Ponnistuksen 9-vuotiaiden tyttöjen jalkapallojoukkueen valmentaja Sanni Määttänen ihmettelee sitä, miksi futiskulttuurissa näyttää edelleen olevan vallalla ajatus, että jalkapallo on poikien laji.
Tytöt pelaavat kovaa jalkapalloa, vakuuttaa Ponnistuksen junnujoukkue – Helmareiden kapteeni Tinja-Riikka Korpela kertoo tiestään jalkapallon huipulle
Ponnistuksen tyttöjen jalkapallojoukkueen valmentaja Sanni Määttänen on iloinen siitä, että yhä useammat tytöt haluavat pelata jalkapalloa.
– Isabel, anna mennä!
– Loistavaa, Siiri!
– Greta, löydä pelaaja!
Ponnistus T2013 -joukkueen valmentaja Sanni Määttänen, 18, kannustaa joukkuettaan Kivikon liikuntapuiston tekonurmella Itä-Helsingissä. Käynnissä on 9-vuotiaiden tyttöjen jalkapallopeli. Kisaa käydään Puotinkylän Valttia vastaan kolmenkymmenen asteen helteessä.
Valmentajan ja huoltojoukkojen kannustuksesta huolimatta peli päättyy tällä kertaa 3–0 Valtin hyväksi.
Loppuhuudolla kiitetään vastustajaa hyvästä ja reilusta pelistä.
Kun punaposkiset ja hikiset pelaajat ovat ottaneet huikat vesipulloistaan, Määttänen kerää heidät yhteen ja käy läpi pelin kulun.
– Kerron aina ensimmäisenä, mikä pelissä meni hyvin. Tämän ikäisille kannustaminen on tosi, tosi tärkeää. Jos peli on mennyt huonosti, sanon, että tämä ei ollut meidän päivä, mutta seuraavan kerran meidän pitää kiinnittää huomiota asioihin, jotka eivät nyt sujuneet.
Jo 35 000 tyttöä ja naista pelaa jalkapalloa Suomessa. Suunta on valmentaja Sanni Määttäsen mielestä oikea.
Tänään Määttänen on tyytyväinen peliin. Se oli teknisesti hyvä. Ponnistus sai useita hyviä ja vaarallisia maalipaikkoja. Viimeistely jäi kuitenkin hieman uupumaan, ja vedot osuivat tolppaan tai menivät vähän maalin ohi.
– Tokalla puoliajalla oli niin kuuma ja vaihtareita oli vain yksi, niin puolustuksessa ei enää jaksettu. Silloin vastustajat iskivät maaliin.
Mitkä ovat Määttäsen mielestä Ponnistuksen 9-vuotiaiden tyttöjen joukkueen erityisiä vahvuuksia?
– Pelaajat tsemppaavat toisiaan, pelaavat täysillä ja haluavat voittaa. Joukkueessa on tosi hyviä haastajia ja he osaavat harhauttaa. Lisäksi pelaajat kuuntelevat minua tosi hyvin ja sisäistävät asiat nopeasti, kunhan saavat harjoitusta alle, Määttänen kehuu valmennettaviaan.
Valmentaja Sanni Määttänen on ylpeä valmennettavistaan. Ponnistuksen T2013 -joukkueessa kaikki kannustavat toisiaan ja tähtäävät voittoon.
Laadukas valmennus tuo mukanaan uusia pelaajia
Jalkapallovalmentaja Sanni Määttänen alkoi pelata jalkapalloa Ponnistuksessa ala-asteen lopussa, viidennellä tai kuudennella luokalla. Siihen asti hän oli harrastanut tanssia ja taidoa, joka on japanilainen itsepuolustuslaji.
Kun Määttänen oli pelannut joukkueessa kaksi vuotta, joukkueenjohtaja kysyi, kiinnostaisiko valmentaminen. Kiinnostihan se.
Vuonna 2017 Määttänen aloitti apulaisvalmentajana. Kolme vuotta myöhemmin hän alkoi valmentaa vuosina 2013 ja 2014 syntyneiden joukkueita.
Valmentamisen lisäksi Määttänen pelaa myös Ponnistuksen naisten edustusjoukkueessa, joka pelaa neljännellä sarjatasolla.
Ammattijalkapalloilijan urasta hän ei kuitenkaan ole koskaan haaveillut.
– Varmaan siihen on vaikuttanut esimerkiksi se, että ei ole ollut roolimalleja. En pienenä tiennyt naisfutareita tai katsonut yhtään naisten jalkapallomatsia, Määttänen sanoo.
– Minulla ei myöskään ollut kavereita, jotka pelasivat futista. Ei ollut oikein ketään kenen kanssa jutella pelaamisesta tai pelata jalkapalloa koulun välitunneilla, hän sanoo.
Viime syksynä Palloliitto tiedotti, että jo 35 000 tyttöä ja naista pelaa jalkapalloa Suomessa.
Suunta, johon naisten jalkapallo on matkalla, vaikuttaa Määttäsestä hyvältä. Kun hän aloitti junnuna Ponnistuksessa, samassa joukkueessa pelasi kolme ikäluokkaa, koska pelaajia oli niin vähän. Tällä hetkellä pelaajia on jo sen verran, että jokaisella ikäryhmällä on oma joukkue. Nykyään Ponnistuksen tyttöjen joukkueelle on myös luotu selkeä etenemissuunnitelma.
Jalkapallo on edelleen miesvoittoinen ala. – Nuoriin naisiin suhtaudutaan helposti ”minä tiedän paremmin kuin sinä” -asenteella, Sanni Määttänen kertoo.
Tänä päivänä esikuviakin löytyy eri tavalla kuin ennen.
– On hienoa, että naisten maajoukkuetta Helmareita on tuotu esiin enemmän ja on onnistuttu luomaan fanikulttuuria heidän ympärilleen.
Tehtävää on kuitenkin vielä paljon. Naisten jalkapalloon pitää panostaa enemmän rahaa. Suomessa jalkapalloa pelaavan naisen euro on neljä senttiä. Tuomareille maksetaan miesten ja poikien peleistä parempaa palkkaa, ja miesten ja poikien valmennuksessa liikkuu suurempia summia kuin naisten ja tyttöjen jalkapallossa.
– Laadukas valmennus toisi mukanaan uusia pelaajia. Jos pelaajia ei ole riittävästi, tytöille on vähemmän turnauksia ja piirisarjassa on tytöille vähemmän tasoja.
Niinpä tytöt eivät pääse kehittymään samaan tahtiin kuin pojat.
Naisten jalkapallon historia – lyhyt oppimäärä
1881
Ensimmäiset dokumentoidut naisten pelit pelattiin Englannin ja Skotlannin joukkueiden välillä. Pelien järjestäjä oli skotlantilainen naisasianainen Helen Matthews, joka pelasi Skotlannin joukkueen maalivahtina.
1921
Englannin jalkapalloliitto kielsi naisilta jalkapallon pelaamisen virallisilla pelikentillä. Sitä perusteltiin muun muassa sillä, etteivät naisten kehot sovellu rajuun lajiin. Kielto pysyi voimassa 50 vuotta. Naisten joukkueet pelasivat jalkapalloa kiellosta huolimatta ja kilpailuja järjestettiin esimerkiksi maatalousnäyttelyiden yhteydessä ja vinttikoirakilpailujen stadioneilla.
Jalkapallo oli kiellettyä naisilta pitkin 1900-lukua muun muassa Ranskassa, Saksassa, Neuvostoliitossa ja Brasiliassa.
1957
International Ladies Football Association järjesti viiden maan väliset Euroopan mestaruuskilpailut. Sen voitti englantilainen Manchester Corinthians, vaikka virallisesti naisten jalkapallo oli edelleen maassa kiellettyä.
1971
Englannin jalkapalloliitto perui kiellon, jolla se oli estänyt naisten jalkapallopelit virallisilla kentillä.
Ensimmäinen virallinen kansainvälinen naisten jalkapallo-ottelu pelattiin Hollannin ja Ranskan välillä.
Suomessa käynnistyi naisten jalkapallon kilpailutoiminta.
1991
Uefa (The Union of European Football Associations) järjesti ensimmäiset naisten jalkapallon EM-kisat.
Fifa eli kansainvälinen jalkapalloliitto järjesti Kiinassa ensimmäiset naisten jalkapallon MM-kisat. Kilpailut voitti Yhdysvaltojen joukkue.
2005
Suomen naisten maajoukkue menestyi EM-kisoissa. Anne Mäkinen valittiin EM-kisojen parhaaksi pelaajaksi. Joukkueen menestyksen myötä Palloliitto alkoi panostaa maajoukkueeseen ja joukkue pääsi Olympiakomitean tuen piiriin.
Laura Österberg Kalmari ja maalivahti Satu Kunnas olivat ehdolla FIFA World Player - palkinnon (nykyään Paras - FIFA Player -palkinto) saajaksi.
2009
Suomen Palloliitto järjesti jalkapallon EM-kisat Suomessa. Kotikisojen ansiosta maajoukkueen valmentaja Michael Käld sai kisavuoden ajaksi päätoimisen työn Palloliitosta. Tähän asti Käld oli valmentanut maajoukkuetta opettajan työn ohessa.
2019
Naisten jalkapallon MM-kisat televisioitiin ympäri maailmaa. Fifan mukaan pelejä katsoi yhteensä 1,12 miljardia katsojaa ja finaalia katsoi noin 82 miljoonaa ihmistä eri puolilla maailmaa.
Suomen naisten A-maajoukkueen pelaajat tekivät uuden sopimuksen Palloliiton kanssa. Samalla naisten ja miesten A-maajoukkueiden palkkioista tehtiin saman suuruiset.
2022
Kaudella 2021–22 oli ensimmäistä kertaa mahdollista seurata Naisten Mestarien liigan otteluita ilmaiseksi ympäri maailmaa Youtube-kanavalla.
Lähde: Johanna Ruohonen: Naisten laji – kirja jalkapallosta (S&S 2022).
Sukupuolioletukset ovat jalkapallossa edelleen vahvoja
Tavanomaiset stereotypiat ja sukupuolioletukset kukoistavat edelleen futiskulttuurissa, ja niitä pitäisi Määttäsen mielestä rikkoa määrätietoisemmin.
Keväällä Ponnistuksen tyttöjen joukkue pelasi harjoitusottelun saman ikäisten poikien kanssa. Eräs Määttäsen pelaajista tuli purkamaan pahaa oloaan valmentajalle ennen ottelua.
– Hän kertoi, että jännitti kamalasti, koska vastapuolella oli poikia hänen luokaltaan. He olivat puhuneet koulussa, että murskaavat meidät.
– Mistä se vahva asenne tulee, että pojat ovat parempia futiksessa, vaikka tuossa iässä fyysisessä kehityksessä ei ole juurikaan eroa? Mielestäni siinä näkyy hyvin käsitys siitä, kenen laji tämä on.
Määttäsen mielestä olisi hienoa, jos sukupuolia ei eroteltaisi tarpeettomasti, ja kaikki voisivat harjoitella ja pelata jalkapalloa yhdessä vaikka koulun välitunneilla ja liikuntatunneilla. Tämä on tärkeää myös siksi, että kaikki pelaajat tai pelaamisesta kiinnostuneet eivät sovi binääriseen eli mies-nais-sukupuolijaotteluun.
Määttänen tähdentää myös, että poikien pitäisi nähdä naisia pelaamassa jalkapalloa.
– Näin saataisiin kitkettyä myös siltäkin puolelta asennetta, että tämä on poikien laji. Esikuvat toimivat molempiin suuntiin.
– Kun olemme käyneet katsomassa Helmareiden pelejä, niin suurin osa katsojista on tyttöjoukkueita. Se on sinänsä hassua, koska liput ovat, ikävä kyllä, huomattavasti halvempia kuin Huuhkajien peleissä.
Syksyllä Ponnistus T2014 -joukkue saa uuden valmentajan. Sanni Määttänen lähtee opiskelemaan kemiantekniikkaa Aalto-yliopistoon, jonne pääsi suoraan ylioppilastodistuksella.
Määttäsen mielestä tyttöjen ja naisten jalkapalloon liittyy edelleen monia ennakkoluuloja ja myyttejä. Kuten se, että naisten jalkapallo on tylsää katsottavaa, koska se on hidastempoisempaa kuin miesten jalkapallo.
– Jalkapallo on niin paljon muutakin kuin se, miten nopeasti pystyy juoksemaan. Futiksessa on kyse myös tekniikasta, peliälystä ja siitä, miten päästään rakentamaan hienoja kuvioita.
Toinen kumoamisen arvoinen myytti liittyy tyttöjen pelaamaan jalkapalloon. Tähän Määttänen on pyrkinyt kiinnittämään erityistä huomiota omien valmennettaviensa kanssa.
– Vaikka jalkapallo on fyysinen laji, tyttöjen vanhemmat huutavat pienestäkin kontaktista tuomaria viheltämään pelin poikki. Huomaan, että tytöistä ajatellaan helposti, että he eivät halua tai osaa pelata kovaa. Vaikka kyllä me osaamme ja haluamme!
Jalkapallourasta kiinnostuneita Tinja-Riikka Korpela rohkaisee: – Kannattaa rohkeasti tavoitella omia unelmia ja mennä pois omalta mukavuusalueelta. Minuakin pelotti lähteä ulkomaille, mutta kehittyminen vaatii sen, ettei mene siitä mistä aita on matalin.
”Minusta oli siistiä heittäytyä pitkin mutalätäköitä”, kertoo Helmareiden kapteeni ja maalivahti Tinja-Riikka Korpela
Molemmat isoveljeni pelasivat lapsina jalkapalloa ja isäni valmensi poikien joukkuetta Oulussa. Lähdin mukaan joukkueeseen, kun olin kuusivuotias.
Poikien joukkueessa pelasin kentällä. Muutamaa vuotta myöhemmin tytöt saivat oman joukkueensa, ja isäni alkoi valmentaa sitäkin. Tyttöjen joukkueessa jouduin maaliin, koska muita vapaehtoisia ei ollut. Minusta se oli kivaa. Jo naapurin poikien kanssa pelatessa olin tykännyt olla maalissa. Minusta oli siistiä heittäytyä pitkin mutalätäköitä.
Pelasin pitkään sekä maalissa että kenttäpelaajana. 15-vuotiaasta lähtien olen ollut maalivahti.
Olin vasta 18-vuotias lukiolainen, kun SC Raisio otti yhteyttä ja pyysi minut maalivahdikseen. Muutin Oulusta Turkuun kahden viikon varoitusajalla. Muutto jännitti, mutta teki hyvää päästä omalta mukavuusalueelta pois ja ottaa vastuuta itsestä.
Seuraava iso muutos oli edessä, kun lähdin Norjaan pelaamaan Lillestrøm SK Kvinner -joukkueeseen. Olin tuolloin 23-vuotias.
Rukoilen joka ilta äidin opettaman iltarukouksen.
Tammikuussa 2014 siirryin Tyresö FF:ään Ruotsiin. Siellä pääsin ensimmäistä kertaa elämään ammattilaisen arkea, jossa sain keskittyä vain futikseen: aamulla ja päivällä treenit, illalla vapaata. Siihen asti olin tehnyt jalkapallon ohessa muita töitä, kuten toiminut talonmiehenä ja liikunnanopettajana. Ammattilaispelaajan arki jatkui, kun siirryin vielä samana vuonna FC Bayern Müncheniin.
Tiedän, kuinka tärkeitä esikuvat ovat, ja siksi suostun mielelläni yhteiskuviin tai annan nimikirjoituksen, jos se on mahdollista. Kun olin nuori, mediassa ei juuri näkynyt naisurheilijoita. Fanitin oululaista maalivahtia ja perhetuttua, Antti Niemeä, joka on pelannut Suomen maajoukkueessakin.
Olen valinnut maajoukkuepaitaani numeron 23, joka tulee jalkapalloilija David Beckhamilta sekä toiselta idoliltani koripalloilija Michael Jordanilta. Lisäksi olen fanittanut jo vuosia tenniksenpelaaja Rafael Nadalia hänen uskomattoman taisteluasenteensa vuoksi.
Ihailen entisiä maajoukkuepelaajia Laura Kalmaria ja Anne Mäkistä. He ovat olleet tärkeitä hahmoja kentällä ja sen ulkopuolella Helmari-hengen luomisessa. Olen myös ottanut oppia entiseltä maajoukkuekapteeni Maija Saarelta siihen, kuinka maajoukkuetta johdetaan omalla esimerkillä.
Tinja-Riikka Korpelan mielestä naisten jalkapallon tilanne on kohtalaisen hyvä, mutta resursseja tarvitaan lisää. – Usein ajatellaan, että ensin pitää menestyä ja sitten voidaan panostaa, mutta se menee juuri toisin päin.
Jalkapallourallani minulle on ollut tärkeää paitsi perheeni tuki myös usko. Rukoilen joka ilta äidin opettaman iltarukouksen. Usko on salainen voimani. Se antaa luottamusta siihen, että elämä kantaa.
Tällä hetkellä valmistaudun muiden Helmareiden kanssa jalkapallon EM-kisoihin. Vaikka olen saanut edustaa hienoja jalkapalloseuroja, maajoukkueessa pelaaminen tuntuu isommalta asialta. Siellä edustan perhettäni, juuriani ja Suomea, joka on isänmaani. On iso kunnia, että olen saanut olla Helmareiden kapteenina jo vuodesta 2013.
EM-kilpailujen jälkeen kausi jatkuu Tottenham Hotspur -jalkapalloseurassa Englannissa, jossa pelaan vielä ainakin vuoden. Sen jälkeen tulevaisuus on auki. Jossain vaiheessa haluan palata Suomeen, koska puolisoni asuu täällä. Haluan myös tuoda maailmalta hankittuja oppeja Suomen junnuille ja toimia heidän parissaan. Naisvalmentajia ei edelleenkään ole liikaa.
Katso tästä Tinja-Riikka Korpelan TikTok-haastattelu.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Linnea Ylänteellä, 6, on vinkki heille, joita syksyn tulo painaa
Hyvä elämäYlänne pääsee lomatunnelmaan myös esikoulun alettua.
