian Troijan Helena. Näiden naisten tarinoissa on draamaa, ja sitä valokuvaaja Uzi Varon on halunnut saada kuviinsakin.
– Halusin löytää heidän tarinoistaan sen vahvimman hetken.
Renessanssimestarit osasivat vangita valon
Uzi Varon on tehnyt pitkän ja monipuolisen uran valokuvaajana Suomessa. Hän opiskeli valokuvausta entisessä kotimaassaan Israelissa, mutta asettautui pysyvästi Suomeen 1990-luvulla suomalaisen vaimonsa ja lastensa kanssa. Varon on kuvannut erityisesti aikakauslehdille ja mainostoimistoille.
Vuodesta 2005 hän on tehnyt myös taideprojekteja.
Kuvasin ruokaa ja testasin erilaisia valoja. Niin alkoivat syntyä nämä renessanssikuvat.
– Uzi Varon
– Tykkään tehdä monenlaista. Pidän myös niin sanotuista tylsistä tuotekuvista. Nehän ovat paljon vaikeampia kuin henkilökuvaukset. Pitää etsiä esineen sielu.
Varonin taideprojektit ovat saaneet alkunsa ihan tavallisia töitä tehdessä.
– Kuvasin ruokaa ja testasin erilaisia valoja. Siitä alkoivat syntyä nämä renessanssikuvat.
– Ideat kuviin sain kirjallisuudesta. Meillä oli koulussa opettaja, joka kertoi kreikkalaisista klassikoista. Hän oli todella innokas ja luova persoona, Varon muistelee.
Haastavinta renessanssityylisissä kuvissa oli saada valo ja varjot näyttämään oikeanlaisilta. Siinä renessanssimaalarit olivat mestareita.
– Voi vain ihailla, miten esimerkiksi Caravaggio onnistui siinä.
Sopivien mallien löytäminen vie aikaa
Sopivien mallien löytämiseksi Uzi Varon näkee paljon vaivaa. Kameran edessä ovat olleet tutut ja tutuntutut. Joskus Varon on myös mennyt esittäytymään tuntemattomalle ja pyytänyt kuvattavaksi. Näin esimerkiksi kirjailija, filosofi Torsti Lehtinen päätyi kuvaan Abrahamiksi.
– Koekuvaan mallit yhden kerrallaan ja yhdistelen heidän kuviaan sitten digitaalisesti kokeillakseni, miten he sopivat yhteen.
Rekvisiittaa ja asuja Varon etsii vaimonsa Merjan kanssa heidän omista varaistoistaan sekä kyselee tutuilta. Joitakin vaatteita Varon on lainannut pukuvuokraamosta.
Varonilla on tapana tutkia, miten hahmot on kuvattu aiemmin, ja vasta sen jälkeen hän tekee omat tulkintansa. Esimerkiksi Viimeistä ehtoollista esittävässä kuvassa ei esiinny Jeesus perinteisen opetuslapsijoukon keskellä, vaan siinä ovat vain Jeesus ja Magdalan Maria.
– Halusin kuvaan heidän viimeisen hetkensä, ja siinä läsnäolevaa surua ja rakkautta.
Varon on nyt 63-vuotias, mutta hänellä ei ole ”minkäänlaista eläkesuunnitelmaa”. Töitä riittää, ja sankaritarkuville on suunnitteilla jatkoa.
– Haluaisin kuvata Raamatun Esterin ja Esterin kirjassa mainitun kuningatar Vastin. Haluaisin myös kuvata Eevan. Minulla on jo häntä varten sopiva musta malli. Se olisi ehkä vähän erilainen kuva Eevasta. Siinä ei olisi ainakaan puuta eikä käärmettä.
Uzi Varonin valokuvanäyttely Paavalinkirkolla 16.9. asti. Kirkko on avoinna ma–to klo 11–15 ja to klo 17–19. Kuviin voi tutustua myös sunnuntain messun yhteydessä.
Kuinka Uzi Varonin kuvat syntyvät? Katso making of -video Troijan Helenan kuvauksista.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
”Lopusta löytyy toivo ja mahdollisuus” – Temppeliaukion kirkon valokuvanäyttely kertoo korona-ajan koettelemuksista
AjankohtaistaValokuvaaja Johanna Kareen Covid-19-näyttely kertoo siitä, miten korona on vaikuttanut ihmisiin fyysisesti, henkisesti ja taloudellisesti.