Kolumni: Älä ole armollinen itsellesi
Armollisuus itseä kohtaan muuttuu helposti uudeksi vaatimukseksi entisten päälle, kirjoittaa Heikki Nenonen.
”Kuuntele sisäistä ääntäsi ja ole armollinen itsellesi.” Self help -kirjallisuudesta tuttu neuvo moniin elämän murheisiin on yksi aikamme kuva. Minua on häirinnyt tuo käsitys armosta.
Aggressiivinen maailmamme on armon tarpeessa, se on selvää. Erästä ystävää lainatakseni ”armo on yhteisöjen eloonjäämiskysymys”. Paljon luetuissa elämäntaito-oppaissa armon tärkeys ymmärretään, mutta miksei maailma kuitenkaan muutu armollisemmaksi?
Minusta nykyinen armopuhe on hämärtänyt koko käsitteen sisältöä. Alkuperäinen, se rippikoulussa opetettu – ja usein myös todeksi eletty – armo on härskiydessään vailla vertaa: ansioton rakkaus, jonka ihminen saa vastoin kohtuuden ja oikeudenmukaisuuden kaikkia sääntöjä. Sitä ei ansaita tai myönnetä itselle. Uudempi armo taittuu usein ”sinä ansaitset sen” -puheeksi. Siitä on tullut kaupankäyntivaluutta riittävän hyvää ihmisyyttä vastaan tai uusi elämäntaitoniksi, joka täytyy muistaa ja toteuttaa jossain vaiheessa iltaa tai viimeistään viikonloppuna.
Oikean armon juju on siinä, että se ei ole koskaan omaa tuotantoa.
Armon saaminen omalle kohdalle tuntuu lämpimältä ja hävyttömän hyvältä, kun taas ”armollisuus itseä kohtaan” muuttuu lähinnä uudeksi vaatimukseksi entisten päälle: muista kuntoilla, muista kehittää osaamistasi, muista läheisiäsi ja muista vielä olla armollinen itsellesi. Unohtuiko nyt jotain?
Oikean armon juju on siinä, että se ei ole koskaan omaa tuotantoa.
Luterilaisen ajattelun mukaan kaiken moraalisen toiminnan ydin on kääntyminen omasta navasta ulospäin, itsestä kohti elämää, ihmisiä, Jumalaa, luontoa. Näin ihminen heijastaa Kristuksen olemusta itsensä muille lahjoittavana rakkautena. Kukaan ei tunne Kristusta, joka muisti olla armollinen itselleen, vaan sen toisten puolesta kärsineen. Me Jumalan kuvina olemme tämän mallin mukaan olemassa toisia, emme itseä varten, ja armahtaessamme toisia toteutamme koko ihmisyyden kauneinta olemusta.
Siksi relaa, ihminen. Älä väkisinarmahtele itseäsi, vaan pane armo kiertämään. Jaa sitä päähänpotkituille, syntisille, työpaikkarukoilijoille, toisin palvoville, änkyräkonservatiiveille ja vaikka olympialaisten alisuorittajille. Muut tarvitsevat sinun armoasi ja sinä muiden.
Kirjoittaja on valokuvaava valtiotieteilijä ja helsinkiläinen pappi.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Kolumni: Tosimiehen tarkistuslista vuorovaikuttamiseen naisten kanssa
PuheenvuorotMies, jolle toinen ihminen on saalis, tekee itsestään pellen, Heikki Nenonen kirjoittaa.
Kolumni: Herätysliikkeet eivät herätä enää ketään
Puheenvuorot
