Naisparin liiton siunaamisesta varoituksen saanut pappi Anne Blomqvist seisoo ratkaisunsa takana

Naisparin liiton siunaamisesta varoituksen saanut pappi Anne Blomqvist seisoo ratkaisunsa takana

Hyvinkään seurakunnan pappi Anne Blomqvist ei yllättynyt Espoon tuomiokapitulilta saamastaan varoituksesta. Hän on kuitenkin surullinen ja miettii lakimiehensä kanssa mahdollista oikaisuvaatimusta.

Hyvinkään seurakunnan pappi Anne Blomqvist sai Espoon hiippakunnan tuomiokapitulilta varoituksen toimittamastaan naisparin avioliiton siunaamisesta. Päätös ei ole hänelle yllätys, sillä Helsingin tuomiokapitulia lukuun ottamatta kapitulit ovat antaneet samaa sukupuolta olevia pareja vihkineille papeille varoituksen. Helsingin kapituli tyytyi antamaan vakavan moitteen Kai Sadinmaalle.

– Olen silmäillyt kapitulin päätöksen perustelut. Jo kapitulin kanssa käymässäni keskustelussa tuli sellainen olo, että varoitus tästä tulee. Käyn päätöksen huolellisesti läpi lakimieheni kanssa ja päätän sitten, mitä asian kanssa teen, eli haenko oikaisua, selvittää Anne Blomqvist.

Blomqvist ei vihkinyt paria, vaan heidät vihittiin maistraatissa. Hän kuitenkin siunasi parin, joka oli ensin pyytänyt toista pappia, joka oli estynyt. Tilanne ei silti tullut hänelle yllätyksenä, vaan hän oli henkisesti valmistautunut asiaan jo pitkään.

– Tämä on ollut kahdenkymmenen vuoden prosessi. Viime keväänä päätin, että tulen mielipiteeni kanssa esiin. Olen sitä mieltä, että samaa sukupuolta elävät ihmiset voivat elää samankaltaisessa parisuhteessa ja rakkaussuhteessa kuin mies ja nainenkin, kertoo Blomqvist.

Hänen mukaansa on raskasta, että seurakuntalaisten mielipiteiden vuoksi pitää pappina vaieta, eikä voi sanoa rehellisesti, mitä mieltä on asioista. Siksi Blomqvist kertoi Facebookissa avoimesti, että hyväksyy samaa sukupuolta olevien avioliitot.

Kun samaa sukupuolta olevien parien vihkimistä kirkossa puolustanut Vantaan Tikkurilan seurakunnan pappi Heikki Leppä menehtyi sukellusonnettomuudessa, Blomqvistille tuli tunne, että Lepän työ jäi kesken.

– On meidän muiden tehtävä jatkaa, sanoo Blomqvist.

Blomqvistin mukaan tuntuu todella ikävältä, että kapituli toteaa, että hän on toiminut pappislupauksensa vastaisesti. Varsinkin kun hän itse kokee, että tässä hän on sitä nimenomaan noudattanut.

– Toki ymmärrän sen, että tuomiokapituli tulkitsee sääntöjä kirjaimellisesti, eikä siinä kai sitten ole heidän mielestään ollut vaihtoehtoja. Samalla tuntuu siltä, että olen joutunut tahattomasti kirkkopoliittiseksi pelinappulaksi. Tämä asian ympärillä käydään kirkossa valtapeliä. Nyt on myös arkkipiispanvaalien vuoksi ilmassa ylimääräistä jännitettä ilmassa.

Juna menee joka tapauksessa eteenpäin ja löytyy pappeja, jotka vihkivät ja siunaavat.

Hän arvioi, että toisenlaisessa tilanteessa ja vähemmän kuumassa keskustelussa päätös olisi voinut olla ymmärtäväisempi.

– Kirkon imagolle ja maineelle pappien rankaiseminen ei tee hyvää. Juna menee joka tapauksessa eteenpäin ja löytyy pappeja, jotka vihkivät ja siunaavat. Muutkin kapitulit ovat vedonneet siihen, että kirkolliskokous päättää. Kirkolliskokous on liian hidas ja systeemi liian raskas. Kirkko on auttamattomasti myöhässä ja jäljessä, jos verrataan muihin Pohjoismaihin. Toivon, että seurakuntavaaleissa valitaan päättäjiksi ihmisiä, jotka suhtautuvat asiaan myönteisemmin.

Blomqvist arvelee, että hänen siunaamalleen parille ja muille seksuaalivähemmistöihin kuuluville Espoon tuomiokapitulin ratkaisu ei ole yllätys. Heille on arkea, että kirkko kohtelee heitä syrjivästi. Kaikesta huolimatta yhä löytyy sateenkaari-ihmisiä, jotka käyvät kirkossa ja tuovat lapsensa seurakunnan kerhoon ja joille kirkolliset perhejuhlat ovat tärkeitä. Heitä pitäisi kuunnella ja heistä iloita.

– Kirjoitin siunaamani parin vihkiraamattuun sanat, jotka lainasin kodin siunaamisen kaavasta. Ne kuuluvat ”Jumalan sanan mukaan sillä, minkä Herra siunaa, on aina oleva siunaus", sanoo Blomqvist.

 

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi