Johanneksenkirkko ottaa käyttöön pääsymaksun kesäturisteille
Kympin yhteislipulla pääsee lisäksi Tuomiokirkkoon ja Suomenlinnan kirkkoon.
Matkailijat joutuvat ensi kesänä maksamaan viisi euroa vierailusta Johanneksenkirkossa. Keskustan ruotsinkielinen seurakunta Johannes församling toteuttaa pääsymaksun yhteistyössä Tuomiokirkkoseurakunnan kanssa, joka jo kokeili pääsymaksua viime vuonna Suomenlinnan kirkossa.
Kesällä pääsylippu Suomenlinnan kirkkoon tai Johanneksenkirkkoon maksaa viisi euroa ja Tuomiokirkkoon kahdeksan euroa. Kympin yhteislipulla pääsee kaikkiin kolmeen kirkkoon. Pääsymaksuun sisältyy opastus monella kielellä Reveel-sovelluksella.
Keskustaseurakuntien jäsenten ei luonnollisesti tarvitse maksaa pääsymaksua, ei myöskään muiden helsinkiläisten. Muut helsinkiläiset voivat hakea toukokuussa näistä kolmesta kirkosta tai mistä tahansa kirkkoherranvirastosta kirkkopassin, jolla pääsee kolmeen matkailukirkkoon pääsymaksutta.
Johanneksenkirkko valmistui vuonna 1891 silloisen Helsingin laitakaupungille. Kirkon suunnitteli tukholmalainen Adolf Emil Melander. Koska kirkko rakennettiin mäelle, jolla oli tapana polttaa juhannuskokkoja, pyhäkkö omistettiin Johannes Kastajalle.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Helsingin tuomiokirkossa ja Suomenlinnan kirkossa otetaan käyttöön pääsymaksu kesäksi 2024
AjankohtaistaPääsymaksu on voimassa arkisin päiväsaikaan. Muun muassa seurakunnan jäsenet ja alle 18-vuotiaat pääsevät edelleen sisään maksutta.