Kuva: Petteri Nummi
Voihan kaad, kähmä ja seitan! – Kiroilu voi joskus olla suositeltavaa, mutta se pitää tehdä oikein
Suomen kielessä on tilausta kirous- ja voimasanoille, sanoo kirosanaguru Jari Tammi.
Kun ihminen tajusi ennemmin solvata toista kuin käyttää nuijaa, otettiin suuri askel sivistymisen tiellä. Näin toteaa neljä kirjaa kirosanoista kirjoittanut Jari Tammi. Hän kuitenkin painottaa, että oikeaoppinen käyttö ja annostelu ovat kiroilussa ensiarvoisen tärkeitä.
Brittiläisissä tutkimuksissa on havaittu, että kiroilulla on kipua lieventävä vaikutus. Paljon kiroilevilla ei sadattelun hyvä vaikutus kuitenkaan tuntunut samalla tavalla kuin henkilöllä, jotka käyttivät voimasanoja harvemmin ja harkitummin.
– Kiroilu linkittyy moneen asiaan ihmiselämässä ja yhteiskunnassa. Sen pitää kuitenkin pysyä jollain lailla tabuna. Jos se on arkipäiväistä ja sitä tulee jatkuvasti, se menettää tehonsa, Tammi sanoo.
Kiroilua käytetään niin paheksumiseen, torjuntaan ja turhautumiseen kuin ihasteluun, siunailuun ja voimanponnistuksiin. Yksi kiroilun tärkeä tehtävä on jännityksen laukaiseminen sekä itsessä että ryhmässä. Mutta summittaisesti ei parane roiskia, koska karkean kielen käyttäminen kireässä tilanteessa voi vain pahentaa tilannetta.
– Mitä kiinteämpi ryhmä, kuten urheilujoukkue, työtiimi, perhe tai suku, sitä tarkemmin pitää tiedostaa, mitä ja miten puhuu. En suoranaisesti kehota käyttämään kirosanoja, mutta toisinaan ne toimivat. Hauska väännös tai odottamaton kiertoilmaus vahvasta kirosanasta on itselläni joskus laukaissut jännitettä.
Yksi kiroilun tehtävistä on Jari Tammen mukaan jännityksen laukaiseminen. Kuva: Esko Jämsä
Jos on aivan pakko kiroilla, kannustan tilannetajun, huumorin ja mielikuvituksen käyttöön, leikkimään kielellä.
Kaikki kiroilevat
On pitkälti jokaisen oma valinta, kiroileeko vai ei. Ihminen voi olla kiroilija riippumatta koulutuksesta, asemasta tai yleisestä sivistyneisyydestä.
– Kiroilu itsessään ei myöskään kerro, onko henkilö parempi ilmaisemaan tunteitaan, purkamaan niitä tai toisaalta luonteeltaan muita karkeampi.
Tammi on säännönmukaisesti kehottanut välttämään kiroilua lasten, vanhusten ja herkkäsieluisten kuullen.
– Toisaalta olen kiroguruna ottanut topeliaanisen roolin: jos on aivan pakko kiroilla, kannustan tilannetajun ja mielikuvituksen käyttöön, leikkimään kielellä.
Kenen tahansa tilannetaju saattaa toki joskus pettää. Rattiraivo on hyvä esimerkki siitä, että fiksutkin ihmiset saattavat ratketa yhtäkkiä häijyiksi. Sama pätee kiroiluun.
– Ihmisten pintakuori voi olla tosi ohut ja barbaarisuus pullahtaa esiin. Kiroilu ei kuitenkaan välttämättä todista, että ihminen itsessään olisi barbaarinen, koska se toimii viime kädessä tunteiden purkutapana ukkosenjohdattimen tavoin.
Tutkijat ovatkin paikantaneet kiroilun aivoissamme samoille sijoille tunteiden ja kehon liikkeiden kanssa.
– Tämä on käynyt ilmi aivoinfarktipotilaiden toipumista havainnoitaessa. Kun synapsit ovat alkaneet toimia ja kielenhallinta palata, ensimmäisenä suusta on saattanut pöllähtää sadatteluja.
Perkele on todellinen klassikko. Siitä löytyy jopa satoja ja hyvin vanhoja kiertoilmauksia.
Viisi klassikkoa ahkerassa käytössä
Suomalaisia pidetään kansainvälisesti todella kovina kiroilijoina – venäläisten, skotlantilaisten ja irlantilaisten rinnalla.
– Suomen kielessä tuntuu olevan kirous- ja voimasanoille hyvä tilaus. Ne eivät ole alun perin olleet provosoimiseen tai loukkaamiseen tarkoitettuja rumia sanoja, vaan niillä on ollut oma tietty tehtävänsä: hallita ympäristöä ja pelkoja. Kyse on siis viime kädessä ollut selviytymisestä. Kansamme on vähäpuheinen. Jostain syystä kiroilu on ollut aina tapa puhua asiat auki ja avoimesti, Tammi tuumaa ja ottaa esimerkiksi Aleksis Kiven Seitsemän veljestä, jossa kiroillaan paljon mutta miedosti.
Kirosanojen viisi käytetyintä ovat useimmille meistä entuudestaan tuttuja.
– Viidestä pääkirosanasta – perkele, saatana, helvetti, vittu ja jumalauta – neljä on uskonnollisperäistä. Perkele on todellinen klassikko. Siitä löytyy jopa satoja ja hyvin vanhoja kiertoilmauksia. Peeveli, joka tarkoittaa sekä paholaista että pyöveliä, on mainittu jo 1700-luvulla sanakirjassa.
Eri-ikäisten suomalaisten suussa kulunutta v-sanaa on käytetty kirosanana ainakin 1900-luvun alusta ja se on yleistynyt sotien aikana. Samalla tavalla tuoreita ovat myös muut genitaaliset, anaaliset ja ruumiineritteitä kuvaavat kirosanat.
Kirosanat ovat kuin yksittäispakattuja oopperoita, hyvin konsentroituneita ilmauksia.
Kiroilussakin tapahtuu evoluutiota
Kiroilussa on omat muotinsa ja trendinsä.
– Viime vuosina on kiroiltu tai voivoteltu tunnetiloja. Esimerkiksi voi ahdistus, voi itkustus. Toisaalta tässä etäännytetään itseä tunteesta, toisaalta yritetään purkaa oloa kiroilemalla. Olen bongannut muutamia kymmeniä tämän tyyppisiä kiroja enimmäkseen uuden sukupolven kielenkäytöstä.
Jari Tammen mukaan kiroilu kansainvälistyy ja suomen kirosanasto saa nykyisellään hyvin paljon vaikutteita englannin kielestä. Kiroiluun vaikuttaa Tammen mukaan myös 2010-luvun kohisten kasvava poliittinen korrektius.
– Pitää pysyä todella tarkkana sukupuolen, seksuaalisuuden, vammaisuuden tai etnisyyden kanssa. On todella paljon rasistisia kirosanoja, joita ei voi suositella missään olosuhteissa.
Vaikka poliittista korrektiutta voi pitää yleisesti hyvänä ilmiönä, Tammea harmittaa sen mukana tuleva tietynlainen tosikkous ja liika varovaisuus, se kun saattaa tukahduttaa jotain hyvää ja kaunista.
Toisaalta sekään ei saa Tammen varauksetonta hyväksyntää, että esimerkiksi Helsingin Sanomat on alkanut painaa kirosanoja sen sijaan, että verhoaisi ne asteriskeilla.
– Ne eivät mielestäni sovi asiatekstiin, vaikka kysymyksessä olisi suora sitaattikin. Alatyyliset ilmaukset voi kiertää.
Tammelta löytyy kirosanan ehdollistamiskurssi, jonka tarkoituksena on oppia käyttämään vahvojen sadatusten sijaan jotain miedompaa vaihtoehtoa tai kiertoilmausta.
– On mahdollista ehdollistua käyttämään mitä tahansa naurettavaakin sanaa pahan kirosanan sijaan, kun tarpeeksi harjoittelee. Kiroilu on kuitenkin joskus jopa kotoa opittu tapa, joten uusi parempi oppi pitää istuttaa monien toistojen myötä syvälle aivoihin.
Kirosana on konsentroitua kamaa
Joku kerää postimerkkejä tai perhosia, Jari Tammi kerää kirosanoja. 25 vuoden aikana niitä on kertynyt kuutisentuhatta.
– Olen jatkuvasti tuntosarvet ylhäällä ja bongailen uusia sanoja. Netissä moderaattori sensuroi pahat sanat pois, joten se on houkuttanut keksimään hauskoja kiertoilmauksia. Olen nimenomaan niiden perässä.
Kirosanat yhdistävät kätevästi Tammelle tärkeät tunteet, sanat ja kirjoittamisen.
– Niissä on sisäänrakennettuna tunne, aivan kuin tietty musikaalisuus ja runollisuus. Ne ovat kuin yksittäispakattuja oopperoita, hyvin konsentroituneita ilmauksia.
Tammi uskoo, että kiroilu säilyttää paikkansa tulevaisuudessakin.
– Jopa ruotsalaiset kiroilevat suomalaisia kirosanoja käyttäen. Ilmeisesti ne tuntuvat vahvemmilta, hän naurahtaa.
Tällä hetkellä Jari Tammi suosittelee näitä kirosanoja:
Krisses.
Hesus.
Jeebus.
Kaad.
Seitan.
Juustas.
Kraistler.
Rysses.
Kräp.
Joppajumai.
Mitä helkkaroidia?
Jessimandessikast.
No dzumalation.
Voi maisuus.
Ei morjens.
Pyyr ruppeme.
Kähmä ja kolaus!
Pararaira sentään!
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Täyttämätön tarhapöllö! Lotjauuno! Jesuiitta! − Pasi Heikura toimitti kirjan, jossa avataan Tintti-sarjakuvista tutun kapteeni Haddockin manausten taustoja
Hyvä elämäTintti-sarjakuvien piirtäjä Hergé halusi kapteenin kiroilevan kuin merimies, mutta koska sarjakuva ilmestyi aluksi konservatiivisen katolisen sanomalehden lastenliitteessä, joutui hän kehittelemään erikoisia voimasanoja.
