Kolumni: Kirkko on sairauden tilassa – paholaiselle hekumallinen unelma-avioliitto kytkee kirkon valtaan Venäjällä
Kirkon ykseyden katoaminen on syvä haava, joka tuskin umpeutuu vuosikymmeniin. Sen seuraukset ulottuvat myös luterilaisiin.
Kaikilla kirkkokunnilla on vitsauksensa. Katolisen kirkon tilillä ovat hyväksikäyttöskandaalit ja orpokotien kammottavuudet. Luterilaisten ongelmana on Jumalan laimentuminen ja kilpailuttaminen, mikä saa kirkon kuulostamaan usein pseudohumanistiselta terapiayritykseltä maallistuneelle järki-ihmiselle.
Ortodoksisen kirkon vitsaus on vaarallinen ja fanaatikkojen käsissä tappava nationalismi. Kaksi viimeisintä sotaa Euroopassa ovat olleet ortodoksikansojen aloittamia. Kirkon pitäisi olla naimisissa Jumalan kanssa, mutta Venäjän kirkko on valinnut puolisokseen diktaattorin. Siinäpä on paholaiselle hekumallinen unelma-avioliitto.
Kirkon idea on ykseys Kristuksessa. Olemme kaikki yhtä ruumista ja uskomme kirkon yhteiseen todistukseen ylösnousseesta Kristuksesta.
Valitettavasti emme vain ole enää yhtä, ja se on äärimmäisen masentavaa. Ehtoollisyhteys on katkennut, kirkkoa trollataan tai se elää jatkuvassa trollauksen pelossa, mikä ruokkii epäluuloisuutta ja hajauttaa. Ortodoksinen kirkko on sairauden tilassa, eikä pikaista parantumista ole odotettavissa.
En päästäisi pälkähästä myöskään luterilaisia ja katolilaisia.
Suomen ortodoksinen kirkko on tehnyt jyrkän pesäeron Moskovaan, mutta se ei pääse karkuun sitä faktaa, että monet sen perinteet tulevat pitkälti slaavilaisesta traditiosta, ja suuri osa maailman ortodokseista on venäläisiä. Vaikka sanoudumme irti Venäjän kirkosta, emme syvemmällä tasolla voi erottaa itseämme toisista, muu olisi itsepetosta. Kristittyjen ykseyden puutteen pitäisi painaa raskaasti kaikkien sydämiä, joten en päästäisi pälkähästä myöskään luterilaisia ja katolilaisia.
Karamazovin veljesten munkki Zosima ymmärtää olevansa vastuussa kaikista maailman synneistä, koska hän tietää, että hänessä on kaikki paha mikä muissakin. Hän ymmärtää, että Jumalan todellisuus on kirkas ja selkeä, mutta ihmisen maailmassa asiat alkavat heti vääristyä.
On siis turha heittäytyä ylpeäksi ja oikeamieliseksi. Parempi on katsoa peiliin ja nähdä, että olemme yksittäisten puiden sijasta samaa metsää, jonka pitäisi kasvaa samasta maasta kohti samaa taivasta.
Kirjoittaja on tuberkuloosiparantolan kupeessa varttunut kirjailija, psykiatri ja diakoni
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Kolumni: Kun aika pyhittyy, jokainen hetki saa merkityksen
PuheenvuorotNykyihminen kelluu ajassa, joka vain tapahtuu. Kirkolla on kuitenkin aarre, josta löytyy ajan syvä merkitys, kirjoittaa Joel Haahtela.
