Jo varhaiset kristityt huomasivat, että erämaassakaan ei pääse pakoon tunteitaan, mutta niiden hallitsemista voi harjoitella
Erämaaisät pitivät häiritseviä mielensisältöjä demonien aiheuttamina ja taistelivat niitä vastaan keskittymällä nykyhetkeen, kertoo teologian tohtori Joona Salminen.
Tätä voisi jo pitää suuren luokan ihmiskokeena: ripotellaan valtava määrä ihmisiä autiomaahan ankariin olosuhteisiin ja yksinäisyyteen. Katsotaan, mitä tapahtuu, kun he vuosien ajan – monet heistä koko loppuelämänsä – karsivat ärsykkeet, mukavuudet ja ihmiskontaktit minimiin ja keskittyvät yksinkertaisiin askareisiin ja ennen kaikkea rukoukseen.
200-luvun lopulta alkaen Egyptin, Palestiinan ja Syyrian erämaissa eli miehiä ja naisia, jotka tekivät juuri niin. He olivat halunneet vetäytyä pois maailmasta ja sen houkutuksista ja omistautua taivaan tavoittelulle. Näiden erämaaisien ja -äitien kilvoitteluun kuului myös omien tunteiden, mielenliikkeiden ja halujen tarkkailu ja niiden hallitseminen.
”Kilvoitelkaamme, ettei viha tyrannin tavoin hallitsisi meitä eivätkä intohimot pitäisi meitä vallassaan”, neuvoi yksi heistä, Antonios Suuri veljiään noin 1700 vuotta sitten.
– Maalliset siteet katkaisemalla pyrittiin ihannetilaan, jossa tunteilla ei olisi valtaa. Tällaisten käsitysten taustalla vaikuttivat antiikin filosofikoulut, erityisesti stoalaisuus, kertoo Joona Salminen. Hän on systemaattisen teologian yliopistonlehtori Itä-Suomen yliopistossa ja on tutkinut erityisesti varhaista kristillisyyttä.
– Iso kysymys on, voiko tunteista päästä kokonaan eroon niin kuin stoalaiset ajattelivat vai pitäisikö tyytyä vain hallitsemaan ja moderoimaan niitä. Tätä jälkimmäistä kantaa edustivat platonistit, jotka ajattelivat, että sielun järjellisten osien kuuluu kontrolloida sielun alemmista osista nousevia impulsseja.
Koska tunteet voivat olla hyvin intensiivisiä, ihminen helposti tekee niiden vallassa hätiköityjä tai vääriä johtopäätöksiä.
Antiikin aikana tunteiden ajateltiin olevan sielussa tapahtuvia liikutuksia. Niihin liittyi usein jonkinlainen fyysinen tuntemus tai muutos ja sen perusteella syntynyt arvio tai toimintasuositus. Tunteet voivat olla miellyttäviä tai epämiellyttäviä, haluttavia tai vältettäviä.
– Monet ajattelivat myös, että tunteilla oli jonkinlainen esiaste, joka tavallaan valmisti itse tunnetta. Edistyneimmät osasivat hallita tunteitaan niin, että he eivät lähteneet mukaan siihen varsinaiseen tunteeseen. Koska tunteet voivat olla hyvin intensiivisiä, ihminen helposti tekee niiden vallassa hätiköityjä tai vääriä johtopäätöksiä, Joona Salminen sanoo.
Luostarielämässä tunteiden katsottiin vievän kilvoittelijaa syrjään hengellisistä päämääristä. Siksi suosittiin vakautta, tunteiden hallintaa ja toiminnan perustamista harkintaan eikä mielijohteisiin.
Käsitys tunteista oli siis varsin toisenlainen kuin nykyisin. Salminen arvioi, että nykyisin tunteita pidetään tärkeinä ja usein lähtökohtaisesti oikeina. Ajatellaan myös, että ihminen voi tunteensa tunnistamalla oppia tuntemaan itseään.
Nälkää, yksinäisyyttä ja kuolemanpelkoa
Erämaahan vetäytynyt kilvoittelija sai yleensä pian huomata, etteivät maalliseen elämään liittyneet halut ja huolet olleetkaan jääneet taakse. Päinvastoin: kun kaikenlaiset virikkeet ja hälinä kaikkosivat ympäriltä, mieli alkoi tuottaa niitä itse. Menneisyyden tapahtumat ja niiden herättämät tunteet nousivat pintaan.
– Erämaaisät ovat kirjoittaneet paljon varsinkin surusta ja vihasta. Heidän mieltään saattoivat kalvaa myös entisen elämän nautinnot. On todella vaikea pysyä sellaisessa mielentilassa, että olisi onnellinen siitä, mitä juuri nyt on, ja keskittyisi vain siihen, Joona Salminen sanoo.
Joona Salminen on tutkinut erityisesti varhaista kristillisyyttä.
Erämaassa oli omat huolensa, jotka liittyivät yhteisössä elämisen jännitteisiin. Itseään ei päässyt pakoon, mutta ei myöskään ihmissuhteiden ongelmia ja hankauksia. Kun samojen ihmisten kanssa oli läheisissä tekemisissä vuodesta toiseen, pienetkin asiat toisten käytöksessä saattoivat ärsyttää ja suututtaa.
– Ja kilvoitteluhan ei hirveästi edisty, jos pikkumaisesti keskittyy vahtimaan muiden tekemisiä.
Suurinta vapautta oli se, kun erilaiset tunteet, muistot ja muut eivät enää häirinneet.
Salmisen mukaan monista erämaaisien teksteistä on luettavissa myös pelkoa sairastumisesta, vanhenemisesta ja siitä, mitä kuoleman jälkeen tapahtuu.
– Kun puhutaan tunteiden hallinnasta, taustalta voikin löytyä hyvin käytännöllisiä asioita: nälkää, väsymystä, sairautta, kuolemanpelkoa ja yksinäisyyttä. Ohjaajat sitten rauhoittelivat, että käy kuinka käy. Että jos elää maallisten huolien vallassa, niin se nyt ei ainakaan auta kilvoittelussa.
– Suurinta vapautta erämaaisille oli se, kun erilaiset tunteet, muistot ja muut eivät enää häirinneet vaan saattoi nauttia Jumalan läsnäolosta.
Demonit harhauttivat pois nykyhetkestä
Joona Salmisen mukaan monesti ajatellaan, että luostarielämässä vaikeimpia ovat erilaiset ruumiin nautintoihin – syömiseen, juomiseen ja seksiin – liittyvät kiusaukset. Paastoaminen ja seksuaalinen pidättäytyminen ovat kuitenkin askeesin tiellä vasta ensimmäisiä askelia. Pidempään ja kovemmin joutuu tekemään töitä surun ja vihan kaltaisten tunteiden kanssa.
Erilaisia häiritseviä mielensisältöjä pidettiin demonien aiheuttamina. Erämaaisistä esimerkiksi Evagrios Pontoslainen katsoi, että yksi demoni oli erikoistunut ylpeyteen, yksi murehtimiseen, yksi syömisen houkutuksiin, yksi vihaan ja niin edelleen.
Erämaaisien opetukset voivat toimia kuin peilinä, jonka avulla omaa elämää, arvoja ja valintoja voi tarkastella.
Demonien aikaansaannosta oli, että kilvoittelija harhautui pois nykyhetkestä. Vastalääke oli keskittyä siihen, mitä juuri sillä hetkellä on tekemässä eikä ajatella mitään muuta. Jo tuohon aikaan siis tajuttiin, etteivät multitaskaaminen ja liian monet ärsykkeet ole meille hyväksi. Ihminen pystyy kunnolla keskittymään vain yhteen asiaan kerrallaan.
– Jos siis haluat keskittyä rukoukseen, älä yritä tehdä sitä metromatkan aikana vaan etsi itsellesi jokin rauhallinen paikka, voisi olla erämaaisien neuvo meille, Salminen sanoo.
Hengellisiä huippu-urheilijoita
Jos erämaaisiltä haluaisi nykypäivänä ottaa opiksi jotakin, se voisi Joona Salmisen mielestä olla asenne, jossa ei kiinnytä turhaan materiaan.
– Sekä yksilöinä että yhteisöinä varmasti hyötyisimme, jos emme haluaisi niin paljon kaikkea. Ja se olisi ympäristönkin kannalta parempi.
– Erämaaisien opetukset voivat toimia kuin peilinä, jonka avulla omaa elämää, arvoja ja valintoja voi tarkastella. Kyllähän niissä kuuluu jonkinlainen toisen maailman ääni. Heidän omistautumistaan voi ihailla ja ihmetellä – he ovat kuin hengellisiä huippu-urheilijoita. Ei niin ankara elämä silloinkaan ollut kaikkia varten.
Luterilaisuudessa ajatellaan, että vaikka kuinka harjoittelisit, olet aina syntinen.
Erämaaisien kilvoittelun lähtökohtana oli se, että ihminen tekee pelastuksensa eteen voitavansa ja Jumala hoitaa loput. Se on Salmisen mukaan inhimillinen ja järkeenkäyvä ajatus. Luterilaisesta näkökulmasta se on kuitenkin hankala.
– Luterilaisuudessa ajatellaan, että vaikka kuinka harjoittelisit, olet aina syntinen. Jumala antaa uskon kenelle antaa ja joskus kasvattaa ihmistä kauheidenkin elämäntapahtumien kautta. Siksi luterilaista teologiaa on usein pidetty ongelmallisena alustana varsinkin ruumiilliselle kilvoittelulle ja askeesille, jossa vetäydytään yhteiskunnasta.
Toisaalta erämaaisien hengellisyydessä on sellaista vakavuutta, joka Salmisen mielestä sopisi esimerkiksi luterilaisten virsien ja hartauskirjallisuuden tunnemaastoon.
– Erämaaisät puhuivat kyynelten lahjasta. Kyse oli siitä, että ymmärtää maailman tuskan ja ahdistuksen ja oman paikkansa siinä.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Lähi-idän erämaissa kävi vilske, kun varhaiset kristityt erakot tavoittelivat täydellisyyttä
HengellisyysEnsimmäisinä kristillisinä vuosisatoina kilvoitelleet erämaan viisaat olivat oman aikansa hengellisiä ohjaajia.
