Via Crucis viettää juhlavuottaan. Vuonna 2025 Jeesusta esitti Panu Haavisto.
Via Crucis etsii erityisesti entisiä Jeesuksia mukaan juhlavuoden esitykseen
Pääsiäislauantaina 4. huhtikuuta nähtävä Via Crucis pohjautuu sekä vuoden 1996 että vuoden 2025 käsikirjoituksiin.
Pääsiäisenä Helsingin keskustassa esitettävä vaellusnäytelmä Via Crucis – Ristin tie viettää tänä vuonna 30-vuotisjuhlavuotta ja etsii entisiä näyttelijöitä mukaan. Erityisesti ohjaaja Markku Ahokanto toivoo Jeesuksen roolin tehneiden ilmoittautuvan esiintyjäkaartiin. Muutama konkari on jo ilmoittautunutkin: Kari-Kyösti Silvennoinen, joka esitti Jeesusta 1996 ja 1997, tulee tekemään ylipappi Kaifaan roolin.
Tulevana pääsiäisenä Jeesuksen roolissa nähdään näyttelijä Anssi Niemi. Käsikirjoituksena on Jouko H. Nissisen vuosina 1996–1997 kirjoittama Via Crucis – Ristin tie, jota on päivitetty Anna-Mari Kaskisen kirjoittamilla kohtauksilla, joten elementtejä on ensimmäisestä ja viimeisimmästä Via Cruciksesta. Kaskisen versiosta nousee esimerkiksi naisten vahva rooli.
– Pilatuksen palatsilla ovat mukana Jeesuksen äiti Maria, hänen äitinsä Pyhä Anna ja Magdalan Maria. He ottavat vahvasti kantaa Jeesuksen kohtaloon. Minulla on voimakas näky. Uskon, että myös silloin 2 000 vuotta sitten naiset ovat olleet rohkeita. He ovat kivityksenkin uhalla uskaltaneet avata suunsa ja ottaa kantaa, Arokanto sanoo.
Jouko H. Nissisen käsikirjoituksessa vuodelta 1996 Arokannon huomio kiinnittyi siihen, kuinka vallankäyttäjät välttelevät vastuuta.
– Kaikki, Herodes Antipas, Pontius Pilatus, Kaifas ylipappeineen ja fariseuksineen, kaikki he yrittävät vyöryttää vastuuta toisille. Kukaan ei halua tehdä päätöstä. On käynnissä mieletön poliittinen peli.
Juhlaesitys nähdään Helsingin ytimessä pääsiäislauantaina 4.4. klo 21.
– Musiikki elää vielä omaa elämäänsä, mutta virret johdattavat vaellusnäytelmässä paikasta paikkaan. Toivomme, että yleisö laulaa mukana, Arokanto sanoo.
Haluatko mukaan? Ilmoittaudu ohjaaja Markku Arokannolle p. 040 833 5532, markku_arokanto@hotmail.com.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Suomen suurin katuteatteriesitys Via Crucis tempaisee katsojat mukaan pääsiäisen tapahtumiin Helsingin keskustassa
Hengellisyys AjankohtaistaPääsiäisen alla voi hiljentyä ulkoilmassa monin tavoin – yksin, vaellusporukassa tai tuhansien ihmisten keskellä. Pieni pyhiinvaellus, ristisaatto ja kävely podcastia kuunnellen tarjoavat mahdollisuuksia.