Kolumni: Kirkko repeytyy niin kauan kuin sen annetaan repeytyä
Riks! Raks! Kuuletko? Kirkkoa siellä taas revitään rikki, tällä kertaa Helsingin yhdessä ruotsinkielisessä seurakunnassa, eikä piispojen parsiminen taida riittää, suree Hilkka Olkinuora.
Helsinkiläiset Paavalin ja Pietarin seurakunnat ovat jo vuosia koetelleet kirkon rajoja ja seurakuntalaisten sietokykyä, edellinen moderneilla tekemisillään, jälkimmäinen vanhoillisella teologiallaan.
Nyt ”Pietarin seurakunta” eli ruotsinkielinen Petrus församling repeilee. Raks! Raks!
Lyhyesti: Seurakuntaneuvoston äänet uudesta kirkkoherrasta menivät keväällä tasan. Valinta jäi siten Porvoon tuomiokapitulille. Uusi kirkkoherra kertoi voivansa toimia yhteyshenkilönä häirintätapauksissa. Tämmöinen mainitaan Helsingin yhtymän monimuotoisuusohjelmassa, josta neuvosto oli vähän aiemmin sanoutunut irti. Ai jai!
Tällä hetkellä riidan aiheeksi tarjotaan kuitenkin ennen muuta sitä, että naiskirkkoherran tiedetään olevan sateenkaariväen puolella. Syyksi epäillään toki myös hänen sukupuoltaan. Ei auta, että jopa arkkipiispa itse ”saattaisi kuvitella, että voisi myös itse vihkiä samaa sukupuolta olevan parin”.
Vastarinnan ydin on seurakunnassa pitkään toiminut Puls-yhteisö.
Mennäviikolla Puls otti hynttyynsä ja irrottautui omilleen. Näin se varjelee oppia ja rakastamaansa kirkkoa. Toisaalta se on oman ilmoituksensa mukaan kuitenkin eri mieltä seurakunnan kanssa Raamatusta, seurakunnan ja kristittyisyyden olemuksesta, kaste- ja lähetyskäskystä, muista uskonnoista, uushengellisyydestä ja karismaattisuudesta – eli aika paljosta.
Kirkosta nuo puolensataa oikeaoppisuudessaan uhriutuvaa pulsilaista eivät kuitenkaan aio lähteä.
Sinänsä tässä ei ole uutta. Tavan kristitty ei taida tietääkään, miten paljon kirkon äidinsylissä köllöttelee olemiseensa tyytyväisiä kristittyjä, jotka itse asiassa koettelevat jatkuvasti kirkon, opin ja uskon rajoja kuin taaperot vanhempiensa kärsivällisyyttä.
Olen itse kokenut, miten avokummit ajetaan pois kastemaljan äärestä, naisteologit jäävät ilman ehtoollista tai sitä ei heiltä huolita, homoseksuaalisuuteensa hukutettu haudataan. Olen lohduttanut itkeviä lapsia, joiden luokkatoverit ilkkuvat heidän joutuvan vääräuskoisina tulimereen, ja istunut kirkolliskokouksessa sellaisten ihmisten vieressä, jotka ”boikotoivat piispoja” ja käyvät hakemassa miespappisvihkimyksen maan rajojen takaa.
Kirkosta nuo puolensataa oikeaoppisuudessaan uhriutuvaa pulsilaista eivät kuitenkaan aio lähteä, kuten eivät muutkaan yllä kuvatut uskovat. Miksi lähtisivätkään, kun öylätin voi sekä syödä että säästää. Kirkko taas pitää kiinni jos ei muusta niin julkikuvastaan ja verotuloistaan. Se ei vedä punaista viivaa. Piispa poloiset ”vaalivat” tehtävänkuvansa mukaisesti ”kirkon ykseyttä” ja kursivat sitä yhtäältä kokoon sitä mukaa kun sitä toisaalta revitään. Raks! Raks!
Kirjoittaja on neljännen polven helsinkiläinen, rovasti, kirjoittaja ja maalle muuttanut elämäntarkkailija.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Kolumni: Nykyihminen mieltää kirkon palveluntuottajaksi ja vaatii kuluttajansuojaa
PuheenvuorotMikä on kirkon palvelulupaus? Onko sen tuotanto tasalaatuista, ja miten ”osinkotuotto” mitataan, aprikoi Hilkka Olkinuora.
Kolumni: Vihanpito pilaa ensin juhlat, sitten elämän
Puheenvuorot
Kolumni: Yksinäinen on syrjäytetty, ei syrjäytynyt
Puheenvuorot
