Tapiolan kirkon peruskorjaus alkaa ensi keväänä – suunnittelu pohjautuu perhetaloidealle
Tapiolan kirkon peruskorjaus alkaa toukokuussa. Kirkkoherra Päivi Linnoisen mukaan kirkon sisäraitista ja kahvilasta tehdään niin mielenkiintoiset, että satunnaiset kävijät tulevat kirkkoon uudestaan.
Tapiolan kirkon peruskorjaus alkaa toukokuussa 2020 ja sen on tarkoitus valmistua jouluksi 2021. Seurakunnan toiminta siirtyy remontin ajaksi väistötiloihin, joista tiedotetaan tarkemmin myöhemmin.
Aarno Ruusuvuoren suunnittelema kirkko on rakennettu vuonna 1965. Laajassa peruskorjauksessa kunnostetaan niin rakenteita, kiinteistötekniikkaa kuin kirkon aluetta. Kirkkorakennus on suojeltu asemakaavalla niin ulkosivun kuin sisätilojen osalta, joten peruskorjauksessa kuullaan Espoon kaupunginmuseota.
Tapiolan seurakunnan keskeinen toiminnallinen tavoite peruskorjaushankkeessa on vahvistaa kirkkoa matalan kynnyksen kohtaamispaikkana. Suunnitelman mukaan kirkon aulan sisäraitista halutaan tehdä kulkuväylä avaamalla raitti ja kirkkorakennus myös Tapiolan keskustan suuntaan. Raitille rakennetaan kahvilatila ja muut kokoontumistilat kootaan sisäraitin ympärille.
– Suunnittelu pohjautuu perhetaloidealle. Kirkkokiinteistömme on Jumalan talo, jossa on tilaa ja toimintaa kaikenlaisille perheille ja kaikenikäisille perheenjäsenille. Ajattelussamme myös sinkut ovat perhe. Kirkon sisäraitista ja kahvilasta haluamme tehdä niin mielenkiintoisen, että satunnaisetkin kävijät haluavat tulla kirkolle uudestaan. Tilat sisustetaan kutsuviksi, kuvailee Tapiolan seurakunnan kirkkoherra Päivi Linnoinen.
Pyhyys, kodikkuus ja monikäyttöisyys
Hänen mukaansa peruskorjauksen keskeiset teemat ovat pyhyys, esteettisyys, kodikkuus ja monikäyttöisyys.
– Haluamme tehdä tilaa monenlaisille kohtaamisille. Peruskorjaus tuo seurakuntalaisille ja alueen ihmisille enemmän mahdollisuuksia käyttää kirkkoaan heille tärkeisiin kokoontumisiin, Linnoinen kertoo.
Kirkon tekniikka ja rakenteet korjataan perusteellisesti: julkisivut korjataan, ikkunat kunnostetaan, kattoikkunat uusitaan ja laajennusosan tiiviysvauriot korjataan. Rakennusten sokkeleiden kosteuseristystä parannetaan ja samalla uusitaan salaojitus.
Koska tekniset järjestelmät ovat käyttöikänsä päässä, lämmitys-, viemäri-, vesijohto- ja ilmanvaihtojärjestelmät pääsääntöisesti uusitaan. Myös tonttivesijohto uusitaan. Valaistusta ja akustiikkaa niin ikään parannetaan. Peruskorjaus suunnitellaan kestävän kehityksen periaattein niin, että ympäristö- ja elinkaarinäkökohdat, taloudellisuus sekä sosiaalisuus huomioidaan.
Peruskorjaus tuo seurakuntalaisille ja alueen ihmisille enemmän mahdollisuuksia käyttää kirkkoaan heille tärkeisiin kokoontumisiin.
Peruskorjaus toteutetaan projektiallianssina. Mallissa eri osapuolet sitoutuvat yhdessä sovittuihin tavoitteisiin ja kustannusraamiin, mikä auttaa kustannusten hallinnassa. Tapiolan kirkon peruskorjauksessa suunnittelijana on ryhmittymä, jossa on kolme toimijaa: AFKS (Architects Frondelius + Keppo + Salmenperä Ltd), Ideastructura Oy ja Granlund Oy. Peruskorjaushankkeen toteuttaa Peab Oy.
Peruskorjauksen enimmäiskustannukset ovat 16,3 miljoonaa euroa. Siihen sisältyy verot ja hankkeen riskivaraukset. Tapiolan kirkko laajuudeltaan 3226 kerrosneliömetriä.
Tontilla on kirkkorakennuksen lisäksi asuinrakennus ja toimistorakennus sekä uurnalehto, Tapiolan kirkkotarha. Kirkon tontilla sijaitsevat asuntorakennukset on rajattu hankkeen ulkopuolelle. Tapiolan kirkon edellinen laajempi peruskorjaus ja rakennuksen laajennus on tehty vuonna 1992, jolloin suunnittelusta vastasi Anna Ruusuvuori.
Kun kirkko on remontissa, ihmisiä kohdataan muualla
Tapiolan seurakunnassa on noin 23 000 jäsentä, mutta seurakunta pyrkii palvelemaan kaikkia alueen asukkaita, joita on noin 40 000. Työntekijöitä on noin viisikymmentä. Tapiolan seurakunnan lisäksi myös Espoon ruotsinkielinen seurakunta käyttää kirkon tiloja toiminnassaan.
– Tapiolan seurakunnan perustyö jatkuu korjauksen aikana Otaniemen kappelilla, Mankkaan seurakuntakodilla ja Laajalahden kerhotilassa ja väistötiloissa, jotka ovat vielä etsinnässä. Konfirmaatiomessu pidetään naapurikirkoissa, Linnoinen selvittää.
Hänen mukaansa peruskorjauksen aikana on luontevaa suunnata seurakunnan toimintaa ulospäin.
– Peruskorjausaika tarjoaa runsaasti tilaisuuksia kohdata ihmisiä kylällä, kauppakeskuksissa ja netissä.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Espoon seurakunnat kunnostuttaa rippileirien pitopaikkana tunnetun Velskolan kartanon
AjankohtaistaHilan leirikeskuksen toiminta päättyi viime syksynä, mikä lisää tarvetta jäljelle jääneisiin leirikeskuksiin.