Yli 20 miljoonaa ihmistä Afrikassa on hätäavun tarpeessa
Naisia kuivuudesta kärsivässä Somalimaan Gunburahassa.

Naisia kuivuudesta kärsivässä Somalimaan Gunburahassa.

Yli 20 miljoonaa ihmistä Afrikassa on hätäavun tarpeessa

YK:n arvion mukaan Afrikassa on meneillään pahin humanitaarinen kriisi sitten vuoden 1945.

Yli 20 miljoonaa ihmistä Jemenissä, Etelä-Sudanissa, Somaliassa ja Nigeriassa on kiireellisen ruoka-avun tarpeessa. Kirkon Ulkomaanapu jakaa ruokaa ja juomavettä Etelä-Sudanissa ja Somaliassa sekä Keniassa, jota kuivuudesta aiheutuva nälänhätä myös uhkaa. Etelä-Sudaniin on jo julistettu nälänhätä. Somaliassa tilannetta pahentaa koleraepidemia.

– Näissä maissa on jo pitkään ollut kroonista kuivuutta ja jo viime vuonna oli selviä merkkejä kriisistä. Varsinkin Etelä-Sudanissa ja Somaliassa kuivuustilanne on jo aiemmin otettu huomioon ohjelmissamme. Niihin on sisältynyt ruokaturvaa ja paluumuuttajien tukemista, kertoo humanitaarisen avun päällikkö Eija Alajarva Kirkon Ulkomaanavusta.

– Etelä-Sudanissa konfliktit ja levottomuudet pahentavat tilannetta. Sieltä on lähtenyt sisällissodan vuoksi paljon pakolaisia Ugandaan, koska heillä ei ole elämisen mahdollisuuksia. Joillakin alueilla ihmiset ovat saarroksissa ja maanviljely on mahdotonta.

Alajarva arvioi, että juuri Etelä-Sudanin tilanne on kaikkein vaikein. Joillekin alueille apua on hankalaa saada perille, ja ihmisiä on alkanut kuolla nälkään. YK:n arvion mukaan nälkäkuolema uhkaa siellä tällä hetkellä jo 100 000 ihmistä ja miljoona on nälänhädän partaalla. Aliravitsemuksesta kärsii 270 000 lasta. Kaiken kaikkiaan hätäavun tarpeessa on viisi miljoonaa eteläsudanilaista.

Kirkon Ulkomaanapu päätti helmikuussa ohjata katastrofirahastostaan 150 000 euroa Etelä-Sudanin, Somalian ja Kenian ruoka-apuun.

– Tuolla 150 000 eurolla pystytään antamaan hätäapua noin 60 000 hengelle 1–2 viikon ajan, Alajarva kertoo.

Hänen mukaansa avustussummaa on tarkoitus kasvattaa lähiaikoina. Hän toteaa, että jo nyt jokaisessa maassa tarvittaisiin satoja tuhansia euroja ja lähitulevaisuudessa avuntarve tulee olemaan vieläkin suurempi.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää: