Yhteinen kirkkovaltuusto: Kannelmäen seurakuntatalo purettaneen
Kiinteistöjohtaja Kai Heinosen mukaan tulevaisuuden seurakuntakeskus olisi arkkitehtuuriltaan mahdollisimman samankaltainen kuin alkuperäinen, vuonna 1968 valmistunut rakennus.

Kiinteistöjohtaja Kai Heinosen mukaan tulevaisuuden seurakuntakeskus olisi arkkitehtuuriltaan mahdollisimman samankaltainen kuin alkuperäinen, vuonna 1968 valmistunut rakennus.

Yhteinen kirkkovaltuusto: Kannelmäen seurakuntatalo purettaneen

Lopullisen päätöksen vahvistaa vasta Kirkkohallitus. Itse Kannelmäen kirkko säilyy ennallaan.

Kannelmäen kirkon yhteyteen rakennettu kirkkoherranvirasto ja muut seurakuntatilat ovat tulleet elinkaarensa päähän. Peruskorjaaminen ei ole mahdollista, mutta koska Kannelmäen seurakuntakeskus on Kirkkohallituksen suojelukohde, sitä ei voida myöskään purkaa.

Helsingin seurakuntien yhteinen kirkkovaltuusto esittää nyt Kirkkohallitukselle, että tuo suojelu purettaisiin, jotta vanhan tilalle voitaisiin myöhemmin rakentaa uutta.

– Helsingin kaupungin kanssa on alustavasti puhuttu, että siihen voitaisiin rakentaa tilat päiväkodilla ja vanhusten palvelutalolle. Samassa yhteydessä olisivat myös tilat seurakunnan käyttöön, sanoo Helsingin seurakuntien kiinteistöjohtaja Kai Heinonen.

Kannelmäen seurakunnan kirkkoherran Sakari Enroldin mukaan itse kirkkotila on kunnossa, eikä siihen kajota.

– Ensi keväänä tosin tehdään ilmanvaihtoremontti, mutta muuten kirkko pysyy kyllä ennallaan, Enrold sanoo.

– Sen sijaan seurakuntakeskuksen sisäilmaongelmat ovat olleet erittäin pahoja. Remontoiminen ei silti tule kyseeseen, koska rakennuksen betonirakenteita on mahdoton muovata tämän ajan tarpeisiin. Siellä pitäisi vaihtaa putket, rakentaa uudelleen sähköt ja korjata ilmastointi, mutta tämä on osoittautunut mahdottomaksi, hän sanoo.

Aikataulu edennee niin, että Kirkkohallitus käsittelee suojelukohteen purkamisen tämän syksyn aikana, ja kun siitä on päätetty, vaadittava kaavamuutos vienee parisen vuotta.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi