null Vallattomassa pyhäkoulussa ei turhia jäykistellä

Vallattomassa pyhäkoulussa ei turhia jäykistellä

Itäpakilalaisessa pyhäkoulussa on hylätty kaikenlainen turha pönötys. Kehorytmit ja räppi siivittävät lasten omaa pyhää hetkeä. Kallion kirkon pyhäkoulussa puolestaan luotetaan perinteisiin.

Erään Anja-mummon olohuoneessa käy joka toinen sunnuntai melkoinen vilske. Silloin nimittäin pyhäkoululaiset kokoontuvat ohjaajansa Jessi Orpanan kanssa Anjan kotona. Eikä se ole mitään hiljaista hissuttelua, kun tämä pyhisryhmä on koolla.

“Meillä on tosi hauskaa yhdessä”, Orpana kertoo.

“Ja se kyllä kuuluu.”

Orpana on ohjannut pyhäkoulua kuuden vuoden ajan. Ryhmä on pysynyt suunnilleen samana, mitä nyt nuorempia sisaria on välillä liittynyt joukkoon mukaan ja osa vanhemmista lapsista siirtynyt kohti ripariaikaa. Tällä hetkellä ryhmässä käy 5–13-vuotiaita lapsia, mutta varsinaisesti Jessi Orpana ei halua määritellä ryhmän toimintaa ikähaarukoiden kautta.

“Itse suosin ajattelutapaa, jossa luovutaan kaikenlaisista rajoittavista lokeroista. Varsinkin kirkossa ikä- ja työalarajoitteet liian usein määrittelevät sitä mitä tehdään.”

Sama ennakkoluulottomuus johti Orpanan pyhisryhmineen myös Anja-mummon olohuoneeseen.

“Kun sopivaa paikkaa ei meinannut Itä-Pakilasta löytyä, ajattelin, että varmaan alueella asuu joku, joka tykkäisi ottaa ryhmämme säännölliseksi vieraaksi.”

Ja asuihan siellä.

"Turhan usein kirkossa ripustaudutaan rakennuksiin ja suunnitellaan toimintaan sen mukaan, millaisia rakennuksia kirkolla missäkin on", Orpana huokaa. 

"Se on vähän pöhköä, sillä seurakuntahan syntyy meissä ihmisissä."

Irti turhista rajoitteista

Jessi Orpanan pyhäkoulussa asioita ei tehdä kaavoihin kangistuen.

“Toki meillä on joka kerta tärkeät aloitusrutiinit. Ensin rakennamme alttarin ja sytytämme kynttilän. Ja kullekin kerralle on mietitty joku tietty aihe, jota pohdiskellaan. Mutta keinot on  ihan vapaat!”

Ja käytössä on mielellään kaikki aistit.

“Daavidin tarinoiden yhteydessä läträsimme tuoksuvien öljyjen kanssa. Saatamme tanssia, tai tehdä kehorytmejä räpin tahdissa.”

 

Kristillisyys ei ole mitään sellaista, mitä pitäisi suorittaa, tai osata tai joku sellainen asia jossa voisi jotenkin epäonnistua."

 

Omaa ryhmää kannattaa havainnoida, Orpana vinkkaa.

“Jos ryhmä ei ole laulavainen, miksi yrittää saada heitä yhteislauluun? Musiikkia voi myös vaikka kuunnella”, Orpana muistuttaa.  

“Eikä sen tarvitse olla vain perinteistä hengellistä musiikkia, sillä esimerkiksi lasten suosimien suomenkielisten räp-biisien sanoituksista voi bongata kristillisiä sanomia yhdessä lasten kanssa."

Orpana haluaa, että pyhäkoulussa lapset saavat osallistua ja tehdä itse.

“Yhteinen hetki rakennetaan yhdessä. En ole mikään asioiden puhkiselittäjä, vaan herättelen kysymyksiä.”

Kuulostaa hauskalta!

“Eikö vaan? Miksi järjestää muille sellaisia juttuja, joissa ei itsekään viihtyisi?”

Pyhisope Jessi Orpana haaveilee, että kävijöidensä näköisistä ja muotoisista kotipyhäkouluista syntyisi pyhäkoulukulttuurin uusi aalto. Kuva: Sari Saaristo

Pyhää ei tarvitse suorittaa

Jessi Orpanalla on itsellään hyviä muistoja mummolasta, jossa hän kesälomalaisena sai osallistua mummon pitämään pyhäkouluun.

“Ehkä siitä juuri jäi sellainen kotoisa ja turvallinen muisto, että halusin tarjota jotain samaa tänne omaankin pyhäkouluun.”

Mummon pyhäkoulusta peruja on myös pyhäkoulutekstiilit, joihin Orpana suhtautuu suurella hellyydellä. Mutta yhdestä asiasta Orpana ei tykkää.

“Puhun mieluummin pyhiksestä kuin pyhäkoulusta. Koko sana 'koulu' aiheuttaa minulle ikäviä värityksiä”, Orpana kertoo.

“Eihän kristillisyys ole mitään sellaista, mitä pitäisi suorittaa, tai osata tai joku sellainen asia jossa voisi jotenkin epäonnistua. Pyhiksessä ollaan pyhän äärellä, ei siinä tarvitse pinnistellä.”

 

Uskon, että hyvä lähtee leviämään ja kasvamaan, vaikka yksi teko ja yksi ihminen kerrallaan.”

 

Entäs pyhäkoulujen tulevaisuus? Tilastollisesti pyhäkoulutoiminta on koko ajan pienenemään päin.

“Niin, voihan sitä toki laskea ihmisten määriä – tai sitten voisi tutkia kohtaamisten laatua”, Orpana pohtii.

”Minusta oleellisempaa on ajatella, mitä näihin pieniin ihmisiin jää itämään, sen sijaan että tuijotetaan tilastoja ja ollaan, että voi voi.”

Orpana uskoo hyvien kohtaamisten voimaan. 

“Uskon, että hyvä lähtee leviämään ja kasvamaan, vaikka yksi teko ja yksi ihminen kerrallaan.”

Ja pyhishetketkin lähtevät leviämään, jos se on yhtään Jessi Orpanasta kiinni.

”Aikomukseni on laajentaa toimintaa Itä-Pakilasta ensin tuolle viereiselle asuinalueelle. Ja siitä eteenpäin seuraavalle, ja siitä seuraavalle – yksi pyhis kerrallaan”, Orpana hymyilee. 

Kalliossa luotetaan perinteeseen

Hyvä meininki tarttuu. Edia ja Iben Ahlfors musisoivat Kallion kirkon pyhäkoulussa. Kuva: Tarmo Ylhävuori

Kallion kirkon sunnuntaijumalanpalveluksessa pikkuväki kokoontuu alkuvirren aikana leikkipaikalle odottelemaan. Siitä pyhäkoulun ope Liisa Siikanen ottaa lapset mukaansa viereiseen kappelitilaan. 

Viime syksynä jumalanpalveluksen yhteyteen perustettu pyhäkoulu on osoittautunut suosituksi. Kokenut pyhäkoulun ope tietää, mikä lapsia kiinnostaa.

"Lasten kanssa pitää heittäytyä hetkeen. Ei voi esitelmöidä tai ohjata jotenkin ulkopuolelta, vaan eläytyä tilanteeseen lasten kanssa yhdessä."

 

Tärkeintä on sanoma. Siitä minun mielestä pyhäkoulussa on kyse."

 

Välillä iloiset kiljahdukset kaikuvat miltei kirkon lehtereille asti.

"Hengellisyys tai pyhyys ei tarkoita hiljaista hissuttelua. Itse tykkään reippaasta meiningistä ja niin tuntuvat lapsetkin tykkäävän."

Liisa Siikasella on vuosikymmenien kokemus pyhäkouluista. Moni asia on siinä ajassa muuttunut.

"Kristillisen kasvatuksen vastuu on nyt enimmäkseen perheillä, kun päiväkodeissa ja kouluissa ei hartaushetkiä juuri vietetä. Olisikin hyvä, että seurakunnat nyt satsaisivat pyhäkouluihin", Siikanen miettii. 

Pyhäkoulutarrat liimataan kuva-arkille. Kuva: Tarmo Ylhävuori

Perheiden tavatkin ovat aikojen saatossa muuttuneet.

"Vapaa-aikaa on varmaan vähemmän. Toisaalta perheet tekevät paljon yhdessä ja se on hyvä. Täälläkin on moni pienempi lapsi on vanhempiensa kanssa yhdessä." 

Mutta tietyt asiat pysyvät.

"Lapset ovat samanlaisia kuin ennenkin, iloisia ja helposti innostuvia. Ja ne tarrat, joita joka osallistumiskerralta saa, ovat yhä tärkeitä."

Tarrat ja musisointi on kuitenkin vain yksi osa pyhäkoulua, Siikanen muistuttaa. 

"Laulujen ja tarinatuokioiden kautta Jumala ja Raamatun opetukset tulevat tutuiksi. Tärkeintä on sanoma. Siitä minun mielestä pyhäkoulussa on kyse." 

Miltä näyttää pyhäkoulujen tulevaisuus? Millaiset pyhäkoulut nykyperheitä kiinnostavat - vai kiinnostavatko ollenkaan? Pyhäkoulun tulevaisuutta puntaroidaan tässä jutussa: Pyhäkoulua päivitetään – tähtäimessä myös tavikset.