Hilkka: Sähkölaudat, nuo katujen punkit, näyttävät miten vähän välitämme toisistamme
Jokainen huomautus sähkölautojen väärinkäytöstä nostaa someraivon, joka näyttää ihmisen huonoimman puolen.
Niiden piti olla ”urbaania, ekologista mikroliikennettä” joka korvaisi autoilun, helpottaisi joukkoliikennettä ja edistäisi terveyttä. Sen sijaan sähkölaudat rötköttävät pitkittäin ja poikittain, uhkaavat kävelijöiden henkeä ja terveyttä, rumentavat maisemaa ja osoittavat selvästi, miten vähän välitämme toisistamme.
Päättäjät eivät ole saaneet kuriin näitä kulkuvälineitä, jotka ovat nykyisellään yhtä tarpeettomia kaduilla kuin punkit ovat heinikossa. He vetoavat veltosti elinkeinovapauteen, haikailevat entisten järjestyssääntöjen perään, piirustelevat parkkiruutuja, joita kukaan ei käytä ja virittelevät mahoiksi osoittautuneita sopimuksia lautafirmojen kanssa.
Sähkölautailun puolteet ovat osoittautuneet yhtä huteroiksi kuin väline itse. Julkisivu- ja turistilautakunnat kiillottavat pää hiessä kaupunkibrändiä samalla kun kimeän väriset härpäkkeet pilaavat jugend-kadun idyllin ja viruvat ruostuen meressä ja suihkulähteissä.
Miten kummassa kulttuurikaupungit maailmalla ovatkin onnistuneet tehokkaasti rajoittamaan tai tyystin kieltämään nämä härpäkkeet?
Kansanterveys tuskin on kohentunut – vai onko joku nähnyt jonkun potkuttelevan sähkö”potku”lautaa – eikä skuutti ole korvannut yksityis- tai taksiautoilua. Kapineiden valmistuksen ja keräilyn ympäristöystävällisyydenkin laita on niin ja näin.
Miten kummassa kulttuurikaupungit maailmalla ovatkin onnistuneet tehokkaasti rajoittamaan tai tyystin kieltämään nämä härpäkkeet, kulkemisen ja kansanterveyden siellä vahingoittumatta? Miten pitkään helsinkiläisten veronmaksajien kärsivällisyys riittää rahoittamaan satojen kännissä kaatuilleiden skuuttaajien paikkuuta terveyskeskuksista vaativaan kallokirurgiaan ja viemään tilaa tahattomasti sairastuneilta?
Olisin valmis sopuun sähkölautojen kanssa, jos niiden kanssa oltaisiin ihmisiksi. Mutta jokainen huomautus niiden väärinkäytöstä nostaa someraivon, joka näyttää ihmisen huonoimman puolen: Me välitämme vain itsestämme.
Rollaattorimummu, vauvavaunuinen vanhempi saati pyörätuolissa kulkeva ihminen joutuu usein suunnittelemaan koko kulkureittinsä uusiksi, kun asvaltilla on lautoja pitkin ja poikin. ”Älä ämmä kitise; nosta ne ylös” on tavallisin vastaus kopeilta skuutisteilta, keskisormi ihmiselle, joka on heikompi kuin he eikä taatusti jaksa nostella näitä rumistuksia tieltään. Yhä useampi jalankulkija on myös alkanut pelätä kävelemistä kaduilla – siis pelätä omaa, nyt törkeiden törmäilijoiden valtaamaa kotikaupunkiaan.
Kaupunki kuuluu kaikille. Kenenkään ei pidä joutua pysähtymään itkien tielle, jota myöten kulkemisen estää toisten röyhkeys ja itsekkyys. Jos niitä ominaisuuksia ei saa ihmisissä kuriin, on otettava niiden pelivälineet pois.
Kirjoittaja on neljännen polven helsinkiläinen, rovasti, kirjoittaja ja maalle muuttanut elämäntarkkailija.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Kolumni: Uudenvuoden kauhutulitus on turhaa, koska se tappaa ja tuhoaa
PuheenvuorotKoirat karkaavat kuolemaan, lasten silmät ja sormet vahingoittuvat. Pyropomojen mukaan ilotulitusala kuitenkin työllistää 1600 ihmistä, kirjoittaa Hilkka Olkinuora.
