Venho: Aurinkomatka keskellä pimeää vuodenaikaa sekoittaisi systeemini
Lauantaina 22.12. on vuoden pimein päivä. Pian sen jälkeen päästään joulukirkkoon, ja sitten tulee valkeus.
Ihmiselon sekä ihanimpia että kauheimpia asioita on toistuvasti havahtua siihen, miten erilaisia me ihmiset olemme. Olen monta viikkoa ajatellut Ronja Salmen reippaan provokatiivista kolumnia, jossa hän puki sanoiksi sukupolvensa tuntoja. Miten, Salmi kysyi, on mahdollista jaksaa elää Suomessa marraskuussa? Jos lentomatkailemisesta – eli useammasta vuotuisesta reissusta aurinkorannoille – pitäisi luopua, hän arveli joutuvansa luopumaan myös “systeemistään”: siitä tarinasta, jonka on elämästä itselleen sepittänyt.
Kolumni nostatti kommenttivyöryn, jota en lukenut, mutta päättelin, että Salmi tuli ravistelleeksi monen lukijan itselleen sepittämiä tarinoita.
Talvi on meille annettu, jotta kääntyisimme kohti hiljaisuutta.
Minullakin on tarina, jonka avulla olen jo monena vuonna viihtynyt koko talven Suomessa. Siinä olen rakastunut marraskuuhun, jolloin luonto riipaisee itsensä paljaaksi, harmaa näyttää sävynsä ja ihminen voi villahuiviin sonnustautuneena talsia metsässä, jossa routa kannattelee ja pimeä putoaa niskaan.
Minun tarinassani ihminen muistuttaa itselleen, miten näillä raukoilla rajoilla kuuluu elää vuodenaikojen kierrossa, osana luontoa: talvi on meille annettu, jotta kääntyisimme kohti hiljaisuutta. Kuulisimme jotain sellaista, mitä säntäillessä ei ehdi kuulla. Selviytyisimme, koska meillä on keinomme.
Agraarielämästä vieraantunut nykyihminen ei voi viettää talvisia iltapuhteitaan tuvan hämärässä päreen valossa vuoleskellen. Mutta talven työt tapahtuvat eri tahdilla kuin kesän: ei hitaammin, mutta syvemmällä kulkien, epäolennaista karsien. Katsetta tarkennetaan. Ja päivät lyhenevät, kunnes tulee talvipäivänseisaus, vuoden pimein kohta. Sen jälkeen tuleekin jouluaatto, jolloin kirkkoon hakeutuu moni sellainenkin suomalainen, joka ei muuten nenäänsä kirkkoon pistä. Miksi hakeutuu? Pysähtymään. Hengittelemään. Odottamaan valoa. Tulkoon valkeus.
Ja valkeus tulee. Vuodenvaihteessa tehdään tiliä menneestä vuodesta ja suunnitellaan tulevaa, aletaan odottaa kevättä ja sen kihinää.
Minun systeemini menee sekaisin, jos en saa neljää vuodenaikaa ja niihin kuuluvia sisäänpäinkatsomisen päiviä. Ja jos joku heittää minut marraskuuksi palmun alle auringon varjottomaan hehkuun, joudun luopumaan omasta tarinastani.
Kirjoittaja on kirjailija, joka kirjoittaa lapsille ja aikuisille, runoa ja proosaa.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Näillä vinkeillä reissaat lentämättä – maata pitkin matkustaville järjestetään ensimmäiset matkamessut
Hyvä elämäIlmastoahdistuksen ei tarvitse estää matkustamista.
Taivaan tähden: Riittävän kirkas
Hengellisyys
Minihartaus: "Vain valo voi karkottaa pimeyden"
Hengellisyys