null ”En koskaan ajatellut, että kirkossakin voitaisiin järjestää conia” – Rekolan kirkon ReCon-tapahtumassa nähtiin cosplayta ja kimonoita

Iaia myy tapahtumissa itsetekemiään taideteoksia ja anime-figuureita.

Iaia myy tapahtumissa itsetekemiään taideteoksia ja anime-figuureita.

Hyvä elämä

”En koskaan ajatellut, että kirkossakin voitaisiin järjestää conia” – Rekolan kirkon ReCon-tapahtumassa nähtiin cosplayta ja kimonoita

Rekolan kirkolla järjestettiin maksuton tapahtuma, jossa kävijät pääsivät tutustumaan japanilaiseen kulttuuriin ja kohtaamaan samanhenkisiä ihmisiä.

Värikkäitä, moniosaisia pukuja, yksityiskohtaisia peruukkeja ja hyväntuulisia ihmisiä. Tätä kaikkea tulee vastaan Rekolan kirkon aulassa sunnuntain ReCon2024-tapahtumassa. Tapahtuma keskittyy japanilaiseen kulttuuriin, ja se pidetään samaan aikaan Japanissa juhlittavan Tanabata-juhlan, eli tähtijuhlan, kanssa. Paikalla on noin 400 ihmistä.

– Täällä on ollut oikein hyvä tunnelma. Oli ihana nähdä, että ihmisiä oli paikalla heti kun ovet avautuivat. Tilausta tällaiselle tapahtumalle selvästikin tällä alueella on, tapahtuman tuottaja Aada Harju kertoo.

Perinteisesti Tanabata-juhlassa on bambuisia toivomuspuita, joihin ripustetaan paperiliuskoja, Tanzakuita. Tanzakuun voi kirjoittaa oman toiveensa, jonka haluaisi käyvän toteen. Myös Rekolan kirkkosalissa on toivomuspuu, johon osallistujat kävivät kirjoittamassa sekä toiveitaan että rukousaiheitaan.

Tapahtumassa on luentoja esimerkiksi mangasta, cosplaysta ja animesta. Manga on japania ja tarkoittaa sarjakuvaa tai sutaistua kuvaa. Länsimaissa se on vakiintunut tarkoittamaan japanilaista sarjakuvaa, jota luetaan oikealta vasemmalle. Ominaista mangalle ovat hahmojen suuret silmät ja liioitellut mittasuhteet.

Animella tarkoitetaan japanilaista animaatiota. Tunnettuja anime-elokuvia ovat esimerkiksi Studio Ghiblin Naapurini Totoro ja Henkien kätkemä, tunnettuja animesarjoja taas ovat esimerkiksi One Piece ja Dragon Ball.

Cosplay taas koostuu sanoista costume play, eli vapaasti suomennettuna asuilla leikkiminen. Se tarkoittaa pukeutumista erilaisiksi manga-, anime-, peli-, tai elokuvahahmoiksi. Harrastajat ompelevat ja tuunaavat cosplay-asuja itse, mutta myös nettikaupoista löytää asuja, peruukkeja ja asusteita.

Cosplay tuo harrastajille yhteisöllisyyttä

Merlin, 22, ja Dio, 20, ovat löytäneet tapahtumaan Instagramin kautta. He ovat pukeutuneet Final Fantasy -pelisarjan hahmoiksi, Sephirothiksi ja Aerithiksi. Peruukit on tilattu netistä ja myöhemmin muokattu pelin hahmoja muistuttavaksi, asut rakentuivat oman vaatekaapin perusvaatteista. Cosplay merkitsee Merlinille performanssitaidetta. Tapahtumissa yhteisöllisyys on tärkeässä roolissa. Dion mukaan he ovat tutustuneet uusiin ihmisiin harrastuksensa kautta.

Merlin (vas.) ja Dio (oik.) ottivat toisistaan kuvia kuvaustaustaa vasten. Heidän asunsa ovat saaneet inspiraationsa Final Fantasy -pelistä.

Merlin (vas.) ja Dio (oik.) ottivat toisistaan kuvia kuvaustaustaa vasten. Heidän asunsa ovat saaneet inspiraationsa Final Fantasy -pelistä.

Reconissa on taidekuja, jossa on erilaisia animeteemaisia kojuja. Kojuilla myydään maalauksia, koruja, tarroja, avaimenperiä sekä hahmojen figuureita. Järvenpääläinen Isla, tai Iaia, 19, on tehnyt itse kojussaan myymänsä tuotteet. Toiminta yhdistää hänelle harrastuksen ja työn.

Iaia tekee erilaisia taideteoksia ja tuotteita sarjoista ja peleistä. Osa on tehty akvarelliväreillä vesiväripaperille, osa on tehty digitaalisesti ja tulostettu. Hän tutustui mangaan ala-asteella, jonka myötä kiinnostus kulttuuriin syttyi. Hänestä parasta tapahtumissa on ilmapiiri, sillä ympärillä on paljon ihmisiä, jotka pitävät samoista asioista.

– Joillain sarjoilla saattaa olla pieni fanikunta, mutta tällaisista tapahtumista voi löytää ihmisiä, jotka ovat kiinnostuneita juuri samoista aiheista. Se todella yhdistää, hän kertoo.

Rekolan kirkon tiloissa on myös Kotae Express Maid Cafe -kahvila, joita löytää Japanista. Tällaisessa kahvilassa tarjoilijat pukeutuvat sisäkköasuihin ja kohtelevat asiakkaita kuin isäntäväkeä. Kahvilaan on jonoa lähes koko tapahtuman ajan, ja jonottajat ohjataan pöytiin henkilökohtaisesti. Kun asiakas tilaa listalta esimerkiksi Meido-donitsin, lausuu työntekijä ruokaloitsun, jotta annos maistuisi vielä entistäkin paremmalta.

Tarjoilijat voivat pelata kahvilassa asiakkaan kanssa erilaisia lautapelejä. Kahvilan työntekijä Nimu, 30, pelaa Vepsun, 29, kanssa darake-peliä. Peli on alun perin tarkoitettu opettamaan pienille lapsille syömäpuikkojen käyttöä. Puikoilla kerätään pieniä hahmoja, tässä tapauksessa pandoja ja asetetaan renkaan päälle vuorotellen.

Tampereella järjestetään vuosittain Suomen suurin roolipeli- ja animetapahtuma Tracon, jossa on kävijöitä noin 7 500. ReConin viestintävastaava Eija Harju kuitenkin huomauttaa, että pieniä, maksuttomia ja matalan kynnyksen tapahtumia nuorille harrastajille ei ole Suomessa tarpeeksi.

– Siksi halusimme tehdä tapahtuman, joka sopii myös aloittelijoille. Harrastajien lisäksi myös vanhemmat pääsevät kärryille siitä, mistä on kyse, ja ReConissa avaamme näitä teemoja ihan ruohonjuuritasolta alkaen, Harju sanoo.

Janica Dauksch, Eija Harju ja Aada Harju ovat olleet järjestämässä ReCon-tapahtumaa. Janica Dauksch (vas.) ja Aada Harju (oik.) ovat tehneet asunsa itse. He ovat pukeutuneet Inuyasha-sarjan hahmoiksi Inuyashaksi ja Kikyoksi.

Janica Dauksch, Eija Harju ja Aada Harju ovat olleet järjestämässä ReCon-tapahtumaa. Janica Dauksch (vas.) ja Aada Harju (oik.) ovat tehneet asunsa itse. He ovat pukeutuneet Inuyasha-sarjan hahmoiksi Inuyashaksi ja Kikyoksi.

Con-tapahtuma kirkossa

Karaokehuoneessa kuhisee. Ihmiset selaavat kukin vuorollaan paksua nivaskaa, joka on täynnä japanilaista musiikkia. Valikoimasta löytyy sarjojen, elokuvien ja pelien tunnusmusiikkia. Espoolainen Teemu, 23, on pukeutunut Sword Art Online -sarjan päähenkilöksi, Kiritoksi. Rekolan ReCon on viidestoista cosplay- ja animetapahtuma, johon hän on osallistunut. Kirito-asun Teemu on hankkinut netistä. Riippuen asusta, peruukista, tulleista ja postimaksuista, asukokonaisuudesta voi joutua toisinaan pulittamaan jopa parisataa euroa.

– En koskaan ajatellut, että kirkossakin voitaisiin järjestää conia, vaikka tällaisia pienempiä tapahtumia onkin järjestetty aiemmin, Teemu sanoo.

Ihmiset kehuvat toistensa asujen yksityiskohtia. Osa on saapunut paikalle kaverinsa, osa vanhempansa kanssa. Jotkut ovat tulleet tapahtumaan yksin.

Seuraavaksi vuorossa on Ikebana-kukkataiteen opastusta. Ikebana tarkoittaa elävää kukkaa. Kukka-asetelmia tehdään Japanissa eri tiloihin, ja niiden kautta harjoitetaan elämän viisautta ja harmoniaa. Ikebana-perinteessä asetelman kauneus tulee runsauden puutteesta: kun kukka-asetelma on niukempi, on katsojan helpompi kiinnittää huomioita sen yksityiskohtiin.

Henri Järvinen tekee Ikebana-asetelmaa yleisölle.

Henri Järvinen tekee Ikebana-asetelmaa yleisölle.

– Ikebana on keskeinen osa japanilaista kulttuuria, niin kuin suomalaisille sauna. Kukkataidetta arvostetaan Japanissa paljon ja sillä on pitkät perinteet, Ikebana-opettaja Henri Järvinen kertoo.

Kirkolla pääsee tapahtuman ajan nauttimaan myös mangakirjastosta, kimononäyttelystä ja hiljentymispolusta. Tapahtuma päättyy japaninkieliseen messuun, jonka toimittaa pappi Seppo Paulasaari. Tällainen messu on tiettävästi maailman ensimmäinen laatuaan. Paulasaari halusi järjestää japanilaistyylisen messun ja rakentaa sen ympärille tapahtuman, johon saataisiin myös cosplayta ja aasialaista kulttuuria.

Messun jälkeen Unreality-kuoro esiintyy kirkkosalissa ja laulaa elokuva-, peli- ja animaatiomusiikkia. Kuoron ohjelmistoon kuuluu esimerkiksi Pokémon-sarjan tunnussävelmä.

Tapahtuman tuottajan Aada Harjun mielestä on hienoa, että kirkko lähti tekemään tapahtumaa ja huomioi nuorten kiinnostuksen kohteet.

– Anime, cosplay ja manga ovat tällä hetkellä tosi suuria hittejä. On todella kiva, että kirkossa osataan lähteä mukaan, joustaa ja mukautua, Harju toteaa.

Korjattu 11.7. klo 9.15 tapahtuman kävijämäärä 300:sta 400:ään.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.