Vastine: Kirkko ja kaupungin journalismi ja tosiasiat

Vastine: Kirkko ja kaupungin journalismi ja tosiasiat

Kirkko ja kaupunki julkaisi 28. syyskuuta kirjoituksen otsikolla "Tietolähde: Teemu Laajasalon piispanvaalikampanjaa yritettiin vahingoittaa". Nimettömään tietolähteeseen vedoten lehti arvelee, että joku on vuotanut medialle tietoja tuomiokapituliin jätetystä, seksuaalista häirintää ja hyväksikäyttöä koskeneesta kantelusta tarkoituksenaan vahingoittaa Laajasalon kampanjointia Helsingin piispanvaalissa. Edelleen 2. lokakuuta päätoimittaja Jaakko Heinimäki julkaisi samasta teemasta pääkirjoituksen, jonka mukaan "kantelun taustalla oli toisen piispaehdokkaan näkyviä tukijoita. Ajoitus alkoi näyttää harkitulta".

Nämä kaksi tekstiä sisältävät tulkintoja, osatotuuksia, asiavirheitä ja vihjauksia, joiden summana oma toimintani asiassa voi näyttäytyä eriskummallisessa valossa. Tästä syystä kerron faktat osallisuudestani asiassa.

Alkukesästä minuun oli yhteydessä nainen, joka kertoi kärsineensä helsinkiläisen papin harjoittamasta häirinnästä eli rivoista seksipuheista. Puheisiin sisältyi tietoja papin seksisuhteesta toiseen seurakuntalaiseen. Yhteyttä ottanutta naista ahdisti häneen itseensä kohdistuneen häirinnän ohella huoli mahdollisesta hyväksikäytöstä po. suhteessa.

Rohkaisin naista edistämään asian selvittämistä. Kesän kuluessa hän kirjoitti tapahtumainkuvauksen, jonka hän halusi saattaa tuomiokapituliin tutkittavaksi.

Koska nainen itse oli häirinnän kohde, hän tunsi kantelun tekemisessä arkuutta ja myös huolta oman henkilöllisyytensä ilmitulosta. Siksi ehdotin, että varsinaisen kantelutekstin voisi tehdä myös joku toinen siten, että asian olennainen sisältö on häirintää kokeneen naisen jo laatimassa tekstiliitteessä.

Nainen pyysi apuun toisen luottamushenkilön Sari Roman-Lagerspetzin, jolla on yhdistystoiminnan kautta tullutta kokemusta vapaaehtoistyöstä seksuaalista häirintää ja hyväksikäyttöä kokeneiden ihmisten parissa.

Toisin kuin Kirkko ja kaupunki sekä päätoimittaja esittävät, tapahtumainkuvauksen kirjoittaja ei siis ollut mikään "kolmas henkilö" vaan syvästi asianosainen. Asia käy selkeästi ilmi teksteistä, jotka lehti kertoo saaneensa haltuunsa mutta joiden lukeminen on ilmeisesti jäänyt puutteelliseksi. Papereista käy ilmi myös, miksi häirintää kokenut ei ole ollut kykenevä edistämään asian selvittämistä aikaisemmin, mitä hän itse on pyrkinyt asiassa tekemään ja minkä pisteen jälkeen hän on pyytänyt apua muilta, kuten minulta.

Heinimäki otsikoi pääkirjoituksensa: "Häirintäepäilyt pitäisi antaa poliisin tutkittavaksi." Hyväksikäytöstä säädetään rikoslaissa, häirinnästä tasa-arvolaissa, joten häirintä ei välttämättä aina ole poliisiasia. Asiassa on edetty kapitulin neuvomaa kantelutietä pitkin.

Lehden tulkinta, että kyseessä on Teemu Laajasalon kampanjan häirintä, on mieltä vailla.

Heinimäki kirjoittaa: "Viime viikolla ilmeni, että kantelu koskee myös piispaksi valittua Teemu Laajasaloa. Häntä ei epäillä itse teosta vaan kaverin neuvojen antamisesta epäillylle. Siinä ei sinänsä ole mitään väärää, kaverin neuvominen muuttuu rikoskumppanuudeksi vasta jos annetut neuvot ovat luonteeltaan rikollisia."

Nyt, kun Kirkko ja kaupunki on julkisuudessa liittänyt Laajasalon nimen po. kanteluun, katson voivani julkisesti todeta, että Laajasalon nimi tosiaan liittyy asiaan. Hänellä on kuitenkin prosessissa sivurooli, joka liittyy hänen toimintaansa viranhaltijana (ei kaverina) asian selvittämisessä/selvittämättä jättämisessä.

Tästä seikasta olisi kaiketi ollut viisasta keskustella jo ennen piispanvaalia, mutta häirintää kokeneen naisen nimenomaisesta toiveesta asiasta tienneet eivät nostaneet asiaa esiin millään tavalla. Sikälikin väite kampanjan häirinnästä on absurdi.

Kaiken tämän olisin mielelläni kertonut Kirkko ja kaupungin toimittajalle, jos hän olisi ollut näistä faktoista yhtään kiinnostunut. Hän kysyi minulta ainoastaan, tiedänkö, miten kantelu oli päätynyt hänen haltuunsa. Ymmärsin olevani asiassa epäiltynä ja että juttukin käsittelisi vain "vuotoa", ei esim. seksuaalista häirintää kirkossa.

Kirkko ja kaupunki syyllistyi journalistisesti kyseenalaiseen toimintaan, kun se "vuotoa" pohtiessaan jätti mainitsematta tiedossaan olleen, asiakokonaisuuteen olennaisesti vaikuttavan seikan. Häirinnän kohteena ollut ja kantelun liitetekstin laatinut nainen oli jutunteosta kuultuaan yhteydessä Kirkko ja kaupungin toimittajaan ja kertoi, että hän itse on kantelun jättämisen yhteydessä antanut tapauksesta tietoa usealle toimittajalle, vapaaehtoisesti ja oman harkintansa perusteella. Tätä seikkaa lehti ei innokkaassa vuotajajahdissaan lainkaan halunnut mainita.

Sitä, että ihminen kertoo omasta elämästään kenelle tahansa, ei myöskään nimitetä "vuodoksi". Viranomaiselle jätetyn asiakirjan voi vuotaa vain viranomainen itse. Näin ei tässä liene tapahtunut.

Seksuaalinen häirintä ja mahdollinen hyväksikäyttö ovat vakavia asioita. Kirkon luottamushenkilönä pidän välttämättömänä, että tällaiset asiat selvitetään. Kestän se, että kirkon lehti esittää minut moraaliltani kyseenalaisena piispakampanjan taannehtivana (!) häiritsijänä tai muuten matalamielisenä kirkkokieroilijana. Sitä en kestä, että kirkossa tapahtuvasta seksuaalisesta häirinnästä kärsineet ja edelleen kärsivät ihmiset mitätöidään, sivuutetaan ja leimataan julkisuudenkipeiksi häiriköiksi heidän yrittäessään tulla asiassaan kuulluiksi.

Johanna Korhonen
Kirkon luottamushenkilö
Vantaa

Jaa tämä artikkeli:

Samasta aiheesta:

Kommentoi