Kuvitus Erkki Toukolehto.
”Elämä on rankkaa, ja sitä on riittävästi ennen kuin täältä pääsee pois” – Opettaisiko Jeesuksen kärsimyksiin eläytyminen myötätuntoa toisia kohtaan?
Kokenut retriittien vetäjä Pekka Y. Hiltunen ohjaa katsomaan tunteita, joita Jeesuksen kärsimys, kuolema ja ylösnousemus herättävät.
Illallinen, jossa on luopumisen ja jäähyväisten tuntua – ja aavistus siitä, että yksi lähipiiristä on petturi ja toinen pelkuri.
Yö, jona kuolemantuska painaa. Parhaista ystävistä ei ole lohduttajiksi, sillä he nukkuvat.
Väkijoukon kiihtyvä raivo, väärät syytökset, sotilaiden julma pilkka ja sadistinen väkivalta. Lopulta pitkä ja piinallinen kuolema. Jumalakin on hylännyt.
Jos Jeesuksen viimeisistä päivistä kertovia evankeliumitekstejä lukee eläytyen, huomaa pian olevansa tummissa syövereissä. Jeesus tuli petetyksi, väärinymmärretyksi ja hylätyksi äärimmäisellä tavalla, mutta samoja tunteita pienemmässä mittakaavassa on luultavasti jokainen meistä kokenut – ja myös aiheuttanut muille.
– Jeesuksen kärsimyksestä kertovia raamatuntekstejä voisi tarkastella kolmesta näkökulmasta. Ensinnäkin voi miettiä, miten Jeesuksen kärsimys heijastaa omaa kärsimystäni ja yksinäisyyttäni. Seuraavaksi voisi miettiä, miten itse olen omalla toiminnallani mahdollisesti aiheuttanut samaa muille. Kolmanneksi kiinnitetään huomio Jeesukseen ja katsotaan, mitä hän tekee, ehdottaa Pekka Y. Hiltunen.
Hiltunen on eläkkeellä oleva uskontodialogin asiantuntija. Hän on myös hengellinen ohjaaja, joka tosin mieluummin kutsuu itseään maallikoksi ja kanssakulkijaksi.
– Jeesus tuo minut toisen ihmisen rinnalle. Hän tekee meistä lähimmäisiä itselleen ja toisillemme. Kun Jumala kerran suostuu minun lähimmäisekseni, kenet minä voisin sulkea ulkopuolelle?
Kaikkein pilaantuneintakaan ihmistä ei heitettäisi pois.
Hiltusen kysymys on retorinen, mutta hiljaisen viikon evankeliumiteksteistä tulee heti mieleen ainakin yksi ulossuljettu tai ehkä itsensä ulossulkenut: Juudas, joka kavalsi Jeesuksen. Itsensä tuominneena ja syyllisyytensä ahdistamana hän päätyi lopulta itsemurhaan.
– Niin. Olisiko hän voinut vielä katua ja tulla muiden joukkoon? Jeesus sanoi ristillä: ”Isä, anna heille anteeksi. He eivät tiedä, mitä tekevät.” Olisiko hän voinut sanoa saman Juudaksestakin? Hiltunen miettii.
Lopulta hän vastaa omaan kysymykseensä:
– Kaikkein pilaantuneintakaan ihmistä ei heitettäisi pois.
Hylätyksi tuleminen ja osattomaksi jääminen ovat Hiltusen mukaan monen kokemuksia. Hän miettii, että ehkä meissä edelleen on samaa kovasydämisyyttä, itsekkyyttä ja pinnallisuutta kuin teini-ikäisinä, jolloin ystävän tai seurustelukumppanin saattoi jättää hetken mielijohteesta, toisen tuskaa tajuamatta.
– Emme me oikein jaksa lähimmäistämme rakastaa.
Jokainen lukee evankeliumista omaa tarinaansa
Jos kärsimyskertomuksen henkilöistä pitäisi nimetä yksi, johon samastuu, Pekka Y. Hiltuselle se olisi hänen kaimansa Pietari, joka tiukan paikan tullen kielsi tuntevansa Jeesusta. Toisaalta Hiltunen ei löydä itsestään Pietarin esillä olemisen halua. Ehkä hän sittenkin olisi Tuomas, opetuslapsi, joka ei uskonut Jeesuksen ylösnousemukseen ennen kuin sai koskea tämän haavoja.
Enemmän Hiltunen kuitenkin on kertomukseen uppoutuessaankin oma itsensä. Joissakin kohdissa hän kokee osattomuutta, joissakin taas on helpottunut nähdessään, että Jeesus jaksaa käydä läpi koko matkan.
Ajattelen, että evankeliumi on kertomus minusta.
– Sen tähden minullakin on mahdollisuus päästä hänen seuraansa. Jokainen meistä lukee evankeliumista omaa tarinaansa. Tutkimme sitä siinä syvyydessä, missä kulloinkin kuljemme. Ei meistä kukaan ole perillä, eikä kukaan ihan alussakaan. Ajattelen, että evankeliumi on kertomus minusta. Mutta tällä ajatuksella on alkanut olla merkitystä minulle vasta nyt yli seitsemänkymppisenä, Hiltunen sanoo.
– Elämä on rankkaa, ja sitä on riittävästi ennen kuin täältä pääsee pois. Vanhemmiten, kun on tullut kaikkia vaivoja, tajuaa, ettei tämä tästä enää helpommaksi tule. Mutta tajuaa myös, ettei Jumalan rakkaus tähän lopu. Se on syvempää kuin kaikki tämä paska, mitä joudun kokemaan tai mitä aiheutan muille.
Pekka Y. Hiltunen on perehtynyt ignatiaaniseen meditaatioon, jossa keskeistä on eläytyvä Raamatun lukeminen. Kuva Antti Rintala.
Hiltunen huokaa, että ihminen oppii äärettömän hitaasti. Jos Jeesuksen kärsimykseen eläytyminen voisi jotakin opettaa, niin myötätuntoa.
– Tunnen myötätuntoa Jeesusta kohtaan. Sitten näen, että sen, mitä hän teki, hän teki myötätunnosta meitä kohtaan. Jospa sen kokeminen opettaisi tuomitsemattomuutta, myötäkärsimistä ja kykyä ottaa toinen vastaan.
Jeesus taisteli loppuun asti
Eläytyvä Raamatun lukeminen on keskeistä ignatiaanisessa meditaatiossa, jossa Jeesuksen elämän tapahtumiin mennään sisälle eräänlaisen mielikuvaharjoittelun avulla, kaikkia aisteja käyttäen.
Pekka Y. Hiltunen on ohjannut ignatiaanista meditaatiota ja useita ignatiaanisia retriittejä. Hän tietää, että luettu raamatunteksti ei aina kosketa tai liikuta.
Itseään ei pidä tuomita tunteista, joita teksti herättää – tai ei herätä.
– Jos jotakin raamatunkohtaa lukiessaan kysyy itseltään, miltä kertomus vaikuttaa, ja vastaa ”ei miltään”, on sekin hyvä vastaus.
– Itseään ei pidä tuomita tunteista, joita teksti herättää – tai ei herätä. Kannattaa vain levollisesti tunnistaa ja tunnustaa, jos jokin teksti, esimerkiksi tämä pääsiäiskertomus, tuntuu etäiseltä tai vieraalta. Jos jaksaa olla siinä, saattaa saada jonkun vihjeen siitä, miksi teksti tuntuu vieraalta. Omasta itsestä paljastuu jotakin.
Joskus taas teksti voi tuntua liian rankalta. Voi olla, että omassa elämässä on tilanne, jonka takia esimerkiksi kärsimykseen tai vaikeisiin tunteisiin eläytyminen tuntuu tukalalta. Hiltusen mielestä silloin täytyy vain hyväksyä, että tätä en jaksa nyt käsitellä.
– Taitava retriitinohjaaja sanoisi, että älä tee mitään. Lähde vaikka ulos.
Hiltunen lisää, että vaikka Jeesuksen kärsimyksen tarkastelu saattaa tuntua raskaalta, se antaa myös toivoa: Jeesus taisteli loppuun asti ja hänen kanssaan minäkin.
Ylösnousemus ei taivu rautalankamalliksi
Evankeliumien kertomukset eivät pääty tuskaan, kuolemaan ja suruun. Se, mikä ihmisenä olemisessa on väistämätöntä, ei olekaan loppu.
Ylösnousemuskertomuksesta avautuu ovi toiseen ulottuvuuteen, tavallisesta taivaalliseen.
Jeesuksen ylösnousemuksesta kerrotaan evankeliumeissa erilaisia versioita. Pekka Y. Hiltunen huomauttaa, ettei niistä oikein saa harmonisoitua kuvaa siitä, mitä on tapahtunut: naisia tulee ja menee, Jeesus ilmestyy milloin missäkin ja kenellekin. Tapahtumat eivät taivu rautalankamalliksi.
– Minusta on aika onnellista, että uskoessani ylösnousemukseen en usko seikkaperäiseen tarinaan, jossa kerrottaisiin, kuinka kaikki tapahtuu – kuinka monta siipeä on enkeleillä tai kuinka monta porrasta pitää nousta taivaan portille päästäkseen.
– Ylösnousemuskertomuksesta avautuu ovi toiseen ulottuvuuteen, tavallisesta taivaalliseen. Ovi on avattu, mutta me emme kulje siitä vielä sisälle.
Haudalle tulevien naisten ja myöhemmin opetuslasten tunteet ailahtelevat laidasta laitaan: on säikähdystä, pelkoa, järkytystä, epäuskoa, ihmetystä, riemua ja uskoa. Hiltusen mielestä samanlaisia tunteita käy myös lukija läpi.
– Pelon ja ilon tunteet heijastavat sitä, mitä minulle tapahtuu avoimesta ovesta tulevassa valossa. Sanat hajoavat, ne eivät oikein riitä sen kuvaamiseen.
Pohdittavaa Jeesuksen kärsimystä katsellessa
Pekka Y. Hiltunen ehdottaa muutamaa kysymystä, joita evankeliumien kärsimyskertomuksia lukiessa voisi miettiä. Hän huomauttaa, että kaikkia kysymyksiä ei kukaan jaksa käsitellä samalla kertaa, joten kannattaa valita vain yksi tai kaksi.
• Onko sinun helppo tuntea surua ja myötätuntoa Jeesuksen kärsimyksistä? Tunnistatko niissä omaa kärsimystäsi? Vai tunnetko etäisyyttä kertomuksen tapahtumiin?
• Oletko joskus kokenut olevasi ihmisten ja Jumalan hylkäämä, aivan yksin pimeässä? Huomaatko Jeesuksen vierelläsi? Väheksyykö hän sinun tuskaasi vai jakaako hän sen kanssasi?
• Havaitsetko Jeesuksen kärsimystä ajatellessasi oman taipumuksesi välttää kärsimystä tai vastakkainasettelua? Onko sinulla taipumusta sellaiseen?
• Tekeekö Jeesuksen viimeisten päivien mietiskely sinut tietoiseksi maailman epäoikeudenmukaisuudesta? Miten sitä käsittelet?
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Poikansa menettänyt Lari Launonen kokee surun moraaliseksi velvollisuudekseen ja haluaa tietoisesti viljellä sitä
HengellisyysKolmivuotiaan poikansa kuoltua Lari Launonen tunsi helpotusta, tarpeettomuutta ja haikeutta. Suruaan hän piti pinnallisena.
